Kuinka vähällä minimalisti pärjää keittiössä
Tein ihmiskokeen ja käytin viikon ajan minimalistisen määrän ruokailu- ja kokkausvälineitä. Näin vähällä minimalisti pärjää keittiössä viikon ajan!
Viikon aikana käytetyt tuotteet
1 kpl haarukka
1 kpl veitsi
1 kpl lusikka
1 kpl tomaattiveitsi
1 kpl juuresveitsi
1 kpl kokinveitsi
1 kpl lautanen
1 kpl kulho
1 kpl muki
1 kpl kattila
1 kpl pannu
2 kpl paistinlasta
1 kpl uunivuoka
2 kpl kuorija
1 kpl desilitramitta
1 kpl litramitta
1 kpl tiskiharja
1 kpl sekoituskulho
1 kpl kahvinkeitin
1 kpl sakset
4 kpl eväsrasia
Yhteensä siis tuli käytettyä 26 eri tuotetta koko viikon ajan. Pesin aina heti käytön jälkeen jokaisen tavaran, jotta se olisi puhtaana seuraavaa käyttökertaa varten. Tämä myös edesauttoi sitä, ettei toista vastaavaa tuotetta tarvinnut käyttää. Poikkeuksen teki kuorija ja tomaattiveitsi, jotka menin pistämään pesukoneeseen, mutta halusinkin heti perään kuoria omenan, sekä paistinlasta, joka oli sellainen, ettei sillä kaikkia kokkailuja pystynyt tekemään. Eli siis vähemmälläkin olisi pärjännyt.
Viikon aikana tuli tehtyä jonkin verran ruokaa, mihin tarvitsi erilaisia välineitä, mutta hirveästi mielestäni näitä ei kuitenkaan kulunut. Osa tarvikkeista oli myös sellaisia, että olin ottanut käyttöön edellisellä viikolla, mutta josta otin ruokia tällä viikolla. Esimerkiksi uunivuoka ja eväsrasiat olivat tällaisia.
Sanomattakin on selvää, että tämän viikon aikana oli huomattavasti siistimpää ja tiskiäkin tuli vähemmän kuin aiemmin!
Minimalisti keittiössä, mutta miten?
Tämä siis on aika minimi, millä keittiössä pärjäisi, jos haluaisi elää näin askeettisesti. Itselleni koe todistaa, että vaikka keittiössä on paljon erilaisia tarvikkeita tarpeeseen kuin tarpeeseen, voi ihan kourallisella tuotteita oikeasti arjessa pärjätä.
Olen jo aiemmin karsinut keittiön tavarat aikalailla vain näihin tarpeellisiin tarvikkeisiin, mutta edelleen pari turhaakin tavaraa löytyy. Eiköhän ne pian meiltä katoa. Juustohöylä on kuitenkin asia, joka itseäni kovasti mietityttää karsia. Tällä hetkellä kaapista löytyy näitä kaksin kappalein. Tykkään juustoista, mutta olen vaihtanut palan raasteeseen, kun taas puoliso syö valmiiksi siivutettua. Kukaan ei siis näitä höyliä koskaan käytä. Voisin karsia omani pois, mutta mielestäni se on parempi kuin tuo toinen, jota en halua missään tilanteessa käyttää, sillä se tekee paksumpaa siivua. En kuitenkaan voi karsia puolisoni tavaraa, jota puolestaan hän itse tykkää käyttää, silloin kun käyttää. Ehkä minun pitää vain elää näiden juustohöylien kanssa hieman pidemmästi ja yrittää karsia vain omani pois.
Tuplatuotteet, kuten ruokailuvälineet, ylipäätään ovat vain mukavuutta, jota ilmankin kyllä pärjäisi. En kuitenkaan asu yksin, eikä kumppanini halua ihan näin askeettisesti elää, joten minun on vain hyväksyttävä, että keittiö ”pullottaa täynnä tavaraa”, vaikkei meillä nyt niin paljon keittiövälineitä olekaan. Viikko sai myös itseni ajattelemaan, että ehkä pelkästään 1 kappaleella/tuote ei ole kovin mielekästä elää, vaikka hätätapauksessa se olisi mahdollista. Ehkä ajan saatossa minimalismi rantautuu kunnolla myös minun keittiööni, mutta sitä ennen pyrin järkevään kuluttamiseen.