Viime viikonlopun vietin niin hyvässä seurassa että kaikki on tavallista sen jälkeen. Ne olivat minun kesäfestarini.

Ei ollut kaljatelttaa eikä kosteaa makuupussia, ei rumaa ranneketta. Oli nätti mekko ja sata suudelmaa hyvien tyyppien poskille, kuiva eväsleipä ja liian nopeasti kulunut väliaika. Istumista hiljaa ja kuuntelemista kovaa.

Hölmöjä liikuttumiskohtauksia.

Nyt sitten odotellaan lomaa, möllötetään tässä kämäsessä keskiviikossa missä ajatukset on ainoastaan menneessä tai tulevassa. Lasken päiviä, ei, lasken tunteja! En tiedä mistä reseptistä tai kirjasta aloitan kun perjantai kello 16.00 vihdoin koittaa, en sitä millä maalilla ne mökin keittiön kaapinovet maalaan, onko minttu hyvä vai pitäisikö olla roosaa, parsaa vai kaakkua, tuleeko meidän nurmikosta hyvä (luulin että nurmikot vain tulevat, mutta ne täytyykin tehdä!), vanhat lauraingalsit vai kultahattu loppuun- mutta ei sillä väliä, ehdin kyllä kaiken. Elämäni ensimmäisen 4 viikon loman aikana minä voin maalata kaapinovet vaikka kolmeen kertaan ja silti ehtiä sammua joka välissä aurinkoiselle laiturille suloiseen uneen.

Viimeiset työpäivät, menkää nopeasti. Loma, kulu hitaasti. Aika, ole minun kaveri.

kuva: favim