Energioita ja armollisuutta

Osaa käsitteistä avattu omassa postauksessa. Klikkaa sanaa, jonka yhteydessä on * merkitä, niin pääset lukemaan mistä käsitteessä on kyse.

Kaikki elementit olivat aina olleet elämässäni läsnä jollain tasolla: unet ja niiden tulkitseminen, ennustaminen, astrologia, symboliikka ja sen tulkinta, itämainen viisaus, taide monimuotoisuudessaan, luonto ja sen eri elementit, eläimet, kaiken elävän ja olevan kunnioitus. Nyt olin kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että tälle kaikelle tuli otsikko, joka piti sisällään kaiken: shamanismi*

Kohti armollisuutta

Olin järkyttävä perfektionisti. Se oli se syy, miksi piiskasin itseäni aina vaan lujempaa. Oli suorastaan käsittämätöntä, kuinka rumasti puhuin itselleni verrattuna siihen, millä tavalla kohtelin muita. Annoin kaikille muille aina oikeuden toimia miten tahansa:
”Älä suotta stressaa mä hoidan”, oli varmasti yleisin lauseeni, ja todella myös tarkoitin sitä. En koskaan vaatinut muilta ihmisiltä sitä, mitä vaadin itseltäni. Minun oli oltava täydellinen: hoidettava kaikki mitä tein virheettömästi ja täydellisyydelläni ostaa olemassa oloni tässä maailmassa. Ja kun opettajat eivät siitäkään huolimatta suostuneet antamaan minulle aineista täysiä numeroita, piiskasin itseäni siitä hyvästä. Isoimmat esikuvani olivat ihmisiä, joiden ympärillä olin kasvanut ja he olivat ihmisiä, jotka olivat raivanneet tiensä tyhjästä huipulle: minun oli pystyttävä samaan omalla sektorillani.

En tuntenut omia rajojani, sillä niitä ei ollut koskaan saanut olla. Siitä syystä olin kokenut 19 vuotiaana ensimmäisen kerran burn outin. Siihen aikaan pyysin ammattilaisilta ensimmäistä kertaa apua. En hallinnut ahdistustani. Lääkäri määräsi lääkkeet, joilla voisin turruttaa tuskani. Psykiatrista apua en saanut, sillä terapeutti totesi minut terveemmäksi kuin moni ikäiseni: juoksinhan oravan pyörää huomattavasti paljon kovempaa kuin moni muu.

Se, että hyväksyin seikan, että Universumin aika on jotain aivan muuta, kuin mitä me ihmiset laskemme, oli suuri harppaus eteenpäin kohti armollisuutta itseäni kohtaan. Lue ”Kurkkaus menneeseen”.

Energioiden aistiminen

Olin kasvanut eläinten kanssa. Vaikka olinkin kerrostalossa ikäni elänyt kaupunkilaislapsi, meillä oli ollut kotieläimiä syntymästäni lähtien. Olin oppinut kommunikoimaan eläinten kanssa ja puhumaan niiden kanssa samaa kieltä: energioiden kieltä.

Siitä huolimatta, en ollut varsinaisesti tietoinen mistä siinä oli kyse. Aloittaessani tutkimusmatkani omaan itseeni, osallistuin eräälle vapaan tanssin* kurssille. Silmät kiinni parin kanssa kontaktissa liikkuen ymmärsin ensimmäistä kertaa konkreettisesti, että tunsin energioita. Tämä oli sinänsä hassua, koska olin vuosikausia lukenut ihmisten energioita: pystyin toisinaan ymmärtämään mitä heillä oli sanottavana ilman, että he sanoivat sitä ääneen. Tunsin myös läsnä olevien ihmisten tunteita sisälläni, enkä usein erottanut mitkä niistä oli omiani.
Ymmärrys energioiden tuntemisesta auttoi minua ymmärtämään miksi olin aina ollut ahdistunut ruuhka-aikaan ihmistungoksissa. Tuntui todella huojentavalle vihdoin saada selitys omiin tuntemuksiin.
Olin jo aloittanut itseni löytämisen prosessin, mutta vapaan tanssin kurssille osallistuminen, pisti pyörät todella pyörimään. Mieleni avautui täysin uusille mahdollisuuksille ja olin avoin aloittamaan tutkimusmatkan aivan uudelta tasolta.

