”You´re wiiiiild!” huutaa Baby Johnnylle ja nauraa pää takakenossa naurua joka tulee niin syvältä, että pää pitää heittää taaksepäin. Johnny on juuri hetkeä aiemmin pistänyt autonsa takaikkunansa mäsäksi, sillä avaimet ovat jääneet virtalukkoon lukkojen taakse. Babylle, jolle tähän asti merkittävin miesihanne on ollut konservatiivinen lääkäri-isä, Johnny edustaa jotakin vapauttavan villiä.

Villi. Mikä ihana sana. Hieman arvaamaton, mutta pehmeä. Vapaa normeista. Sanaa lausuessa suupielet nousevat väistämättä hieman ylöspäin, kareeseen. Varmasti englantilaiset uudisasukkaatkin saapuessaan Virginiaan olisivat halunneet juosta ”villien” tavoin tuulen mukana eivätkä kyyristellä sivistyksen kilven takana. Jos on opettanut itselleen, ettei ihminen ole osa luontoa, on lähes mahdotonta päästää villihevostaan enää irti.

Villi kuvataan aina joko pelottavana tai nautinnollisena asiana. ”Haluaisin tehdä jotakin villiä” voisi joku sanoa pilke silmäkulmassa. Kuten uida keskellä yötä alasti julkisella uimarannalla. Tai laittaa vihreää kimalletta silmäluomiin. ”On kyllä liian villiä minulle”, voisi joku tokaista vuoristoradasta, yökerhon menosta tai sinisestä raidasta tukassa. Ehkä se onkin molempia. Samalla pelottavaa, mutta hullua tavalla joka onnellisuuteen tavoittelevaa hormonia. Poikkeavaa, kutkuttavaa mutta kuitenkin jotenkin viatonta.  

Näin flunssapotilaana ja inkivääritee kämmenissä villeintä mitä voi keksiä on katsoa miten muut on villejä.

Game of Thronesin villit.
Kit Harringtonin roolihahmo Jon Nietos rakastui villiin Ygritteen. Tässä laulu aiheesta laulu (kohdalta 5:51).

Wild – Villi vaellus
Kirjana tai elokuvana. Oman elämän etsimisen tarina, mutta tässä on jotakin todella hyvää. Riisuutumista totaalisen vähilleen ja tyhjäksi ja astumista luonnon eteen. Ja oman itsensä.

Into the Wild – Erämään armoilla
Edellisen tavoin tositarina, mutta tässä luonto pääsee kuitenkin tilanteen herraksi lopulta. Tämä elokuva sai miettimään kuinka typerä pitää olla kun vääntää kättä luonnon kanssa niin itsepäisesti. Ja sitä kuinka joku uskaltaa irtautua valmiiksi luonnostellusta elämästään.

Where the wild things are – Hassut hurjat hirviöt
Villeys on kasvamista, riehumista ja ravistelua eteenpäin. Vaikeat asiat on joskus helpompi kohdata puita hakaten. Nuoren pojan kasvua jota katsoessa ainakin tämän katsojan sydän vapisee. Pakoa mielikuvitukseen. (Miten voidaan muuten puhua, että jollakulla on villi mielikuvitus? Onko olemassa kesytettyä mielikuvitusta?)

Kevään tullessa voi kuoritua kohti vapautta niin talvivaatteista kuin mieleltäänkin. Eikös usein kevät ja kesä ole villiintymisen aikaa. Ainakin takapihalla alkaa taas viilliintyä. Kuusenkerkkien kurkistelua ja rentun ruusujen nuoria varsia. Tänä vuonna suunnittelen jälleen mesiangervo bebejä, vaikkei niissä taida villiä luontoa olla kuin parin teelusikallisen verran.