Oon kolmekymppinen (ihan kohta)

 

Oon kolmekymppinen, kolmekymppinen… No oikeastaan vasta hieman alle parin viikon päästä. Täytän tammikuun ensimmäisellä viikolla kolmekymmentä vuotta ja tulevan juhlapäivän tulen viettämään Suomessa, suuria juhlia ei ole tiedossa, mutta kai sitä täytyy edes malja kohottaa saavuttaessani tämän rajapyykin.

Aloin näin juhlapäivän lähestyessä pohtimaan syvällisiä ja varmaankin tämä täällä Englannissa asuminen on jo viimeistään pakottanut siihen itsetutkiskeluun ja asioiden pohtimiseen, joita olen työstänyt jo muutaman vuoden ajan.

Kolmenkympinkriisistä puhutaan paljon ja se kai oireilee (jos oireilee) eri tavoin. Joku ehkä aloittaa uuden harrastuksen, joku vaihtaa alaa, joku kenties päättää perustaa perheen. Omalla kohdallani muutos ja kriisi, jos näin voi sanoa, on ollut itseni löytämisen kanssa.

Matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo ja matkaa tehdään varmasti vielä pitkään. Olen kuitenkin muutaman viime vuoden aikana havahtunut, kuinka olen muuttumassa siitä miellyttämisenhaluisesta ja epävarmasta nuoresta tytöstä kohti päättäväistä ja itsevarmaa naista.

Äidiksi tulo oli eräs käännekohta elämässäni, joka muutti minua ihmisenä, mutta ei suinkaan ainut. Ehkä yksi syy itsevarmuuteni kasvamiseen on ollut juurikin äitiys ja sen tuomat haasteet. Äitinä olet jatkuvasti jonkun suurennuslasin alla, ja tämä jos joku on vaatinut kovaa kuorta. Teet niin tai näin- teet aina jonkun mielestä väärin. Ei ole kuulkaas ollut helppoa tällaiselle entiselle miellyttämisenhaluiselle ihmiselle. Olen kuitenkin äitiyden myötä oppinut, että kaikilla on mielipiteensä ja omaa toimintatapaa ei tarvitse perustella muille. Tämä on ollut yksi hankalimpia haasteita viime vuosina. Äitiys ei kuitenkaan ole poistanut kykyäni ajatella- tai nauttia asioista, joista nautin jo ennen äitiyttä. Olenhan silti edelleen minä, en ainoastaan äiti.

En kuitenkaan koe, että ilman äitiyttä olisin edelleen se sama ihminen kuin nuorempana. Ikä olisi (kaikessa kliseisyydessään) tuonut itsevarmuutta ja tietysti myös elämänkokemusta, olisin äiti tai en. Tosin tässä kolmekymppisenä koen edelleen olevan täysin märkäkorva vaikka kuinka monessa asiassa- ja hyvä niin! Oppia ikä kaikki, vai miten se menikään.

Menneisyydessä olen tehnyt useita valintoja, niin hyviä kun huonojakin, mutta mitään en kadu. Olenhan oppinut virheistäni ja kasvanut kohti tätä ihmistä, joka nyt olen. Jotkut tekemäni valinnat eivät puolestaan olisi voineet olla yhtään parempia. Kolmekymppisenä ei tarvitse muuttua tylsäksi ja tyytyä osaansa, minkään ikäisenä ei tarvitse.

Itse ainakin aion kääntää vielä kiviä ja etsiä kiinnostavia asioita sekä aloittaa uusia harrastuksia. Olenpa aloittelemassa hiljalleen uusia opintojakin ja luomassa hiljalleen uutta uraa itselleni. Ikinä ei ole liian myöhäistä.

Olenhan VASTA kolmekymmentä. On todellakin ihan ok tajuta, että en haluakaan tehdä jotain työtä lopun elämääni. On myös ihan ok myöntää itselleen, että voin olla kiinnostunut täysin eri asioista kuin vaikka kaksi vuotta sitten. Sekin on ok, jos kaikki eivät pidä sinusta. Tärkeintä ei todellakaan ole se mitä muut ajattelevat, vaan se mitä itse ajattelee.

Tässä vuosien karttuessa on pitänyt oppia sanomaan ei, on pitänyt oppia pitämään itsestäni juuri tällaisena kun olen, on pitänyt jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa ja on pitänyt ennen kaikkea oppia virheistään. On myös täytynyt oppia myös myöntämään virheensä ja oppia ottamaan vastaan apua kun sitä on tarjolla. On ollut myös harjoiteltava sanomaan, että en jaksa. Ei aina tarvitsekaan jaksaa!

On ihan ok olla väsynyt ja ihan ok kokea tarvetta omalle ajalle. Kaikki nämä taidot eivät suinkaan ole tulleet helpolla.

Voi kuinka olisin voinut kertoa sille epävarmalle 18-vuotiaalle tytölle, joka joskus mietti tulevaisuuttaan ja elämäänsä tulevaisuudessa, että kaikki tulee menemään juuri oikealla tavalla. Ei ehkä juuri sitä polkua kun olit suunnitellut, mutta juuri oikealla tavalla, tavalla miten kaiken kuuluukin mennä. Ja ei, kolmekymppisenä ei tarvitse olla tylsä, urautunut ja elämänsä ehtoopuolella. Päinvastoin!

Hyvää joulunaikaa kaikille täältä Lontoosta ja muistakaa olla itsenne parhaita ystäviä, myös jouluna ja antakaa itsellenne lupa nauttia.

–Henna