Huhhuh millaiset viikot takana..aikamoista myllytystä ollut kieltämättä. Otin hypyn tuntemattomaan heinäkuun alussa, kun vaihdoin sous chef paikasta kokiksi The Room by Kozeen Shiwanille. Vaikka Nolla oli minulle rakas ja opin todella paljon johtamisesta ja zero wastesta, sekä uudenlaisesta, kestävämmästä tavasta tehdä ruokaa, tuntui vaihto oikealta. Veri veti takaisin Michelin maailmaan. Huomasin kaipaavani takaisin fine dining maailmaan pinsettien ääreen. Hiomaan yksityiskohtia ja hyperfocuksen lumoihin. Sitä The Room tarjosikin. En yhtenäkään päivänä mennyt pahalla päällä töihin, vaan suunnattomalla innolla ja hyvällä motivaatiolla ihan sama kuinka monta tuntia unta oli takana. Tiesin tehneeni oikean päätöksen. Kuten varmasti moni on lehtijutut ja roskalehtien lööpit lukeneet, Room on suljettu toistaiseksi ja minullakin tuli eteen uudet haasteet. Minulle sateli paljon kyselyitä tutuilta ja puolitutuiltakin, mitä siellä Roomissa oikeen tapahtuu ja jengi halusi kuulla yksityiskohtia. On minun yhteystietoja kalasteltu toimittajien toimesta, että voisin ”spill the tea”. En ole vastannut jengin uteluihin ja tein selväksi, että minun lojaalius on työnantajaani kohtaan. En aio edelleenkään kertoa lisätietoja tai juoruja Room sulkeutumisesta, vaan haluan osoittaa olevani luottamuksen arvoinen ja pysyä ammattimaisena. Kannustan lämpimästi kaikkia harjoittamaan medianlukutaitoja ja suodattamaan etenkin roskalehtien klikkiotsikoita. Olen onnekas, että olen välttynyt pahimmalta myllytykseltä aika hyvin ja jengi on kunnioittanut päätöstäni olla kommentoimatta asiaa.

Mikä sitten on seuraava steppi? Aloitan tiistaina työt ravintola Demossa. Tuntuu kieltämättä absurdilta, että olen seurannut mm.Instagramissa Demoa jo silloin kun aloitin kokkikoulun. Opin jo urani alussa, että Demo on pitkän linjan rautainen Michelin-ravintola ja ajatuskin siitä, että asuisin Helsingissä, ja joku päivä olisin siellä itse töissä, tuntui mahdottomalta. Niin vain aikaa on kulunut, oppeja, sekä kilometrejä kertynyt, että Demo on jo kolmas Michelin ravintola, jossa olen töissä. Huhhuh! Aika menee niin sairaan nopeasti. Viikko sitten päivittelin vanhalle keittiöopettajalleni puhelimessa, että missä kohtaa minusta tuli se keittiön ”vanha kääpä”. Että en ole enää se nuori junnu tai harkkari, vaan minulla on jo pian 8v kokemusta alalta ja esihenkilökokemustakin. Missä vaiheessa aika on vain livahtanut ohi?Demo tulee olemaan mulle erilainen haaste ja toivottavasti pitkäaikainen, nousujohteinen työsuhde. Taas hieman erilainen paikka, erilaisia tekniikoita ja serviisiä, sekä uusia mahtavia kolleegoita.

Mun hustlehan ei jää vaan työpaikalle, vaan toimeliaana rautanautana oon kerännyt itselleni kivan määrän myös muita prokkiksia. Viimeiset viikot olen kieltämättä juossut ympäri stadia pää kolmantena jalkana. Päiville on kertynyt mittaa, mutta en silti vaihtaisi hetkeäkään. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin ja luoda uusia kontakteja, oppinut, nähnyt ja kokenut. Viimeisen parin viikon aikana olen käynyt mm.extraamassa Jasonissa, misaamassa ja keikalla Linnean kanssa (joka oli muuten super ihana kokemus!), vetänyt Teams palsua Monosen kanssa uudesta Maikki x Monosesta ja tietty suunnitellut työpaikan vaihtoa. Tän päälle treenit, tanssit yms. Voin sanoa et ei ole vaikeuksia keksiä tekemistä!

