Tavoitteena hyvä olo – Kohti terveellistä aamurutiinia

Minulla on tavoitteena saavuttaa terveellinen ja tasa-painoinen elämäntapa. Luonnollisesti aamurutiini on osa sitä.
Herään nykyään tavallisimmin klo 7.00, mutta torkutan kelloa tavallisimmin yli kahdeksaan asti. Vaikka yöunet ovat pitkiä, jopa noin 10 tuntisia, tunnen silti itseni useimpina aamuina väsyneeksi. Unirytmini alkoi muuttumaan heti kun jäin sairauslomalle työstäni. Ensin nukkumaanmeno piteni, minkä seurauksena totuin nukkumaan yhä pitempään. Nykyään tunnen itseni kokoajan niin väsyneeksi, että saatan ottaa päivisinkin päiväunet. Unirytmin huononemisen lisäksi urheilu on jäänyt tämän kevään ja kesän aikana oikeastaan kokonaan, mikä puolestaan huonontaa hyvinvointiani entisestään epäsäännöllisen päivärytmin lisäksi.
Olen enemmän aamuvirkku kuin yökukkuja. Minulla oli muutamia vuosia sitten tapana herätä säännöllisesti klo 5.00 aikoihin. Rakastin sitä tunnetta, kun tiesin kaikkien muiden vielä nukkuvan ympärilläni. Oli kuin olisin ainoa ihminen maailmassa. Minulla oli paljon aikaa tehdä asioita, jotka tekevät itselleni hyvän olon. Nautin tuolloin elämästäni, mutta jossain vaiheessa nämä viiden heräämiset alkoivat venymään yhä pidemmälle ja pidemmälle, kunnes aamuisin minulla ei ollut aikaa millekään ylimääräiselle. Nyt ymmärrän, että tämä oli vain sairauteni tuomaa, mutta edelleen haaveissani on pystyä heräämään aikaisin ja tuntemaan oloni hyväksi hiljaisten aamujen ansiosta.
Aamu määrittää sen, millainen päivästä tulee, minkä vuoksi siihen kannattaa panostaa. Tahtoisin arjestani enemmän säännällisemmän, johon kuuluu klo 5–6 herääminen terveellisine aamutoimineen. Tavoitteenani onkin saada muodostettua aamurutiini, johon kuuluu liikuntaa, terveellinen aamiainen, meditaatio, paljon nautinnollisia hetkiä sekä itsestä huolehtimista. Pyrin tällä uudenlaisella aamurutiinilla saamaan itselleni hyvän olon, pitämään sairauteni kurissa ja vähennettyä epämiellyttäviä tunteita, kuten ahdistusta.
En aio muuttaa nykyisiä tapojani kerralla, vaan omaksun uudenlaisen aamurutiinin askel askeleelta. Ensimmäisenä alan aikaistamaan heräämistä, sekä lisään yksi kerrallaan uuden aktiviteetin aamuihini. Näin totutan itseni uuteen normaaliin, jolloin siirtymävaihe tulee olemaan huomattavasti helpompi.
Miltä teidän aamunne näyttää?