Onneksi lapset ovat värisokeita

– My name is (omanimi), I’m three years old

– Oh, you are three. I’m four

– Yes, that’s my sister. She is one (osoittaa siskoaan)

Ja sitten he juoksivat yhdessä keinulaudalle leikkimään.

Näin tapahtuu miltei joka kerta kun menemme puistoon leikkimään ja näin tapahtui myös eilen. Tyttö lähestyy aina rohkeasti muita ja aloittaa keskustelun (vielä hieman vajavaisella) englanninkielellä – milloin kenenkin kanssa.

Esikoisemme ei paljon ujostele ja hän löytääkin leikkiseuraa lähes joka kerta. Yleensä katselen tuttavuuden tekemistä sivusta hieman henkeäni pidätellen, sillä pelkään mahdollista torjuntareaktiota hänen puolestaan. Voi miten sydämeni särkyisi, jos näkisin tuon avoimen ja jokaisen ihmisen hyvänä näkevän kolmevuotiaan tulevan torjutuksi tai syrjityksi. Yksi jokaisen vanhemman suurimmista peloista taitaa olla se, että omaa lasta kiusataan tai syrjitään. Kuinka paljon sitä toivookaan, että omat lapset saisivat ystäviä ja kokisivat olevansa hyväksyttyjä, juuri sellaisena kun ovat.

Useimmat aikuiset voisivat ottaa mallia tuosta asenteesta ja rohkeudesta. Lapselle kaikki ihmiset kuitenkin ovat samanarvoisia – ihonväristä, kulttuurista ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Jos joku lapsi suhtautuu negatiivisesti erilaisuuteen – on kasvatuksessa mennyt jotain pahasti pieleen. Kukaan ei synny rasistiksi tai kapeakatseiseksi.

Lontoo on monen kulttuurin sulatusuuni ja täällä asuvista iso osa on tullut muualta – aivan kuten meidänkin perheemme. Me olemme täällä maahanmuuttajia, eli toisin sanoen mamuja. Lapsemme kasvavat täällä asuessamme englantilaisessa kulttuurissa, suomalaisella twistillä. Lapsemme kohtaavat päivittäin eri kieli- sekä kulttuuritaustaisia ihmisiä ja se jos jokin on mielestäni parasta mahdollista kasvatusta erilaisuuden hyväksymiseen. Täällä suurkaupungissa asuessamme olen tosin myös joutunut selittämään 3,5- vuotiaalle, miksi jotkut ihmiset nukkuvat kadulla, miksi joku on jättänyt roskasäkit keskelle kävelytietä tai miksi poliisit seisoivat juna-asemalla vartiossa. Lapsemme ovat siis myös joutuneet kohtaamaan maailman realiteetteja jo hyvin varhain.

Eipä kai kukaan selviä elämästä ilman pomppuja ja vastoinkäymisiä, mutta voi että kun sinä pieni luonnonlapseni ja saisit vielä hetken kasvaa pumpulissa tai ainakin ilman ilkeiden ihmisten kommentteja. Tuolla avarakatseisuudellasi sekä avoimuudellasi tulet vielä valloittamaan vuoria – ethän koskaan kadota noita ominasuuksia.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

x Henna