Ladataan...
Varpain jaloin

En koskaan ole laskenut, mutta uskallan väittää, että kuten varmaan kaikki muutkin vanhemmat käytän aivan tolkuttoman paljon aikaa lasten vaatetuksen pohtimiseen ja hankkimiseen. Minulla on kaksi lasta, joista vanhempi on 13-vuotias ja nuorempi 4-vuotias. Esikoinen on (onneksi) tyyliltään melko minimalistinen ja kuopus saa lähes kaiken tarvitsemansa ystävämme lapselta kierrätettynä. Siitä huolimatta vaatteisiin kuluu järkyttävä määrä ajatustyötä, kun koko ajan pitäisi olla askeleen edellä siitä millaisia sääolosuhteita ja tilanteita varten lapset tarvitsevat sopivat vaatteet arjessamme.

Esikoisella on ollut kasvupyrähdys ja ennen joulua katsoin kuinka viulukonsertissa kauluspaidan hihat eivät enää yltäneet lähellekään ranteita. Poika kantoi luokseni myös kasan enemmän ja vähemmän ehjiä tai polvista rikkoutuneita housuja, joiden lahkeet olivat jääneet auttamatta liian lyhyiksi. Kävimme täsmäostoksilla hänen vaatekaappinsa täydentämiseksi. Onnekseni esikoinen luottaa vahvasti siihen, että vähemmän on enemmän ja parit housut ja muutama paita riittivät korjaamaan vaatekaapin puutteet. Vielä vuosi-pari sitten lainailin hänen talvisaappaitaan, kun vein roskia tai lähdin kuopuksen kanssa pulkkailemaan esikoisen ja miehen lasketellessa tunturissa, mutta nyt poika on jo minua pidempi ja hänen kenkänsä eivät pysy jalassani edes tupla tai tripla villasukkien kanssa. Välillä hämmentää miten tuo nuorukainen voi samaan aikaan olla niin iso ja sitten kuitenkin se minun oma pieni vauvani.

Kuopuksen vaatekaapilla päänvaivaa tuottaa säätilat ja niihin sopivien vaateyhdistelmien löytyminen, koska päiväkotipäivien aikana ulkoillaan kahdesti säässä kuin säässä (ja hyvä niin!). Kuopuksella on varmasti koko perheen paras pukimisto vaihtoehtoineen, mutta silti aika ajoin ilmenee puutteita. Viimeisin ongelma ilmaantui tammikuun alun märkien nollakelien myötä. Toppapuku tai välikausipuku kerroksilla voisivat toimia hyvinkin monella muulla lapsella, mutta omat lapseni on kai saukkojen sukua (isoveli oli aikoinaan samanlainen!). Jos itse en niin innostu loskakeleistä, niin kuopukseni rakastaa virallisesti ihan kaikkea säätä, jos siihen vaan liittää ulkoilun ja vielä enemmän jos siihen liittyy vettä. Loskakelit ovat hänen maailmassaan mahtava ydistelmä uimahallia ja leikkikenttää, eli melkein yhtä hyvä kuin pulkkamäki. Paras asu loskassa on syksyllä ostamani kurahaalari, mutta sen alle on näillä asteilla kuitenkin saatava lämmikettä. Kerrastot ja villahaalari pitävät huolta vartalon lämmöstä ja onneksi meiltä löytyy vuorelliset kumisaappaat joihin mahtuu tarvittaessavillasukat ja vuorettomat kumpparit joihin voi lattaa villasukat tuplana. Ongelmana oli se, että kurarukkaset ei mahdu toppahanskojen päälle ja topparukkaset on muutenkin hieman kuumat  ja ohuet välilapaset taas jättivät lapsen kädet kylmiksi. Hah, meiltä puuttui lapselle ne perinteiset lapaset!

Minä rakastan neulomista ja puikoiltani putoilee melko säänööllisesti uusia villasukkia kasvavien lasten ja meidän vanhempienkin tarpeisiin. Lapsilla on molemmilla myös neulomani pipot ja neuloinpa syksyllä kuopukselle myös villapaidan kaapista löytyneistä langoista (isoveljen paita odottaa vielä lankojen ostamista). Mutta lapaset on heikkouteni - niiden neulominen ei jostain syystä innosta. Kuvaava on, että omat jämälankalapaseni odottivat liki vuoden ennen kuin tein toisenkin lapasen loppuun viime syksynä. Syy on peukaloissa, on turhauttavaa saada lapanen ikäänkuin valmiiksi ja sitten kuitenkin vielä joutua nysväämään peukalopaikoilleen. Oli mikä oli, lapsi tarvitsi lapaset.

