Ex-sokeritoukka marmeladien ja sokerikakkujen luvatussa maassa
Olen aina ollut makean perään. Lapsena viikonlopun kohokohta oli Lauantaipussi nameineen. Teini – ikään tullessa suklaapatukka toimi usein välipalana ja kaupasta ostettiin yleensä irtokarkkeja evääksi. Koulun limukone tarjosi janojuomat ja vesipullo oli harvoin mukana.
Tavat elivät vuosia ja ensimmäisen raskauden aikana sokerihimo sai aivan uudet mittasuhteet. Raskausdiabetesta ei ollut kummassakaan raskaudessa, mutta olisi hyvin voinut olla sillä sokerimäärällä, jota kiskoin kaksin käsin. Sokerirasitustestissä kävin molemmissa raskauksissa kahdesti sukurasitteen vuoksi, mutta arvot olivat ihan hyviä – ihme kyllä.
Esikoisen synnyttyä sokerihimo pysyi. Olisin voinut elää suklaalla ja pullalla, ja näitä menikin suuria määriä päivässä. Korvasin joskus aterioita välipaloilla ja valvomisesta väsyneenä piristin itseäni suklaalevyllä – syötynä yhdeltä istumalta. Mieheni koitti hienovaraisesti vihjailla imetyshuuruissa olevalle vaimolleen sokerin vähentämisestä, mutta sai vain vihaisia mulkaisuja osakseen. Hän näet oli jo muutamia vuosia aikaisemmin vähentänyt sokerin syöntiä radikaalisti ja huomasi olonsa, erityisesti mielialansa kohentuneen huomattavasti. Itsepäisenä väitin kiven kovaan vastaan ja kielsin liiallisen sokerinsyönnin aiheuttaneen mielialaani muutoksia tai vatsavaivoja. Minäkö sokerikoukussa, hyvä vitsi. Noniin, tänne se Oreo-suklaalevy.
Ylipainosta en ole koskaan kärsinyt, mutta en voi väittää syöneeni terveellisesti koko elämääni. Vasta viime kesänä tapahtui kuitenkin käännekohta. Innostuin uudelleen vuosien tauon jälkeen liikunnasta ja samalla päätin kokeilla sokerin syönnin vähentämistä. Olen aina ollut kaikki tai ei mitään-tyyppinen ihminen – melko hankala piirre, I know! Tämäkin kokeilu lähti täysin ”cold turkey” ja jätin kerrasta kaikki karkit sekä pullat pois ruokavaliostani. Ensimmäisen viikon aikana vatsa reagoi rajusti, mutta mieliala koheni. Vähitellen vatsakin rauhoittui ja huomasin, etten enää himonnut sokerisia herkkuja entiseen tyyliin. Herkuttelin mielummin tuoreilla marjoilla sekä pähkinöillä. Kesällä oli helppo valita tuoreet mansikat jälkiruoaksi karkkipussin sijaan.
Jonkin aikaa olleeni ilman herkkuja päätin antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla jälleen jotain sokeriherkkuja. Eipä olisi kannattanut, sillä nämä rahat menivät nimittäin täysin hukkaan. Söin ostamastani irtokarkkipussista ehkä neljä karkkia, jonka jälkeen alkoi tökkiä. Namit eivät maistuneet enää niin sanotusti namilta ja jäivätkin lopulta syömättä. Seuraavana päivänä vatsa oli jälleen kipeä ja muistin, miltä oli tuntunut ennen lähes päivittäin. Ei suolistoa turhaan kutsuta toisiksi aivoiksi, sillä kyllähän se huono olo heijastui myös mielialaan. Tästä viisastuneena päätin jatkaa ilman järkyttäviä sokeriövereitä.
Pelkäsin Englantiin muuton ajavan minut takaisin vanhoille teille ja jännitinkin, voinko vastustaa kiusausta täällä sokeriherkkujen luvatussa maassa, jossa karkit ovat halpoja kun saippua ja hyllyt notkuvat mitä sokerisempia herkkuja. Yllätyksekseni kaikki sujui kuitenkin melko kivuttomasti ja karkkihammasta ei ole kolottanut suuremmin. Olemme toki syöneet sokeriherkkuja silloin tällöin, mutta määrät ovat mitättömiä verrattuna entiseen. Olen valinnut herkuksi mielelläni hyvän muffinsin tai palan juustokakkua entisen ison suklaalevyn ja karkkipussin sijaan. Kaupasta ei ole itse asiassa tarttunut karkkipussia kertaakaan mukaan, eikä ole kyllä tehnyt mielikään. Suomesta tuliaisiksi saadut Fazerin Siniset ovat kestäneet kaapissa viikkoja kun ennen sellainen olisi hujahtanut huiviin tunnissa. Täällä tuntuu muutenkin olevan ns. piilosokereita ties missä, joten nykyisellä sokerimäärällä ei mennä täysin yli äyräiden. Enkä todellakaan elä mitään kurjaa elämää ilman nautintoja, vaan päin vastoin.
Olen myös päässyt vähitellen eroon kaikki tai ei mitään – asenteesta. Olen alkanut yhä enemmän ymmärtämään kaikkea kohtuudella- asenteen toimineen parhaiten omalla kohdallani. Kun en kiellä itseltäni mitään, en osaa kaivatakaan. Kultainen keskitie taitaa olla kohdallani avain onneen. Voin hyvällä omallatunnolla syödä palan kakkua tai maistaa suklaata, ilman morkkista. Kunhan itse tiedän rajat ja sen, että en enää palaa vanhaan älyttömään sokerinkulutukseen.
Omalla kohdallani sokerikoukusta kohtuukäyttäjäksi on ollut hyvä kompromissi. En muutenkaan usko lakkoihin, sillä mielestäni tällaisissa tapauksissa pitää sitoutua muutokseen, jotta pääsee vanhoista tavoista eroon.
Täysin terveellistä ja ihanteellista ruokavaliota itselläni tuskin vieläkään on, mutta askel kerrallaan.
x Henna