Mintulle mies 2014

15.7.2014 saimah

Puolivuotistsekkaus

Puoli vuotta sitten aloitin projektin. Uuden vuoden vaihtuessa pohdiskelin elämääni ja huomasin harmistuvani siitä, että viimeisen reilun kahdeksan vuoden aikana on tullut treffailtua naurettavan vähän. Olin kokenut ikävän eron ja sen jälkeen pari muutakin ikävää juttua miesten taholta mutta vietin suhteellisen villiä sinkkuelämää pari vuotta.

4.1.”Sängyssä pyöriessäni aloin miettiä uutta vuotta. Totesin, että kuluneen vuoden aikana olen käynyt yhden miehen kanssa treffeillä. Yhden. Joka saakelin vuosi päätän, että nyt enemmän treffejä, edes vähän enemmän sutinaa. Liian monta vuotta on kulunut mallikkaasti niillä yksillä treffeillä vuodessa.”

Treffailun suhteen olen ihan leppoisa vaikka paskat housussa niille joka kerta mennään, mutta tapailu ja seurustelu ei sitten luonnistu. MUTTA koska oikean löytäminen vaatii treffailua (ja oikeesti, treffailu on hauskaa!) päätin vuoden vaihteessa aloittaa projektin ja kirjoittaa siitä blogia.

”Myönnän, että kriteerini ovat tähtitieteelliset: etsin oikeanlaista kemiaa, eikä vähempi riitä. En etsi poikaystävää vaan elämänkumppania. Olen oppinut tulemaan toimeen yksin, viihdyn yksin ja näen paljon vaivaa tehdäkseni elämästäni kiinnostavaa rakkaiden harrastusten, opintojen ja kiinnostavan työn puitteissa. Lähipiirissäni on myös lapsuudenperhe ja ystävät, joita kutsun urbaaniksi perheekseni. Kahdeksassa vuodessa on sen verran ehtinyt treffailemaan, että olen huomannut, että tunnistan onko kemiaa vai ei yleensä jo hyvinkin nopeasti. En halua seurustella vain seurustelemisen vuoksi. Se onko mies bussikuski vai olympiajoukkueen kultamitalisti on yhdentekevää, jos vaan on itsenäinen, rehellinen, hauska (elämästä ei selviä ilman huumoria) ja intohimoinen jostakin asiasta. Myös siististä ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää. Treffeille lähden aina avoimin mielin tutustumaan uusiin ihmisiin eikä treffikumppanille ole sen suurempia odotuksia, koska kemia ratkaisee, ei ulkonäkö tai ammatti. Mutta kun niille treffeille tosiaan pääsee kerran vuodessa, niin vähän hiljaista on. Tämä siis on lähtökohtana kun aloitan Mintulle mies 2014-kampanjani. Tavoitteena aktivoitua itse ja saada ainakin kahdet treffit!”

Halleluja ja Amen, nyt puolisen vuotta myöhemmin tiedämme mikä on tilanne: neljät treffit), itsetunnon kohoaminen 100 %, parempi ymmärrys siitä mitä etsin ja luottamus siihen, että minulla on oikeus haluta kumppanilta tiettyjä ominaisuuksia. Baarin kautta treffeille, sokkotreffit, Tinder-treffit & radiotreffit. Pari pettymystä mutta ei hengenvaaraa. Useampia ihastuksia, mm. leirin salaihastus, (ihanan teiniä!) haaveilua ja himoilua.

Olen ylittänyt tavoitteeni jo nyt satakertaisesti! Hyvä minä, jatketaan samaan malliin!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

9.7.2014 saimah

Sokkotreffien aatelia

”Moikka, mä oon nyt Kampissa, missäs kohtaa oot?” -Mä oon täällä Kampin kappelilla, tuutko tähän? ”Joo mä tuun.” Suljin luurin ja seisoin liukuportaissa. En muista mistä blogista luin, että jännitystä lievittää jos puhuu edes hetken toisen kanssa ennen tapaamista ja tämä oli ihan totta! Marssin hymyillen kappelille ja bongasin miehen heti. Hän. Poltti. Tupakkaa. ”Moi! Jumalan kiitos säkin oot tupakoitsija!” riemuitsin. -Ai säkin oot?! Mies ilahtui. Päiviteltiin heti, että se oli ehkä ollut yksi suurin jännitysmomentti, kauan voi olla polttamatta ja miten kehtaa kysyä toiselta polttaako hän. Onneksi peli oli nyt selvä alusta asti.

Noh, Kampista Salmisaareen kiipeilemään. -Eikö me käveltäis, mies ehdotti. ”Tietkä missä se on” minä epäröin. -En mutta eiks se ole just hauskaa? No näinhän se on. Hirvittävä alkujännitys sekoittui siis nyt mukavasti jännitykseen siitä löydämmekö perille, mitä katua pitkin pitää kulkea, näännymmekö helteeseen. Tosi toimiva konsepti, oli hauskaa heti yhdessä pähkäillä ja mennä epämukavuusalueelle.

No kiipeilykeskuskin löytyi. Mahani muljahti ylösalaisin kun näin seinät. Olin odottaut sellaisia kaksimetrisiä seiniä mutta luoja, siellä olikin kattoon asti toinen toistaan hullumman näköisiä seiniä. Vaatteiden vaihto ja kiipeilykengät jalkaan. Olin takonut päähäni etukäteen, että missään nimessä ei saa valittaa – vaikka ei onnistuisi ja vaikka se ei olisikaan kivaa, pitää yrittää ja tsempata. Olin tosin myös jostakin syystä kuvitellut olevani sairaan hyvä – joo en ollut. Vähän se oli raskasta! Olin aivan käsi sen vaijerin päässä olevan lukkolenksun kanssa ja kiipeilykin oli haastavaa. Meillä oli silti tosi hauskaa ja hiestä märkinä onnittelimme toisiamme että ylitimme itsemme. ”Ja nyt Koffin puistoon pussikaljalle!”

Haimme kaupasta juotavaa ja menimme puistoon istumaan. Juttelimme töistä, leffoista, musiikista, Radio Helsingistä, lapsuuden harrastuksista ja vaikka mistä. Mies oli tosi söpö ja hänellä on tosi kiva tyyli. Kuitenkin tuli vähän olo, että hän taitaa olla vähän turhan nuori minulle. Ikähän on vain numero, mutta kun on itse henkisesti satavuotias ja toinen raikas kaksikymppinen niin en tiedä natsaako. Kemiaa/Kipinää en vielä tunnistanut yhtään mikä on sääli, koska as we know, se on minun kohdallani ainut asia joka ratkaisee.

Istuimme lopulta siihen saakka, että lähdimme katsomaan Saksan peliä kymmeneltä, miehen bussi lähti yhdeltätoista, hän asuu vielä toistaiseksi toisella paikkakunnalla vähän kauempana. Katsotaan tavataanko uudestaan, miksei. Sen verran hauskaa seuraa herra oli.

Huhhuh. Mutta ehkäpä tämän vuoden sokkotreffit on nyt näiltä osin taputeltu. Ihmisellä on kohta joku vatsahaava.

Suhteet Oma elämä Rakkaus