Kirjoitan epäsäännöllisen säännöllisesti aamusivuja. Ne eivät välttämättä ole säntillisesti kolmea aanelosta, joskus sivukin riittää. Teemoittelen kirjoituksiani välillä. Tänä aamuna ajattelin omenoita. Koska aamusivujen ideana on ajatusvirtana juokseva teksti välittämättä sisällöstä, annoin ajatuksien ja mielleyhtymien tipahdella paperille kuin olisin istunut omenapuun alla syysmyrskyn ottaessa mittaa puun kanssa.

Ensinnäkin mietin omenoiden symboliikkaa Eevasta ja Aatamista lähtien. Syntiä ja pahuutta. Jos E:n ja A:n suhteen kävi kuten kerrotaan tarinassa johon liittyy myös omena ja käärme, jättikö J Aatamille ikuisen palan kurkkuun siitä hyvästä? Vaikka sanotaan että kaikki pahuus ja syy olikin E:ssä (eli yleisesti sanottuna tietysti naisessa). Vai puraisiko A myös omenaa muttei ehtinyt nielaista ennenkuin J tuli paikalle ja hääti heidät pois?

Mietin Lumikkia ja Twilightin ykkösosan kirjan kantta. Omena on myös houkutuksen symboli. Ja ehkä elämänkin? Ainakin kapteeni Barbossalle omena oli elämän symboli. Nälkäpelissä muutama omena vei tarinaa räjähdyksellä eteenpäin. Mutta miksi opettajalle vietiin joskus muinoin (Aku Ankassa) omena? Jokin viisauden ja oppimisenkin siemen omenassa on.

Opintojani varten luin materiaalia liittyen muistin merkitykseen kirjoittamisessa. Lukemassani gradussa käsiteltiin myös aistien virittämistä kirjoitusmoodille. Dumas loi rutiineja ja esimerkiksi söi omenan joka aamu kello seitsemän Riemukaaren alla. Jos minä olisin kuin Dumas, söisin Granny Smithejä. Ihana kirpeitä raikkaita vihreitä omenoita joista kuuluu solahtavan huokoinen ”rousk” kun puraisee. Ja saksalainen runoilija Schiller legendan mukaan nautti pöytälaatikostaan nousevasta mädäntyvien omenoiden pistävästä tuoksusta. Se aktivoi häntä.

Tiedä Schilleristä mutta minä ainakin nautin uunista tulevasta omenapiirakan tuoksusta. Käytin Kodin Kuvalehden Mummo Ankan – omenapiirakan ohjetta johon vähän lisäilin mantelilastuja, sitruunamehua ja vaniljauutetta. Omenoiden kuorimisesta lähtee sellainen kuohkean rouskuva ääni leikatessa. Aika nautinnollinen. Koska minussa asuu prinsessa, yritin Lumikin tavoin laulamalla saada yhtä kauniin piirakan aikaiseksi kuin hän, mutta lintuystäväni eivät tulleet koristelemaan piiraan kantta. Ehkä hyväkin. Joku terveystarkastaja olisi jo ollut paikalla.

Uuniin vilkaistaessa piiraani taitaa muistuttaa enemmän sitä Amerikan Pie – leffan piirakkaa. Sen jälkeen kun sille oli käynyt mitä oli käynyt. Mutta ei se näkö vaan maku!

Ps. Jos joku on allerginen tai ei muuten vain tykkää oikeista omenoista, voi vaikka lukea Simo Halisen Lemmenomenia. Siitä on vuosia kuin luin tuon teoksen, mutta edelleen muistelen kirjaa ja voisin lukea sen ehkä uudelleen. Jokin symboliikka, mystisyys ja hyvin kirjoitettu teksti jäivät mieleen.