Salaisuuksia
Minua pyydettiin kertomaan salaisuus.
Oma vuoro tuli liian nopeasti. En edes muista mitä jännittäviä salaisuuksia ennen minua kerrottiin. Ja sitten parrasvalo ja toistakymmentä päätä kääntyi minuun. Lyhyempääkin lyhyempi sepostus jonka jälkeen vääntäydyin vasemmalle ja oikein ojensin vuoron ja mahdollisuuden jäädä mieleen seuraavalle. Salaisuuteni ei ollut mitenkään mieleenpainuva, jännittävä tai hauska.
Paremmin jäi varmasti mieleen se tyttö, joka varasti kaupasta salaattia repäisten lehtiryppäistä lehden kulman kerrallaan. Koska vain tykkäsi salaatista.
Tai se, joka ei yrityksistä huolimatta osannut viheltää. Taito jonka periaatteessa suurin osa kaiketi osaa, mutta jolla ei ole liiemmin tarvetta. Ellei ole Ryan Gosling elokuvassa La La Land. Tai omista mustaa koiraa joka pimenevissä syksyilloissa voisi vain maastoutua hämärään.
Niin ja hän, joka oli saanut ensisuudelmansa Kulosaaren metroasemalla.
Illalla kotiin päästyä mieleen pulpahti paljon jännitävämpiä salaisuuksia. Olisin voinut kertoa..
..että se olin minä joka sen keltaisen tiskirätin heitti kiukaalle ja sanoi, että se oli pikkuveljeni. Siis sen rätin joka syttyi palamaan.
..että odotan yksinoloa kotona jotta voin puhua ääneen, laulaa ja harjoitella podcastia jota ei koskaan nauhoiteta. Viimeksi pidin kokkiohjelmaa valmistaessani Igorin kanaa.
..että minä olen niitä jotka ostavat kaupasta bebee-leivoksia (ajattelin aiemmin että niitä ostavat vain turkisrouvat jotka kahvittelevat Ekbergillä ja shoppailevan Stockmannilla). Ostelen myös vihreällä marsipaanilla kuorrutettuja punssirullia ja kookospalloja jotka muistuttavat niitä niitä mitä veljen kanssa (sen saman joka ei siis sytyttänyt sitä paloa) teimme Muumimamman ohjeella.
..että joka kerta kun noin kerran kuussa valitsen kotibussin sijaan 717 bussin, säästääkseni 5 minuuttia, eksyn kerrastalojen sokkelikossa ja loppujen lopuksi käytän tuplasti sen ajan minkä muka olisin säästänyt. Ja tulen siitä helkutin vihaiseksi itselleni. Lopulta laitan googlemapsin päälle, koska suuntavaistoni on pettänyt täysin ja nolostun kun mapsi yhtäkkiä kailottaa kovalla äänellä sen ainoan koiranulkoiluttajan kohdalla ohjeitaan.
..että aamun paras hetki bussissa on Metrolehden ristikon täyttö. Käytän häpeilemättä ratkojat.fi -sivustoa. Ilman sitä olisi jäänyt oppimatta ainakin sanat ansari, olas ja nuti.
..että koko tämä blogi on julkinen salaisuus. Kaikkien esillä ja löydettävissä, mutta ei kuitenkaan koskaan ole ollut harkitun systemaattisessa jaossa. Ja sitten oikein säikähdän, kun joku sanoo, että on lukenut. Että mistä helkutista se on keksinyt. Ainiin se lukee julkisesti omalla instagram-tililläni. Kuvittelen että kaikki mahtavat keskustelunhaluiset samanhenkiset ihmiset vain mystisesti valuvat tänne. Kuin salaseura.