Kirjoittelin täällä matkustamisesta pienten lasten kanssa ja jaoin teille muutamia vinkkejä matkanteon helpottamiseksi. Olisinpa muistanut ennen eilistä paluulentoamme lukaista oman postaukseni läpi ja tajunnut laittaa tällekin matkalle puuhapussit ja kassit ynnä muut valmiiksi. Ja etenkin olisinpa muistanut omat ajatukseni siitä, että lapset eivät ole koneita, jotka nukahtavat nappia painamalla…

Paluulentomme tänne Lontooseen lähti eilen iltapäivällä Helsinki-Vantaalta ja miehellä oli vielä töitä tehtävänä aamupäiväksi. En ollut uhrannut suuremmin ajatuksia kotiinlähdölle ja niinhän siinä kävi, että lomahuumassa kotiinlähtö koitti täysin ”yllättäen”. Pakkasin kaikki tavaramme lähtöaamuna ja tungin tavaramme kahteen matkalaukkuun, jotka pursusivat ääriään myöden. Menipä sinne samalla pakattua sitten ne viihdykkeetkin, tablettia lukuun ottamatta. Ja siis tablettejahan meillä vain yksi ja tyttöjä kaksi, voitte varmaan arvata mihin tämä tarina johtaa.

No, joka tapauksessa aamu meni pakkaillen ja stressaten-itselleni tyypilliseen tapaan. Verenpainetta kohotti myös se fakta, että miehen palaveri siirtyikin tunnilla, mikä tarkoitti myös sitä, että iltapäivän aikataulu meni uusiksi. Itselleni perinteiseen tapaan haluaisin tietysti olla kentällä hyvissä ajoin (lue: ainakin kahta tuntia aikaisemmin), mutta nyt tästä piti luistaa. Saimme onneksi kyydin lentoasemalle ja päädyimme hakemaan mieheni palaverista samalla matkalla. Siinä sitten odottelimme palaveripaikan pihassa hikikarpalot otsalla, kun mies vihdoin saapui viime minuuteilla autolle.

Kentälle saavuimme lopulta kuitenkin täysin hyvissä ajoin, joten turhaan stressasin-jälleen. Kentällä kaikki sujui helposti ja kerkesimme jopa haukata pikaisesti evästäkin.

Lentokoneeseen piti tällä kertaa siirtyä bussikuljetuksella. Kuopus ei ollut nukkunut kunnon päiväunia tässä vaiheessa ja (äitinsä tyttönä) hän on väsyneenä kuin riivattu. Siinä sitten ihastutimme kanssamatkustajia huutokonsertilla ensimmäisen kerran jo bussissa, joka seisoskeli odottaen lähtölupaa kohti lentokonetta. Olin varma, että koneeseen päästyämme pikkuinen sulkisi silmänsä pienen silittelyn jälkeen, olisipa ollut ihanaa olla oikeassa.

Kone lähti hieman aikataulusta jäljessä ja lupasin esikoisellemme, että hän saa pelata tabletilla kun kone on ilmassa. Koneen liitäessä jossain Suomenlahden yläpuolella annoin tabletin ja aloitin nukutustoimet, tai no luulin aloittavani. Kuopuksemme väsymys oli tässä vaiheessa niin infernaalista, että hän suivaantui siskonsa tabletin peluusta siinä määrin, että huuto kaikui varmasti koneen ohjaamoon saakka. Siinä sitten miehen kanssa vuorotellen silittelimme ja sylittelimme raivoavaa taaperoa, joka oli jo aivan muissa tiloissa. Puna poskilla ja hien virratessa jokaisessa ruumiinosassa koetimme saada lapsen rauhoittumaan ainakin miljoonalla keinolla. Ei kuulkaas auttaneet silittelyt tai lauleskelut tässä vaiheessa. Oli vain tyydyttävä kohtaloomme ja odotettava, että taapero väsyttää itsensä huutaen. Sori vain samaisella Norwegianin lennolla olleille.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lapsi vihdoin nukahti syliini, vesipullo unilelunaan. En uskaltanutkaan sitten liikkua loppulennon aikana paikaltani, joten puutunein raajoin, virtsarakko pullottaen odottelin vain laskeutumistamme Lontooseen.

Määränpäähän laskeuduimme vihdoin ja pääsimme koneesta rivakasti ulos kohti terminaalia. Matkatavaratkin saimme hyvin ja pääsimme aulaan, jossa autonkuljettaja odotteli nimikylttiä pidellen. Onneksi autokuski oli todella mukava-joka hänkin osoittautui pienen lapsen isäksi, joten hänellä oli ymmärrystä lasten kanssa reissaamiseen. Tämä oli varsinainen onnenpotku siinä vaiheessa kun noin varttia ennen kotipihaan saapumistamme esikoinen ilmoitti, että suusta tulee ilmaa (tarkoitti oksennusta). Huikkasin kuskille nopeasti, että pysähdy ja sain kaapattua tytön suusta tulleen yllätyksen käsiini (melkein ainakin). Mies nosti tytön auton ulkopuolelle siistiytymään ja saimme jopa pullon vettä kuljettajalta, jotta pystyimme pesemään kätemme. Tyttö itki nyyhkyttäen, että ettehän jätä minua tähän– raukka!

Taksin penkki säästyi onneksi vahingolta ja emme joutuneet korvaamaan mitään ylimääräistä. Kotiinkin pääsimme lopulta ja pikaisen iltapalan jälkeen siirryimme kaikki suoraan unille. Sellainen reissu lasten kanssa tällä kertaa, seuraavaa odotellessa!

Nyt on ihanaa olla kotona omien tavaroiden luona ja päästä jatkamaan arkea. Arkemme muuttuukin alkuviikosta melkoisesti kun esikoinen aloittaa päiväkotiuransa täällä- jännittävää!

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

–Henna