Ostokset joita minimalistina ostan enemmän
Minimalisti pyrkii pärjäämään mahdollisimman vähällä, mutta se myös auttaa harkitsemaan tarkemmin ostoksia ja niiden tarpeellisuutta. Uuden hankkimista ei voi estää – jossain vaiheessa elämää tulee pakostakin tilanne eteen, kun joutuu ostamaan rikkinäisten housujen tilalle uudet tai olohuoneen sohva ei palvele enää tarkoitustaan. Minimalismi auttaa kuitenkin olemaan tietoisempi tarpeista.
Minimalismi on muuttanut ostoskäyttäytymistäni huomattavasti, ja nykyään kiinnitän paljon huomiota siihen, mitä ostan. On myös tuotteita, joita kulutan ja käytän aikaisempaa enemmän. Tässä listausta tuotteista, joita ostan minimalistina enemmän.
1/ Käsityötarvikkeet
Käsityöt ovat olleet itselleni aina rakas harrastus, ja nyt minimalismin myötä voin sanoa panostavani käsityöihin entistä enemmän. Mielestäni on win-win-tilanne, että voin yhdellä ostoksella tyydyttää kaksi eri asiaa: harrastuksen ja tarpeen uudesta tuotteesta. Se, että maksan käsityötarvikkeista ja teen itse, tulee huomattavasti halvemmaksi kuin ostaisin valmiin kaupasta. Voin myös vaikuttaa valmistusmateriaaleihin, jolloin saan laadukkaan tuotteen.
2/ Laadukkaat vaatteet
Kaikkea ei kuitenkaan voi tai kannata tehdä itse. Tämän vuoksi olen benchmarkannut muutamia laadukkaita vaatemerkkejä, jotka myyvät tuotteita, jotka ovat paitsi ekologisia myös vastuullisia. Haluan panostaa vaatteissani hyvään laatuun, jotta tuotteet kestävät kauan hyvänä. Näin voin nauttia lempivaatteistani mahdollisimman pitkän aikaa.
3/ Urheiluvälineet
Harrastukset on asia, joita olen alkanut minimalistina vaalimaan. Urheiluharrastus ovat hyväksi mielelle ja keholle, joten haluan todella panostaa harrastuvälineisiin. Hyvät harrastusvälineet kestävät aikaa ja käyttöä, mutta motivoivat myös pitämään kiinni siitä, että harrastusta tulee todella harrastettua.
En kuitenkaan ostele erilaisia harrastuvälineitä heti, kun keksin uuden harrastuksen, vaan pohdin pitkään ja tarkkaan mitä tarvitsen ja mikä on järkevä valinta. Olen tällä hetkellä esimerkiksi ostamassa uutta pyörää, jonka ostoa olen suunnitellut jo vuoden ajan. Viimeinkin löysin sopivan merkin ja mallin, joka täyttää vaatimukseni. Sijoitus yhteen välineeseen on iso, mutta pyörä tulee kuitenkin hyvällä hoidolla kestämään pitkän aikaa.
4/ Täytettävä kynä
Olen ostanut joskus Stockmannin loppuunmyynnistä Parkerin kynän, jonka käyttö on kuitenkin jäänyt aika vähälle. Löysin tämän kynän uudelleen parisen viikkoa sitten. Kynän säiliö oli kuitenkin kuivunut, joten jouduin pienen investoinnin tekemään, jotta saan taas kynän käyttöön.
Uuden säiliön ostaminen auttoi minua ymmärtämään, kuinka kertakäyttökulttuurissa toimistovälineiden suhteen elämme. Kuinka moni satsaa hyvään kynään, jota voi käyttää parhaimmillana loppuelämän? Jos en tuolloin olisi ostanut laadukasta kynää, ostaisin sen kyllä nyt. On paljon mukavampi kirjoittaa kynällä, jonka tietää kestävän aikaa ja olevan ekologisempi vaihtoehto normaalin kynän tilalle.
5/ E-kirjat
Rakastan fyysisiä kirjoja, mutta kuinka helppoa e-kirjoja onkaan lukea! Pieneen kannettavaan lukulaitteeseen mahtuu kokonainen kirjasto kirjoja, eivätkä ne vie käytännössä lainkaan tilaa. Jokaisen minimalistin unelma siis. E-kirjoja ei vielä ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon saatavilla, mutta aina kun tämä mahdollisuus on ja hintakin on kohdillaan, suosin e-kirjaa fyysisen kirjan ylitse.