Oivalluksen seurauksena, aloin kiinnittämään asiaan huomiota. Istuin eräässä tapaamisessa vanhan ystäväni vierellä ja totesin hänelle ääneen:
”Sulla on ihan super hyvä energia”. Hän kertoi minulle käsitteestä erityisherkkyys ja liityin mukaan erityisherkkien Facebook -ryhmään. Oli mielenkiintoista löytää myös muita, jotka jakavat samoja kokemuksia.
Ryhmässä yritin jakaa oivallustani eläinten kanssa kommunikoinnista energioiden välityksellä. KUKAAN ei yhtynyt postaukseeni. Ei yhen yksikään ihminen ryhmässä, jossa oli tuhansia ihmisiä mukana. Jatkoin siis etsintää löytääkseni kanssakulkijoita.

Huhdasjärvellä 

Tanssista lukemiseen ja lukemisesta tekoihin: kesällä tein reissun Pohjoiseen, ja löysin siis paikan, josta Minun matkani todella alkoi. Lue ”Kuinka kaikki alkoi”. Reissun jälkeen liityin mukaan yhdistykseen, jonka kanssa lähdin Huhdasjärven Kylätalolle syystapaamiseen. Ennen sitä, olin lukenut rumpumatkoista* ja voimaeläimistä*. Olin yrittänyt päästä matkaan* yhdistyksen sivuilta löytyneen äänitteen avulla, pääsemättä yhtään mihinkään. Itselläni ei ollut olemassa shamanirummuksi* kutsuttua kehärumpua, joten vaihtoehtona ei ollut muu, kuin lähteä mukaan oikeaan rumpupiiriin*. Ei mennyt kuin hetki, ja olin jo matkalla kohti shamanistista syystapaamista.

Automatkan aikana yksi seurueesta tenttasi minua ammatistani ja totesi perään:
”Ai ootsä niinku joku julkkis vai?” Olin kommentista aika ymmälläni ja hyvin hämilläni. Tuli mieleen yläasteaikaiset kommentit, joissa koulukiusatut ihmiset purkivat minuun omaa kiusaamiskokemustaan kommenteillaan:
”Ootsä joku pahis vai”. Olin kuitenkin lähtenyt tarkkailemaan ja etsimään vastauksia, joten suhtauduin matkaan siltä pohjalta.

Kun saavuimme Kylätalolle, oli meitä vastassa iloista taiteilijaväkeä. He ottivat meidät lämpimästi vastaan ja toivottivat tervetulleiksi. Astuessani sisään Kylätaloon vastaani tuli mies, jonka kasvot tunnistin:
”Tuo on se mies, jonka näin, kun olin heittäytynyt sängylleni ja sulkenut silmäni” Lue ”Kuinka kaikki alkoi”. Hetken päästä minua vastaan tuli samaa ikäluokkaa oleva nainen:
”Tuossa on hänen tyttöystävänsä” tiesin mielessäni.

Silloin tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.
Huhdasjärvi

Ristiriitaisia energioita

Viikonloppu Huhdasjärvellä oli erikoinen. Tunsin miten yhdistyksen sisällä roihusi erinäiset ristiriidat, mutta Kylätalon ihmisten kanssa minulla oli hyvä olla.
Koska olin lukenut rumpumatkoista ja voimaeläimistä ennen Huhdasjärvelle tuloa, tarkoitus oli, että täällä tulisin tekemään ensimmäiset matkani ja etsimään voimaeläimeni. Hyökkäävien kommenttien jälkeen tuntui aluksi hiukan haastavalle, että minun pitäisi pystyä rentoutumaan päästäkseni matkaan, ja sen jälkeen vielä jakamaan kokemukseni piirissä. Koska olin kuitenkin kasvanut Helsingissä, olin oppinut myös sulkemaan haitallisia energioita ympäriltäni. Päätin, etten antaisi muiden ihmisten pilata omaa kokemustani. Intuitioni ääni osasi jälleen kertoa minulle viisaasti neuvoja:
”Sinun ei tarvitse jakaa piirissä kaikkea. Jaat vain mikä tuntuu hyvältä ja loput tiedot pidät itselläsi.” Se toimi.