Sanontakin kuuluu, että pitää takoa, kun rauta on kuumaa ja nyt se on mulle polttavan kuumaa! Syksyllä on tulossa niin makeita juttuja, vähän podia, hyväntekeväisyystapahtumaa ja kansainvälistä kokkitapahtumaakin! Olen viimeisten kuukausien aikana huomannut, miten paljon olen saanut ystäviä alalta ja stadin skenestä, verkostoitunut ja ovia on avautunut (sekä itse niitä avannut). Tuntuu, että mulla on nyt kovempi hustle kuin koskaan aiemmin. Olen myös työn ulkopuolisista ihmissuhteista oppinut paljon oikeanlaista itsensä tyrkkyttämistä. Tyrkyttämisellä tarkoitan rohkeutta tuoda itseään esille ja luoda itselle mahdollisuuksia. Rohkeutta olla esillä, äänessä ja näkyvä. Mennä mukaan asioihin ja sanoa kyllä asioille (muistaen kuitenkin vetää omat rajat). Olen kokenut viimeisen kahden vuoden aikana, mitä stadissa olen asunut, enemmän kuin koskaan aiemmin. Mikä hienointa, olen rakentanut kovalla työllä burniksen ja totaalisen romahdukseni jälkeen itsestäni Maikki 2.0 version, joka hustlaa menemään vahvasti ja varmoin askelin.

Vaikka hustle on kovaa ja koen, että rakennan askel kerrallaan myös omaa henkilöbrändiä ja luon uraa, en halua unohtaa läheisiäni ja muuttua kusipäiseksi tai ylimieliseksi. Itsevarma ja tietyllä tavalla röyhkeäkin täytyy olla, mutta silti sisällä täytyy aina sykkiä lämmin, empaattinen sydän, joka on valmis auttamaan muita, kannustamaan ei vain itseään, vaan muitakin eteenpäin. Sillä onhan se selvää, että ilman kolleegoideni, ystävieni ja tukiverkostoni apua en olisi edes tässä missä olen nyt. Päällimmäisenä aina kaikesta jää kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saa kokea ja katsoa omaa uraa taaksepäin ihaillen, mitä kaikkea on jo päässyt tekemään, ja samalla katsoa eteenpäin ja miettiä ja suunnitella mitä seuraavaksi tekisi. Nauttia hetkestä, mutta samalla olla aina mielessä kaksi seuraavaa steppiä. Tavotteita, unelmia ja suunnitelmia.

Olen oppinut kuuntelemaan omaa intuitiotani en vain uralla, vaan yksityiselämässäkin. Rakentanut oman näköistä elämää ja vaalinut ihmissuhteita, joissa saan antaa itsestäni, mutta myös saan itselleni hyvää. Uskon, että tämä on ollut avain siihen, että myös urani on ollut nousujohteinen ja tapahtumarikas. Minut nykyään löytää aina kauhan varresta tai sitten kuntosalilta. Aina luomassa uutta, treenaamassa tai muuten vaan hustlaamassa ympäriinsä.

Seuraava iso hustle onkin Maikki x Mononen part 2, josta aion kirjoittaa oman julkaisunsa, joten stay tuned! Lisää mun uran käänteistä ja väänteistä, sekä yksityiselämän tanssahteluista ja keimailuista näet Instagramista @maijakyyronen . Sinne tulee tällä viikolla myös jakoon lisäinfoa ja mainosta 17.10. tulevasta Maikki x Mononen goes Asunnottomien yö tapahtumasta!

Lets goooo!!

-Maikki

Elämäni eka Vuoden kokki koettu! Hain tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja pääsin esikarsinnasta jatkoon 💪🏻 Sain nostaa annokseni makutuomareille Perhon karsintavaiheessa todella kovien kisaajien joukossa. Vaikka kisapäivästä on kulunut jo parisen viikkoa, niin ajattelin postata kuulumisia ja tunnelmia kisoihin valmistautumisesta ja itse suorituksesta.

Taitoni ja sen päivän suoritukseni ei riittänyt valitettavasti jatkopaikkaan semifinaalissa. Kysyin heti palautteen ja sainkin rakentavaa, hyvää palautetta. Olen tosi itsekriittinen ja tiesin heti annosta nostaessa etten ehkä pääse jatkoon. Ekakertalaisen mokia tuli liikaa, enkä käyttänyt 45min aikaa parhaalla mahdollisella tavalla. En myöskään annosta suunnitellessa miettinyt miten voisin nostaa annoksen mahdollisimman helposti. Amatöörimokia siis…Jännitin kisapäivää vikat 3 päivää ihan sairaasti. En saanut syötyä juuri mitään edeltävänä päivänä ja nukuin tosi huonosti jo edeltävän viikon jännityksen takia. Kisapaikalla ote kuitenkin hieman hellitti. Kiitos siitä kuuluu uskomattoman mukaville ja kannustaville järjestäjille, sekä kilpakumppaneilleni, jotka loivat ilmapiiristä kannustavan, reilun ja ammattimaisen.

