Hyvän olon keskiviikko ja lempikahvilani naapurustossa

Tiedättekö niitä päiviä kun ei välttämättä tapahdu mitään erityistä, mutta fiilis on vain todella hyvä. Tämä hyvä olo koostuu useimmiten pienistä asioista ja tällaisina päivinä pienetkään vastoinkäymiset eivät ärsytä samalla tavalla kuin huonona päivänä. Hyvää oloa ei välttämättä lannista edes ulkona puhaltava puuskainen tuuli tai ikkunoihin rapiseva sade. Tällaisena päivänä on kiva istua sisällä, nauttia kahvista sekä kakusta ja turista kaverin kanssa. Lapset touhuavat omiaan sekä leikkivät sovussa ja päivä rullaa eteenpäin omalla painollaan. Meillä oli tänään tällainen päivä.

img_20171213_173154.jpg

Heräsimme koko perhe poikkeuksellisesti vasta lähempänä kahdeksaa ja monen katkonaisen yön jälkeen (olimme kaikki viime viikolla sairaina) oli lievästi sanottuna kiva nukkua yö melko normaalisti. Aamu alkoi verkkaisesti, sillä emme olleet sopineet aamulle menoa ja mieskin meni töihin vasta myöhemmin. Aamupalan pystyi nauttimaan ilman kiirettä ja ehdin rauhassa siivota kotia ja pestä pyykkiä ennen iltapäiväksi sovittuja treffejä.

img_20171213_173026.jpg

img_20171213_131610.jpg

Saimme ihania vieraita kylään iltapäiväksi ja päätimme hakea evästä läheisestä kahvilasta, josta on jo muodostunut kantapaikkani.

Kahvila on aivan ihastuttava sisustukseltaan sekä tarjoiluiltaan. Sisustus on trendikäs, mutta samalla ihanan kotoisa. Kyseisillä omistajilla on viisi kahvilaa lähialueillamme ja tituleeraavat itseään kahvilan lisäksi brunch kitcheniksi. Omistajina ovat käsittääkseni siskokset, jotka avasivat ensimmäisen kahvilansa muutama vuosi sitten, laajentaen vähitellen konseptiaan lähiympäristöön. Kahvilan tavaramerkkinä ovat reilun kaupan kahvi sekä tee ja tuoreet itse tehdyt leivät sekä leivokset. Heillä voi myös nauttia vaikkapa brunssin tuorepuurolla sekä munakokkelilla ja tarjolla on myös vegaanisia tuotteita. Oma vakiotilaukseni on avokadolla sekä halloumilla täytetty buttie (eli sämpylä) ja suuri latte. Nam. Kahvila on myös siitä ihana, että heille ovat tervetulleita niin lapset kuin koiratkin. Lastenrattailla pääsee hyvin sisään, syöttötuoleja on ja koirille löytyy oma vesikuppi eteisestä. Leivokset sekä kakkupalat on monesti vaikea ohittaa heillä asioidessaan. Nämä herkkupalat ovat nimittäin tiskillä kauniiden lasikupujen peittäminä ja aina tuoreita.

IMG_20171213_131623.jpg

Olen jo päätynyt maistamaan mehukasta porkkanakakkua sekä rocky roadia. Uskomattoman herkullisia ja ei varmasti löydy yhtä hyviä kovin monesta lähitienoon kahvilasta.

Ensi kerralla taidammekin nauttia brunssin pidemmän kaavan mukaan tai ehkäpä osallistua kahvilan omaan buggy clubiin, eli kahvilan järjestämään viikoittaiseen perhetapahtumaan. Ihanaa yhteisöllisyyttä suurkaupungissa. Suosittelenkin Lontoossa vierailevia liikkumaan keskustan ulkopuolelle etsimään myös sitä toisenlaista Lontoota ja sen tunnelmaa.

img_20171213_131640.jpg

 

 

Henna

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe

Lauantai-ilta Winter Wonderlandissa

img_20171210_103814_431.jpg

Pääsin lauantaina nauttimaan hieman omasta ajasta Lontoon pimenevässä illassa. Sovimme täällä asuvan lapsuudenystäväni sekä hänen ystävänsä kanssa treffit Hyde Parkiin rakennettuun Winter Wonderlandiin. Vierailu oli minulle ensimmäinen, joten odotin kovasti näkeväni tuon valoja välkkyvän talvimaan, josta olin etukäteen kuullut paljon. Sovimme tapaamisen sisäänkäynnille ja saavuin paikalle hieman ennen seuralaisiani. Odotellessani kiinnitin heti huomiota väenpaljouteen sekä tungokseen. Klaustrofoobikko pääni sisällä kieltämättä hieman pelkäsi ja jouduin muutaman kerran hengittelemään syvään. Porttien ulkopuolella ruuhka oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa kun jonotimme sisään ja ihmiset ryysivät lopulta porteista alueelle.