Matkalle pääseminen ei aluksi meinannut onnistua: jäin jumiin onkaloon, jossa näin vain pienen valkoisen heiveröisen jänösen loikkivan pakoon. Mutta sen jälkeen minua onnisti jo. Tapasin karhun, jonka selässä pääsin matkaamaan. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli antoisa kokemus: itkin ilon kyyneliä, kun pääsin kohtaamaan henkioppaani*, joka oli kulkenut kanssani varhaislapsuudestani lähtien.
Kaikki tämä oli kuitenkin vielä melko uutta ja kyseenalaistava mieli yritti koko ajan supattaa kaikenlaista hämmentääkseen pakkaa:
”Onko tämä oikeasti totta? Onko tämä pelkkää hulluutta? Onko tässä yhtään mitään järkeä? ” mutta intuitioni ääni rauhoitteli sanoen:
”On siinä, ja paljon.”

Viikonlopun aikana kerron osallistujille kokemuksestani Pohjoisessa. Kukaan ei kertonut kuulleensa vastaavaa, mutta joka tapauksessa olin sellaisten ihmisten ympäröimänä, joiden kanssa tunnuttiin puhuvan samaa kieltä. Ei tarvinnut piilotella. Yhdistys, jonka kanssa paikalle olin saapunut ei ollut itselleni oikea, mutta paikka, jonne se minut toi oli. Jo saman viikonlopun päätteeksi sain kalenteriini päivän, jolloin tulisin paikalle uudestaan. Olin tullut tänne jäädäkseni, en vain tosin tiennyt vielä millaisessa mittakaavassa.

Askelia eteenpäin

Vuoden aikana etsiskelin tietoa paikasta, jonka olin Pohjoisesta löytänyt. Minulle selvisi, että alueella on poltettu 1600 -luvun noitavainoissa valtava määrä ihmisiä rovioilla. Muuta tietoa en löytänyt.
Osallistuin Helsingissä järjestettäviin rumpupiireihin. Rumpumatkoilla oli aina oltava jokin missio. Olin lapsuudessani nähnyt useita painajaisunia, jotka kuhisivat käärmeitä. Ne olivat myös mukana leikeissäni, joissa lumosin niitä. Käärmeet kiehtoivat ja pelottivat samaan aikaan. Erään mission valitsin selvittää, miksi ihmeessä pelkäsin niin kamalasti käärmeitä. Kohtaamiseni käärmeen kanssa muutti rumpumatkani entistä voimakkaimmiksi: käärmeestä tuli voimaeläimeni.

Huhdasjärven tutkiminen kiinnosti edelleen. Sain kutsun musiikki-iltaan ja saavuin kutsun kautta paikalle kolmatta kertaa alkuvuodesta 2016. Se oli suorastaan kaikkien luonnon voimien uhmaamista, että löysin tieni perille, mutta minulla oli voimakas tahto tietää lisää yhteisöstä. Silloin tapasin ihmisen, jolle myöhemmin kerroin edeltävän kesän kokemuksestani ja kysyin:
”Lähdetkö kanssani ensi kesänä tutkimaan paikkaa? ” Hän lupasi lähteä ja niin uusi reissu kohti Pohjoista oli sovittu.

Artikkelin pääkuva: ostettu kuva, tuntematon tekijä
Muut kuvat: Emma Jäntti

Kommentit (1)
  1. OULA – Minun matkani | Lily
    21.8.2020, 22:22

    […] siis Huhdasjärvellä ihmisen, joka lähti kulkemaan samaa polkua kanssani. Lue Energioita ja armollisuutta. Jos olisin tiennyt, millaiset koettelemukset minulla oli vastassa ottaessani mukaan tämän […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *