Hulluna Torimyyntiin
Mitäpä sitä tekisi sunnuntaina aamulla kello 7. No listaisi Toriin tuotteita myyntiin tietenkin!
Kesä saa minut hullaantumaan tavaran karsimisesta ja myynnistä. Pieni lisätienesti ei ole pahitteeksi ja saapa siinä vähän vähemmäksi tavaraa kotona. Kesällä on kiva tehdä kauppaa, kun ne voi hoitaa kätevästi ulkona.
Minulla oli kerättynä laatikollinen tavaraa kirpputorille lahjoitettavaksi, mutta tarkemmin ajateltuna, jos saan 5 tuotetta myytyä 10 eurolla, olen jo 50 euroa rikkaampi. Miksi en siis kokeilisi ensin myydä itse? Helposti tulee ajateltua, että helpommalla pääsee, jos vie vain edulliset tuotteet lahjoituksiin, mutta juurikin ne edulliset tuotteet voivat muuttua helposti rahaksi ja yhdessä niistä kertyy isompi summa. Ja hei! Jos tavara ei ala liikkumaan, voin aina lahjoittaa.
Nyt olisi sitten innostusta käydä tavaroita lävitse ja myydä kaikki turha, mutta ehkä odotan, että osa tuotteista pääsee uuteen kotiin. Näin pysyy itsekin mukana siitä, mitä on myymässä. Voisin myös kerätä vaatteita, jotka lähetän nettikirpputorille myyntiin. Olen kokenut, että Torissa on huono myydä vaatteita ja kirpputoripöytä puolestaan tuntuu aika isolta työltä. Nettikirpputori voisi olla kätevä tapa päästä eroon vielä jonkin verran arvokkaista tuotteista. Myytävänä olisi etenkin parit korkokengät ja urheiluvaatteita.
Se mikä itseä mietityttää tavaroiden hinnoittelussa on se, myykö liian halvalla. Liian kalliilla myyminen puolestaan heikentää kyselyiden määrää ja menetetty aika voi puskea ilmoituksen sivuille, joilta ei tule liiemmin näyttöjä. Toisaalta en ole tekemässä elantoani tällä, joten parhainta hintaa ei niinkään tarvitse saada. Itselleni on tärkeämpää, että saan käyttämätöntä tavaraa pois omasta kodistani ja tavara tulisi oikeasti käyttöön jollakulla muulla. Pieni ahne säästäjä vain itsessäni haluaa maksimoida tuoton ja tehdä hyviä kauppoja.
Kesän ensimmäinen Torimyynti on jo sovittuna ja tilillekin kilahti jo 20 euroa lisätienestiä, joka menee kummilapseni lahjakassaan. Hyvä alku siis tälle kesälle! Nyt vain toivotaan, että muukin tavara kävisi helposti ja nopeasti kaupaksi.