Muistatteko kun liityin Couchsurfingiin ja tuskailin, onko kaikille halukkaille klikkailtava reteästi acceptia, vai saako odottaa pyyntöjä, jotka voi hyväksyä mieli iloisena?

Nyt siitä on kulunut pari kuukautta ja yhteydenottoja piisannut.

Sohvalleni on hinkunut 23 henkilöä, joista naisia oli kolme. Pyyntöjä on saapunut Sveitsistä, Espanjasta, Ranskasta, Puolasta, Turkista, Virosta, Portugalista, Brasiliasta, Venäjältä, Tšekistä, Saksasta ja Yhdysvalloista.

On ollut sairaanhoitajaa ja nanoteknologistia, lakiopiskelijaa ja taiteilijaa. Kaikille olen kuitenkin klikannut vastaukseksi descline. Miksi?

Syitä on riittänyt: joko ihminen vaikutti epäluotettavalta, tylsältä tai liian vanhalta. Useimmiten kieltäydyin kuitenkin vain omaa laiskuuttani.

Vihdoin ja viimein kuitenkin hellyin.

Sain sympaattisen pyynnön sopivana hetkenä, ja sohvalleni saapui 21-vuotias pariisilaispoika.

Ja hui miten mukavasti kaikki menikään! Olin pelännyt vaivaannuttavia hiljaisuuksia ja rahojeni katoamista, lähentelyä ja kielimuuria. Höpsis.

Maailmanympärimatkalla oleva poika oli ystävällinen ja vaatimaton. Hän oli iloinen kaikesta, viihtyi sekä yksin että juhlimassa ystävieni kanssa. Hoitokoirastakin olisi ollut enemmän vaivaa.

Poika tahtoi kovasti kokata minulle ruokaa, muttei osannut ainoatakaan kasvisruokareseptiä. Niinpä hän palasi kauppareissulta mukanaan suuri pino kasvispitsoja. Ranskalaisten yoouom-äänteiden täyttämät keskustelut sivusivat Carla Brunia, kuivauskaappeja ja Indonesian parhaita saaria.

Uuden ystävän lisäksi sain taatun yösijan  Île-de-Francesta. Jos jokainen pyytäjä olisi yhtä kiva, voisin ottaa väkeä sohvalleni vaikka joka viikko. Valitettavasti ei vain taida olla, mutta ehkä taas parinkymmenen pyynnön päästä tärppää.