Tunnelma kisapaikalla oli hyvä. Parempi kun olisin ikinä osannut odottaa! ☺️👩‍🍳 Olin ainoa nainen jatkossa ja oli ilo huomata miten mua, ensikertalaista kohdeltiin vertaisena ja tuntui että kaikki halusi oikeasti kisakumppaneiden onnistumista! Tilassa korostui yhteisöllisyys ja yli ravintolarajojen ylettävä yhteys. Oli kunnia saada näyttää omaa osaamista ja ennen kaikkea intohimoa niin kovien kokkien parissa. Olo oli uskomaton ja nöyrä!

Mulle se päivä jäi historiankirjoihin ikuisiksi ajoiksi. Mun eka kisa Vuoden kokissa. Mun frendi sanoi hyvin, että ”Tästä on puhuttu alusta asti ja nyt se päivä on täällä”. Kyllä. Since 2017 kun olin juuri aloittanut kokkikoulun ja työt rafla-alalla. Kyseinen ystäväni tuntee mut läpikotaisin ja lukee mua kuin avointa kirjaa. Nähtyt mut foodrunnerina opettelemassa ravintola-alan perusteita, elänyt mukanani työpaikanvaihdokset, infernaaliset, yli 12h oksennuksen hajuiset baarityövuorot, ekat fine dining kokemukseni,3 tähden Italian harkkani, ulkomailla kokkailuni, kilpailuni ja noh. Kaiken. Hän on kuunnellut itkuiset ääniviestini et onko tässä mitään järkeä ja hehkutukseni saavutuksistani ja välitavotteisiini pääsemisestä.

Vuoden kokki oli mun yksi iso unelma. Päästä vuoden kokkiin mukaan. Lähettää hakemus ja päästä jatkoon. Vaikka se itsessään on ollut mun bucket listalla ekasta päivästä lähtien, en silti ollut tyytyväinen. Kaikki mut tuntevat ymmärtää sen. Piiskasin tulokset saatuani itseäni jokaisesta virheestä ja mietin mitä kaikkea olisin tehnyt toisin. Mitä OLISI pitänyt muuttaa, tehdä järkevämmin, ennakoida jne. Oppimiseni ja sisuuntumiseni kannalta tämä oli ehdottoman tärkeä vaihe. Vaikkakin rankka. Sen sijaan, että olisin nauttinut hienosta mahdollisuudesta ja päivästä, kunnianhimoinen ja armoton puoli itsessä sanoi, että mun pitäis mennä heti takas keittiöön ja tehdä uusintasuoritus, parempi veto ihan vaan siksi. Et hioa se suoritus nappiin…noh, sit onneksi vedin syvään henkeä, hakkasin pari kertaa päätä seinään ja rauhoituin. Tottakai lisätreeni ei koskaan ole pahitteeksi, mutta miksi olisin käyttänyt aikaa ja rahaa saman annoksen hinkkaamiseen, kun en päässyt jatkoon.

Ennemmin kirjoitan ylös ja puhun auki kehityskohdat ja mietin ensi vuotta varten, kuinka voisin parantaa ja mitä tulee ottaaparemmin huomioon. Missä treenata, mistä sponssit, ketä pyytää sparraamaan jne. Selvää on se, että ensi vuonna uusi hakemus menee sisään ja tavoite on parantaa suoritusta ja päästä semifinaaliin. Vaikka ymmärrän asemani ja sen, että vastassa on Suomen kovimmista kovimmat, niin silti tavoittelen vain ja ainoastaan finaali- ja podiumipaikkaa. Voittoa. Mielestäni on turha kisata ellei halua voittaa tai pärjätä. Vaikka kehittyminen ja uuden oppiminen, sekä verkostoituminen on aivan yhtä tärkeitä arvoja, on tähtäin aina silti siinä kirkkaimmassa.

Viimeinen kuukausi on ollut RANKKA! Työntäyteinen töissä ja lisäksi satatuhatta muutakin rautaa tulessa. Energiat ollut vähissä ja paikoittain uskokin lopussa. Lupauduin tekemään 5 täytekakun tilauksen (yksiössäni… never again) ja samalla pyöritän Maikki x Mononen projektia eteenpäin 😄 HUH! Tuntuu, että Vuoden kokki kisojen jälkeen päivät on vaan vilisseet. Mennyt aika autopilotilla kokoajan ja survival mode on vahva. Onneksi kakkuprokkiskin meni hyvin, vaikka leivoin, täytin ja koristelin kakkuja yötä myöten työpäiviä ennen ja niiden jälkeen.

Opinkohan koskaan ottamaan muutaman raudan pois tulesta? Et jos kerrankin tekis vaan yhtä juttua kerralla?? Who knows…

Ei ainakaan vanhana voi sanoa ettei oo nähny, eläny ja kokenu, saati sitten tehnyt!!

Maikki x Monosesta teen oman päivityksen kunhan energiaa riittää 🙈 Huhhuh..melkoista.

-Maikki ja tyhjä olo.