Synnytyskertomus, osa 1
Heti synnytyksen jälkeen kaikki oli tuoreeltaan niin raakana mielessä, että koko tapahtumaan piti ottaa vähän etäisyyttä, ennenkuin siitä pystyi kirjoittamaan. Käytännön syistä olen jakanut tekstin kahteen kolmeen osaan (osat 2 ja 3), jotka ovat molemmat kaikki silti ihan jättipitkiä. Sorry not sorry!
Varoitus: sisältää sensuroimatonta tekstiä synnytyksestä – ei pelottelua, mutta raa’an rehellistä. Jos olet vielä raskaana, mieti kaksi kertaa kannattaako lukea!
Etukäteispostaus synnytyksestä jäi julkaisematta, mutta tarkoitus oli siis pärjätä mahdollisimman kauan lääkkeittä aktiivisesti synnyttäen ja jos mahdollista, ilman epiduraali- tai spinaalipuudutusta sekä ponnistaa pystyasennossa.
Maanantaina H39+5 ”neljännen S:n'” eli shoppailun ja hyvien päiväunien jälkeen päivällistä syödessä tunsin supistuksen, joka poltteli alamahaa ihan eri tavalla kuin ennen. Samanlaisia alkoi samantien tulla alle 10 minuutin välein. Söin vielä loppuun ja naureskelin miehelle että kylläpä sattuu. Aika pian sain siirtyä pallon päälle, jossa supistukset oli helpompi ottaa vastaan – ne kipeytyivät nopeasti. Lämpöpussi oli huono, alaselän hieronta hyvä, äänenkäyttö (”synnytyslaulu”) ei vaikuttanut mitenkään ja supistusten välissä luin vielä kirjaa saadakseni ajatukset muualle.
Parin tunnin päästä olin sen verran kipeä, että lähdin pallon kanssa suihkuun. Se auttoi ihanasti ja pidensi supistusvälejä. Suihkussa oli myös vähän tylsää mutta hyvä olla, joten fiksuna tyttönä ajankuluksi sheivasin sääret! 😀 Suihkun jälkeen supistusväli oli n. 9min ja ajattelin synnytyksen jo lopahtavan siihen, joten kuivasin itseni ja painuin sänkyyn lepäämään/nukkumaan. Virhe! Makuulla supistukset tihenivät, kipeytyivät ja sieltä oli myös vaikea kömpiä ylös parempaan asentoon kun supisti. Aloin olla väsynyt. En saanut levättyä, mutta tuntui siltä ettei synnytys vielä ole kunnolla käynnissä. Puolenyön aikaan päätin, että lähdetään sairaalaan – jos mitään ei ole tapahtunut, niin haluan lääkettä ja nukkumaan. Ennen lähtöä pakotin miehen vielä tekemään itselleen eväät ja ottamaan viimeisen mahakuvan.
Matkalla ja pystyssä supistukset tihenivät jälleen. Sairaalassa todettiinkin, että synnytys on ihan hyvin käynnissä, kohdunsuu 3cm auki, kanava hävinnyt ja pää hyvin hollilla. Supistikin taas tiheään. Positiivisen strepto B:n takia sain antibiootit ja sitten pääsin ilokaasun kanssa ammeeseen. Amme oli taivas ja auttoi enemmän kuin ilokaasu, joka ei oikein vaikuttanut kipuun mutta pisti pään sekaisin, niin ettei kipu enää niin haitannut. Se myös auttoi hengittämään paremmin.
Ammeessa viivyin useamman tunnin ja alkuun minulla oli siellä oikein hyvät allasbileet, tarjoilin ilokaasua supistusten välissä Miehelle ja kätilölle ja naureskelin itselleni. Mies otti kuvia. Välillä kuunneltiin sydänäänet, supistusväli alkoi taas pidetä. Lopuksi piti tulla pois vessaan, kunnon sydänäänikäyrään ja antibiooteille. Tässä vaiheessa ilokaasu pumpattiin kovemmalle ja halusin myös peräruiskeen. Kello oli 4-5 aamuyöstä ja aloin taas väsyä – supistukset harvenivat ammeessa, en olisi jaksanut ottaa enää yhtäkään vastaan, eikä kohdunsuun tilanne ollut edennyt mihinkään. Kömmin ammeesta sänkyyn peiton alle ja pyysin opiaattipiikin. Se auttoi yllättävän vähän itse kipuun, mutta rentoutti sen verran, etten taistellut vastaan. Pyysin Miehelle sängyn ja päästin sen nukkumaan. Heräsin 10min välein supistukseen, hengitin sen läpi ilokaasulla ja nukahdin uudelleen. Näin mentiin pari tuntia.
Tuli aamupala ja vuoronvaihto. Supistukset harvenivat, ruoka maistui. Laitoin ilokaasun pois, Miehen kotiin aamupalalle sekä suihkuun ja nukuin pari tuntia. Supistukset eivät olleet missään vaiheessa loppuneet sen jälkeen, kun ne edellisenä päivänä klo 17 maissa alkoivat, mutta synnytys ei todellakaan ollut kunnolla käynnissäkään. Söin lounasta, kutsuin Miehen takaisin ja neuvottelimme aamun kätilön kanssa jatkosta.