Aikaa saada lapaset valmiiksi oli yksi ilta - onneksi villapaidasta oli jäänyt jämiä sen verran, että langoista ei tarvinnut huolehtia. Kiireen vuoksi halusin saada kerralla oikean kokoiset ja varmasti istuvat lapaset ja siksi tapojeni vastaisesti etsin ohjeen lapsen lapasiin. Jotta lapaset löytäisivät helposti oikeisiin käsiin lapsen itse pukiessa, halusin tehdä istutetun peukalon kiilalla. Löysinkin sopivan ohjeen, joka istui käytössä olevan langan paksuuteen. Lopulta lapaset syntyi urakalla neuloen iltaan mennessä ja aamulla iloinen 4-vuotias olisi halunnut syödä aamupalansakin uudet lapaset kädessään. Vaikka urakka päättyikin menestykseen aloitin heti seuraavana päivänä uusien lapasten neulomisen, jotta seuraavan kerran kun tarvitsimme lapasia (niiden toisten ollessa märät) ei urakoinille ollut tarvetta. Yllättäen kiilapeukalo myös poisti inhoni lapasten neulomista kohtaan. Ehkäpä myös esikoinen ja mies saavat piat uudet jämälangoista neulotut lapaset. Kun pakkaset saapuivat pääsivät lapaset vielä lämmittämään lapsen käsiä kauppareissuilla ja muissa tilanteissa kun rukkasille ei ole ollut selkeää tarvetta.

Ladataan...
Varpain jaloin

Blogissa on ollut hiljaista ja siihen on yksi ainoa syy: Olen ollut järjettömän väsynyt. Väsyneenä ajatus ei luista ja päivät kuluvat tahmeasti kuin liisterissä. Väsyneenä koen olevani sankari, jos selviän iltaan asti ja kaikki mikä ei liity suoraan hengissä ja leivässä pysymiseen jää suosiolla pois päiväjärjestyksestä. Jouluna meillä oli ihana loma koko perheen kesken. Meillä oli myös paljon vieraita ja perheemme rytmit heittivät häränpyllyä ainakin viikon verran. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt jo olla mennyttä, mutta rymien sekoittumisen jäljet raastoivat meitä yhä joka ilta, yö, aamu ja päivä koko tammikuun alun. Kuopuksemme on koko ikänsä ollut hieman haasteellinen nukkuja, mikä vaikuttaa suoraan meidän vanhempien jaksamiseen. Minulle optimaalinen yöunen määrä olisi 8-9h, mutta viime vuosina se on keskimäärin jäänyt jonnekin 4-7h välille. Se on aivan liian vähän. Syksyllä nukkumishomma näytti jossain välissä olevan jo jokseenkin reilassa. Sitten tuli joulukuu. Ensin poika sairasti kaksi korvatulehdusta putkeen, sitten sairastin minä. Sen jälkeen tuli loma ja vieraat.

Kun koko tammikuu on ollut yhtä rämpimistä ja lapsi heräili anivarhain enää nukahtamatta, totesimme että meidän kaikkien terveyden vuoksi tähän on tultava iso muutos. On kamalaa yrittää selvitä päivä toisensa jälkeen yliväsyneenä, kun on herännyt ensin neljä tai kuusi kertaa kesken unien ja sitten joutunut nousemaan aamulla kaksi tuntia oletettua aikaisemmin. Olo on kuin humalaisella ja hermot on jatkuvasti kireällä. Öiden repaleisuudesta kärsi tietenkin myös lapsi. Iltaisin nukahtaminen oli vaikeaa ja päivällä käytös huonoa, kun poika paahtoi ylikierroksilla. On sydäntä särkevää nähdä kuinka pienen lapsen silmien alle tulee tummat varjot liian vähän ja liian repaleisen unen vuoksi. Samalla syyllisyys kalvoi, koska en äitinä ollut pystynyt pitämään riittävän tiukasti kiinni perheemme rytmeistä joulun ja vieraiden keskellä. Yritimme ties mitä keinoja, mutta niistä ei ollut apua. Aiemmin olemme todenneet, että tarkat rytmit auttavat lasta nukkumaan,mutta nyt koko kesän ja syksyn toimineet rytmit ei enää toimineetkaan. Kaivoin muistini syövereistä vanhat rytmit ruokailuille ja nukkumiselle, jotka toimivat hyvin silloin, kun poika oli 2-vuotias.

Kuopuksen kohdalla pätee aika hyvin se sääntö, että mitä aiemmin hän käy nukkumaan sitä pidempään hän nukkuu aamulla. Eli uni luo lisää unta, kuten kaikki mahdolliset lasten unioppaatkin neuvovat. Poika ei enää nuku päiväunia kuin poikkeustilanteissa (esim. sairastaessa tai pitkillä automatkoilla), joten yöunta tarvitaan paljon. Ensitöiksemme rajoitimme lapsen ruutuajan maksimissaan 1h/päivässä. Tämä on täysin riittävästi 4-vuotiaalle. hän saa valita katsooko Pikku kakkosta aamulla vai iltapäivällä vai pelaako tai katseleeko videoita mielummin padilta, mutta aikaraja on edoton. Samoin tiukk aon raja siitä, että ruutuaika päättyy viimeistään klo 18:00. Tämä ruutujen sulkeminen koskee koko perhettä, eli myöskään isoveli tai me vanhemmat emme katso TV:tä klo 18 jälkeen ennen kuin kuopus on unessa. Ajoitimme koko perheen yhteisen päivällisen klo 17:00. Iltapalalle kuopus käy klo 19:00 ja siitä suuntaamme suoraan iltapesuille ja vuoteeseen. Vuoteessa luemme vielä yhdessä iltasadun, jonka jälkeen tulee hyvänyötoivotukset ja silitän hetken lapsen selkää. Näillä säännöillä pojan pitäisi nukahtaa klo 20:00 mennessä ja aiemminkin. Tämä sopii hyvin minulle, sillä saan siten vielä arki-iltoihin kahdenkeskistä aikaa yhdessä esikoisen kanssa ennen kuin hänkin käy yöpuulle. Mieheni on illat töissä, joten meidän arjessa minä vastaan pääsääntöisesti poikien iltatoimista.

