Slow living -päiväkirja #2 – Minun piti hidastaa elämää, jotta opin olemaan
Olen aina ollut suorittaja. Kehittelen projekteja ja tavoitteita, joihin lähden sata lasissa. Ajattelen, että enemmän on enemmän ja onnistunut päivä on tehokas, joten täytin päiväni tehtävillä ja kalenterimerkinnöillä. Tämän vuoksi hitaan elämän, tai oikeastaan lyhennetyn työajan, aloitettuani mietinkin, että tulen varmasti jossain vaiheessa keksimään uusia projekteja itselleni tai herättämään henkiin vanhoja – No meneehän tämä blogi kyllä tähän kategoriaan, eli voinen sanoa olleeni oikeassa?
Hitaan elämän myötä on ollut totutteleminen nähdä, että myös ne arjen askareet ovat tärkeitä, hyödyllisiä ja täysin hyväksyttyjä keinoja käyttää aikaa.
Ihan vaan vaikka siivoaminen, ruuanlaitto tai lukeminen ovat aiemmin tuntuneet siltä, että ne tulee hoitaa mahdollisimman nopeasti alta pois ja käyttää aika johonkin hyödylliseen, kuten opiskeluun tai työhön. Nyt nautin noista askareista, sillä olen oppinut nauttimaan hetkistä. Olen myös oppinut kuuntelemaan podcasteja samasta syystä. Näiden hidas tempo ja paikallaan istuminen ovat olleet jotain, mihin en ole pystynyt keskittymään, mutta nyt voin sanovani nauttivani kuunteluhetkistä!
Miten suorittaja pystyi vaihtamaan arjen hitaampaan?
Nyt olen löytänyt ilon ja nautinnon myös niistä yksinkertaisista, rutiininomaisista tehtävistä ja haluan myös käyttää niihin aikaa. On ollut yllättävää huomata, kuinka ilman aikatauluja, omaan tahtiin tekemällä voi saada paljon aikaan!
Miten sain sitten muutettua ajatusmallini? Ennen kaikkea olen haaveillut tällaisesta arjesta, mutta olen ajatellut sen olevan mahdollista vasta eläkkeellä. Ennen sitä pitää painaa pitkää päivää ja kerätä suuria summia rahaa. Nyt kuitenkin, edes se 7,5 tuntia, jonka olen viikkoon saanut lisää aikaa, on auttanut minua elämään hitaammin ja nauttimaan siitä, mitä teen (tai tekemään sitä mitä nautin), olipa se sitten ihan mitä tahansa.
Ymmärsin, ettei elämässä tarvitse saavuttaa mitään.
Slow living, success?
Toistaiseksi voin sanoa, että eläminen hitaammin on ollut tällaisella stressaajalle pelastus. Olen alkanut huomaamaan, miten paljon työni rasittaa minua. Toivottavasti pystyn irtaantumaan päivistä paremmin lyhyemmän työajan puitteissa, mutta jos epämiellyttävä olo jatkuu, pitää tässä miettiä joitain muitakin ratkaisuita.
Edessä on siis myös työstöä muuttamaan ajatuksia itse työtä kohtaan, sillä otan sen aivan liian vakavasti ja tunnollisesti. Näin ei pitäisi olla. Irtaantuminen työstä ja tulevaisuuden mahdollisuuksien näkeminen ovat seuraavana to do -listallani.