Miten oppia luopumaan tavarasta
Tavarasta luopuminen voi tuntua toisinaan vaikealta. Mistä uskallan luopua? Entä jos tarvitsen tätä vielä? Emme koskaan voi tietää etukäteen, mitä tavaroita saatamme tarvita tulevaisuudessa. Tämän vuoksi erinäisiä tavaroita kertyy nurkat täyteen, mitkä kuitenkin jää käyttämättä.
Koska emme tiedä mitä tulemme vielä tarvitsemaan, voi tavaran minimointi tuntua haastavalta. Näiden kolmen vinkin avulla pystyt luopumaan tavarasta hyvällä mielellä ja teet minimoimisesta entistä helpompaa!
1/ 3 vuoden sääntö
Olen jo pitkään elänyt tämän ohjeen mukaan: mikäli et ole käyttänyt jotain tavaraa yli kolmeen vuoteen, ei sillä tule olemaan käyttöä myöskään seuraavan kolmen vuoden aikana. Kolme vuotta on siis viimeistään turvallinen raja sille, mitä tavaroita pystyy pistämään eteenpäin.
Etenkin vaatteet jäävät herkästi käyttämättä kaapin pohjalle. Näiden kanssa kyseinen ohje toimiikin erityisen hyvin, sillä jos en ole käyttänyt jotain vaatetta kolmeen vuoteen eli kolmena eri kautena, ei kyseiselle vaatteelle mitä todennäköisemmin löydy käyttöä tulevaisuudessakaan. Kesä- ja talvivaatteita on helposti käyttämättä puolen vuoden ajan, joten kolmen vuoden aikana näkee tuleeko kyseisiä vaatteita käytettyä juuri sille sopivana kautena.
2/ Muuta ajatustapaasi pikkuhiljaa
Ajatusmaailma ei muutu yhdessä yössä. Opeta siis itsellesi pikkuhiljaa uudenlaista ajatusmaailma, jossa pyrit pärjäämään vähemmällä ja pääsemään eroon ostamisen tuomasta ilosta. Älä siis kiellä itseltäsi ostamista kokonaan, vaan totuttele askel kerrallaan kohti tapaa, jossa pohdit huolella mitä ostoksia todella tarvitset.
Unohda myös itsesi palkitseminen tavaroiden muodossa. Panosta mieluummin uusiin elämyksiin, kuin itsellesi lahjaksi ostamiin tavaroihin. Näin ilo palkinnosta säilyy pitempään ja sinulla on aina muistot mukanasi ihanista hetkistä.
Muuttamalla ajatustapaa opit pitkällä tähtäimellä pärjäämään vähemmällä tavaralla, mutta myös sinulle ei synny yhtäkkisiä mielitekoja ostaa tuotteita pelkästään ostamisen ilosta tai juhlan kunniaksi vaan pelkästään tarpeesta.
3/ Siirrä tavaroita varastoon
Jos et ole täysin varma, mistä haluat ja pystyt vielä luopumaan, siirrä joitakin tavaroita varastoon. Näin pystyt kokeilemaan elämää ilman kyseisiä tavaroita. Jos et kaipaa varastossa olevia tavaroita moniin kuukausiin, voit huoletta luopua niistä.
Minulla on itselläni pieni nurkkaus kaapissani karsittaville tavaroille, johon siirrän minimoitavat tavarat säilöön. Kun olen siirtänyt joitain tavaroita ja vaatteita kyseiseen jemmaan, annan niiden olla siellä jonkin aikaa, jotta näen tarvitsenko todella niitä. Ne tavarat, joiden olemassaoloa en enää hetken päästä muista, pystyn huoletta myymään tai viemään kierrätykseen.