Ihan läheisimmät ihmiseni tietävät minusta jo ällöttävän yskityiskohtaisia asioita. He tietävät nämä asiat koska ovat läheisiä. Nämä ovat asioita joita en haluaisi uudelle kiinnostavalle miehelle heti esitellä.

Otetaanpa esimerkki – olen tänään näkemässä Kokkia. Sovittelen jotakin kivaa päällepantavaa mutta: minulla on sellainen vaiva, että kun reiteni kävellessä/ollessa/miten vaan paljaana osuvat yhteen, ne hinkkaavat toisensa auki. Ihottumalle. Vesikelloille. Sattuu aivan saatanasti. Koska ei oikein voi vielä vetää paksuja sukkiksiakaan jalkaan olen jo saanut reiteni auki vain sovittelemalla vaatteita illaksi. Normaalisti käytän hameen alla puuvillashortseja, mutta koska ne ovat äärimmäisen rumat ja epäviehättävät en haluaisi laittaa niitä jalkaani siltä varalta, että Kokki alkaa vaikkapa jossakin vaiheessa kopeloida. Neljänsillä treffeillä ratkaisin asian niin, että nykäisin shortsit jalastani käsilaukkuuni sillä välin, kun kokki haki juotavaa. Pieni, mutta ärsyttävä vaiva!

Kaikkien ällötysten äiti – vatsavaivat. Sairastan kysymysmerkkidiagnoosilla ärsyttävää vatsavaivaa jonka vuoksi minulla on päivittäin eriasteisia kipuja ja toisinaan iskee ihan tosi paha kipukohtaus. Tällöin ei ole tajun lähtökään kaukana ja on pakko parkkeerata vessaan itkemään ja.. noh.. paskomaan. Pitkä, ällöttävä ja kivulias operaatio. Tällaisen kipukohtauksen yllättäessä on päästävä vessaan 30 sekunnissa tai todennäkäistä on, että paskoo housuun. Kun Kokki teki minulle ruokaa sain pari kertaa lievemmän kipukohtauksen, ja manasin mielessäni kuinka perseestä on jos nyt kun on ihana ilta lukittaudun hänen vessaansa puoleksi tunniksi. Niiin unattractive.

Kun mies maanantaina oli luonani käymässä jostakin syystä päädyimme puhumaan jostakin leikkauksesta tm sairaalareissusta. Tästä aasinsiltana päätin kertoa hyvin ympäripyörein sanankääntein, että toisinaan saatan saada kipukohtauksen jonka vuoksi joudun poistumaan paikalta. Häpesin silmät päästäni mutta mies otti asian ihan coolisti. Minun oli pakko kertoa, koska en halua alkaa selittämään sitten kun se iskee. Mutta en todellakaan jakanut näin yksityiskohtaista selontekoa. Eikä asian kertominen vähennä tippakaan sitä nolotusta jota tunnen jos tällainen paskaepisodi sattuu juuri treffeillä.

Reisivaivalle voin nyt sentään jotain edes tehdä. Äsken kun yritin puuteroida jo haavaantuneita reisiäni mietin onko mitään järkeä. Kyllä, on vitun rumat shortsit mutta ei auta. Jalkaan vaan! Minä olen ihminen joka käyttää puuvillashortseja ja paskoo housuun.

Kohta voi turvautua jo ihanaan turvavaatteeseen, 40 denierin sukkiksiin! Ja siitä alkaakin seuraava ällötys, maailman karsein jalkahiki.

Ei oo helppoo.

Perjantaina oli ollut tädin 50-vuotisjuhlat josta olimme jatkaneet Städäriin Luottoystäväni kanssa. Städäriin, jossa törmäsin samana iltana rasisti-raiskariin. Ei siis sutina-näkökulmasta erityisen hyvä ilta, kun sinuun palavasti ihastunut potentiaalinen raiskaaja kärkkyy sinua herkeämättä minkä nyt rasistisilta kommenteiltaan kerkesi.

Lauantaina tavoitteenamme oli mennä Luottoystäväni kanssa Kallio Block Partyihin mutta emme kerta kaikkiaan selvityneet edes sinne saakka, krapula. Sen sijaan päädyimme Vallilaan drinksuttelemaan mainioon Magneettiin, jossa seuraamme liittyi myös eräs tuttumme. Tuttu johon olin ollut ihastunut jo pari vuotta ja josta olin hänelle kertonut, mutta joka ei tietenkään tykännyt minusta siinä mielessä.

Kauhea kankkunen, hyvä porukka, mitä muuta voi tehdä kun vetää perseet. Jatkoimme karaokeen. Paikka oli kutakuinkin tyhjä, pari kantista näytti paikalla olevan. Tommy Tabermann-hiuksinen viisikymppinen, huonoryhtinen mies istahti pöytäämme. -Mitäs sulle kuuluu? hän kyseli. ”No mitäs tässä, iltaa ollaan viettämässä..” vastasin. Minusta on ihan kiva jutella eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa baarissa, sitä vartenhan siellä ollaan, kunhan ei tapahdu seuraavaa:

”Sä olet tosi kaunis. Sä oot ihanan näkönen.” -Aijaa, no kiitos vaan.. Miehen käsi kosketteli kaulaani. ”Onko toi sun poikakaveri?” hän kysyi kaveristani joka oli juuri laulamassa. -Valitettavasti ei, vastasin, en ymmärrä miksi en valehdellut. Mies siirsi tuoliaan lähemmäs. ”Aijaa. Sä olet musta ihana. Mä haluaisin kuvata sua.” -Anteeks? ”Mä haluaisin kuvata sua. (Samalla mies kosketteli polveani ja kaulaani.) Musta sä olet tosi kaunis. Mulla on kotona ihan studio. Mä olen kuvannut paljon muitakin. Otetaan sellaisia ihan sensuelleja kuvia. Tuu mun luo? Lähetkö mun luo? Sä olet ihana. Mun täytyy saada kuvata sua.” Sanomattakin lienee selvää, että tässä vaiheessa olin aika monta kertaa lätkässyt miehen käden helvettiin reideltäni ja sanonut etten todellakaan ole tulossa kuvattavaksi.

Ihmetyttää miesten käsittämätäön itsevarmuus. Kuinka tämäkin reppana, isäni ikäinen, jotenkin toivottoman oloinen, olemukseltaankin hieman luotaantyöntävä setämies kuvitteli, että minä tosiaan lähtisin hänen kotiinsa keikistelemään alusvaatteisillani?

En muista saaneeni ällöttävämpää ehdotusta vielä tähän mennessä. Päiväkirjaan olen tiivistänyt ”Epätoivo. Hirveetä paskaa joutuu kestämään.”

Onko muita pokattu ällöttävällä tavalla?