Tarkistimme aikataulut yhdessä mieheni kanssa ja päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Ensin väsynyt poika nukahti iltasadun jälkeen silittämiseen vain parissa minuutissa vähän puoli kahdeksan jälkeen. Koko viikon ajan sama on toistunut ja nukahtaminen on aina tapahtunut enne nkello kahdeksaa, vaikka yhtenä iltana lapsi kävi nukkumaan kummisetänsä kanssa meidän molempien vanhempien ollessa työmatkalla. Yllätyin itsekin miten helppoa tämä lopulta oli. Ehkä lapsen keho muistaa rytmin ja sulautuu siihen helposti. Nukkumaan käydessä aluksi jännitin hieman miten yö tulisi kulumaan, mutta poika heräsikin vain kerran vessahätään noin viiden aikaan ja jatkoi sitten unia kun peittelin ja silitin hieman päätä. Aamulla kuopus jatkoi unia vielä minun ja esikoisen herätyskelloista huolimatta. Vasta sitten, kun esikoinen oli jo lähtenyt kouluun ja minä laitoin kuopuksen raollaanolevan oven ulkopuolelle valot päälle, pieni heräsi tyytyväisenä yli 12h yöunien jälkeen. Mieleni teki hyppiä riemusta, koska viimeinkin myös minä sain nukuttua ihanat 8h yöunet. Aamutoimet sujuivat hienosti hyvin levänneenä. Tämä sama kaava on jatkunut myös aamuisin koko viikon ja kuopuksen yöunet on olleet 11,5-12,5h pitkiä. Yksi herätys vessassakäynnin yhteydessä ei paljon haittaa, kun yöunten kokonaiskesto on viimein tarvetta vastaava.

Nyt vaan pidämme päämme kylmänä ja vältämme lipsumista. Pidämme kiinni näistä toimivista rytmeistä ja toivomme, että uniongelmat olisi viimeinkin lopullisesti historiaa.

 

 

Kuvat: Pexels.

Ladataan...
Varpain jaloin

 

Olen lomaillut vuoden ensimmäisen viikon lasten kanssa ja samalla vähän pohtinut suunnitelmia alkavalle vuodelle. Päätin, etten oikeasti lupaa mitään tai aseta bucket listoja itselleni. Vuoden teema olkoon rentous. Se ei missään nimessä tarkoita laiskottelua tai riman alittamista, vaan suorittamisen vähentämistä. Haluan kuunnella entistä tarkemmin kehoni viestejä ja omia tarpeitani. Joskus on aika höllätä ja joskus on aika paahtaa eteen päin ja laittaa seuraavaa vaihdetta silmään.

Voin itse valita miten suhtaudun asioihin. Voin joko hermostua ja murehtia tai hengittää sisään ja antaa niiden asioiden. olla, joihin en voi vaikuttaa. Min ävoin vaikuttaa siihen mitä minä teen ja siihen miten suhtaudun asioihin, mutta en voi vaikuttaa olosuhteisiin tai määrätä sitä miten muut ympärilläni suhtautuvat asioihin. Tämä ei tarkoita passivoitumista, vaan sitä että tunnistan omat tunteeni ennen kuin reagoin ja toimin vasta ajateltuani. Kun huomaan jääväni negatiivisten ajatusten kehään, voin pysäyttää sen ja vaihtaa suuntaa.

Tänä vuonna haluan jättää pingottamisen ja stressin vähemmälle. En halua stressata asioista, joihin en voi vaikuttaa tai murehtia jotain sellaista mille en voi tehdä mitään. En suosu elämään elämääni jonkin kuvitellun standardin tai "mitä muutkin ajattelevat" -paineiden oletuksia täydentääkseni, vaan halluan tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Haluan tehdä itselleni hyvää ja voida hyvin. En ole ennenkään elänyt elämääni vain muille, mutta olen ollut aikamoinen stressaaja ja sanonut silloinkin pystyväni hoitamaan homman, kun olen jo ollut enemmän kuin levon tarpeessa.

Tänä vuonna aion varata itselleni aikaa enemmän lepoon ja palautumiseen. Ja jos en halua, jaksa tai pysty tekemään jotakin, annan itselleni luvan kieltäyttyä kohteliaasti. Haluan olla itselleni hyvä pomo ja hallita paremmin omaa ajankäyttöäni. Huomenna palaan arkeen näillä eväillä ja varaan kalenteristani aikaa myös levolle ja mukavalle omien juttujen tekemiselle.

 

Ps. Uudesta bannerista kiitos rakkaalle siskolleni <3

Pages