Pahin tungos ja työntäminen onneksi hellitti kun olimme porttien sisäpuolella ja pääsimme nostamaan käteistä käyntiämme varten. Winter Wonderlandissa pitää nimittäin maksaa käteisellä suurimmassa osassa kojuja, joten tämä kannattaa huomioida vierailua suunniteltaessa. Alueella on kuitenkin automaatteja, joista voi puntia nostaa, mutta automaatti perii muutaman punnan tästä huvista. Suosittelen siis varaamaan käteistä mukaan etukäteen vierailua varten. Tarkoituksenamme oli mennä miltei suoraan Winter Wonderlandin Bavarian villageen nauttiman musiikista, sekä tarjoiluista. Bavarian Village on alppityylinen ravintola-alue, jossa voit nauttia livemusiikista pirttipöytien ääressä, samalla nauttien olutta tai vaikka Bratwurstia. Ennen Bavarian villageen pääsyä kävelimme koko Winter Wonderlandin läpi ihastellen välkkyvaloja ja tunnelmaa.

img_20171209_213705.jpg

Winter Wonderland on täynnä huvipuistolaitteita sekä ruokakojuja ja pääseepä halutessaan myös luistelemaan. Alueen pystytys on varmasti vaatinut älyttömän paljon työtä, sillä laitteet eivät todella olleet mitään pikkukaruselleja. Vauhdin huumaa tavoittelevat pääsevät nimittäin laittamaan päänsä pyörryksiin aina vuoristoradoista keinukaruselliin. Sisään pääsee veloituksetta, mutta luistelua, jääbaaria, esityksiä ja joitain laitteita varten on oltava lippu. Ihmisiä riitti lauantai-iltana ja aika ajoin jouduimme kulkemaan jonossa hitaasti edeten, ennen pääsyämme ravintola-alueelle. Aiemmin paikassa vierailleet seuralaiseni kertoivat, etteivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet yhtä paljon ihmisiä Winter Wonderlandissa. Meillä kolmella oli onneksi hienot jouluaiheiset pannat päässä, joten pystyimme bongaamaan toisemme massasta nopeasti. Näppärää!

img_20171211_142319.jpg

Lopulta tarpomisemme väkijoukossa palkittiin ja pääsimme Bavarian Villageen. Koko Bavarian Village oli kuitenkin tupaten täynnä sekin, mutta saimme pienen etsinnän jälkeen yhdestä pitkästä pöydästä paikat. No huomasimmepa senkin, että jonotus jatkuu, mikäli mielimme jotain syötävää tai juotavaa. Yksi meistä haki juomat ja kaksi piti istumapaikkoja lämpimänä. Vaikka ravintola-alue on teltassa, pieni tuulenvire kävi kuitenkin välillä, joten onneksi olin pukeutunut sään vaatimalla tavalla. Noin puolisen tuntia odottelimme juomia, jonka jälkeen vihdoin skoolaamaan.

 

Jonottelu alkoi käydä kaikkien hermoille, joten päätimme suosiolla yksien lasillisten jälkeen siirtyä alueelta pois. Tässä vaiheessa nälkäkin kurni, joten päädyimme ostamaan syötävää kojusta teltan sijaan. Ostamamme makkarat olivat onneksi herkullisia ja mielestäni hintansa väärti. Tässä vaiheessa kello alkoi kuitenkin lähentyä kymmentä ja Winter Wonderland sulkee tällöin ovensa yleisöltä. Oli siis aika jatkaa, kuinkas muuten kun jonotellen ulos alueelta.

Päädyimme hieman viluisina siirtyä melko lähellä sijaitsevan Harvey Nichols– tavaratalon yläkerrassa sijaitsevaan shampanjabaariin (Fifth Floor Bar) jatkamaan iltaa. Tänne kauniilla näköalalla varustettuun baariin oli mukava istahtaa lämmittelemään ja nauttimaan hyvästä seurasta, palvelusta sekä tietysti virvokkeista. Oikein mukava ilta kaiken kaikkiaan pienestä jonottelusta huolimatta. Täytynee mennä tutustumaan Winter Wonderlandiin uudelleen perheen pikkuväen kanssa jokin arkipäivä, jolloin ehkä vältämme suurimmat ruuhkat. Jäin nimittäin vielä haaveilemaan pikaisesta pyörähdyksestä luistinradalla sekä halloumiranskalaisista ja churroista suklaalla.

Meillä tosin on lähipuistossakin pienimuotoiset joulumarkkinat laitteine ja luistinratoineen. Kävimme lauantaina päivällä tekemässä pikavisiitin ja katsastamassa tunnelman. Paikka ei ehkä ole Winter Wonderlandin veroinen, mutta melko suloinen yksinkertaisuudessaan- eikä muuten varmasti yhtä paljon jonoja!

img-20171210-wa0000.jpg

img_20171209_150036.jpg

-Henna

Winter Wonderland on tänä vuonna auki 1.1.2018 asti (joulupäivänä suljettu) ja palvelee joka päivä klo. 10-22. Paikalle pääsee esim. Hyde Park Cornerin tai Green Parkin metroasemilta kävellen tai bussilla London Hilton Hotellin pysäkille, josta lyhyt kävely alueelle.

http://hydeparkwinterwonderland.com/

Suhteet Oma elämä Matkat