Suomalaiset liputuspäivät eivät ole koskaan olleet itselleni mitenkään erityisen tärkeitä – ne ovat aina vain olleet, ja olen huomannut ne yleensä siitä, että joku naapuri on laittanut lipun salkoon (ja sitten käynyt tarkistamassa kalenterista että kenen päivä se tänään taas olikaan). Runebergin päivästä olen tykännyt normaalia enemmän lähinnä siksi, että, noh, tortut. 

Edes ulkosuomalaisuus ei ole saanut minua kaipaamaan kummemmin liputuspäiviä. Mutta kun toissapäivänä bongasin http://heiniskitchen.blogspot.ae/  -blogista Runebergin torttujen ohjeen, iski valtava torttu-, lumi- ja Suomikaipuu. Normaalisti olen ostanut meille kaupasta yhdet Runebergin tortut, ja vaikka kauniina ajatuksena alunperin oli ostaa joka vuosi eri firman torttuja ja päätyä lopulta löytämään ne parhaat, niin yhtenäkään vuonna en ole muistanut kaupassa, kenen tekeleitä olemme aiemmin maistaneet, joten se siitä vertailusta. Ties vaikka olisimme syöneet joka vuosi samoja 😀

Nyt päätin kuitenkin ryhdistäytyä. Koska lomaakin oli vielä jäljellä, marssin kauppaan Heinin ohjeen kanssa. Eihän se taas mennyt niinkuin Strömsössä.

Tällaiset kuitenkin tuli. 

Kuva taattua laatukamaa tabletilta.

Niin. Ensinnä ostin vääränlaista ruskeaa sokeria – jotain vaaleanruskeaa ruokosokeria, kun ohje olisi vaatinut jotain tummaa mitäliesokeria (ja miehen mukaan sitä vieläpä olisi ollut ko kaupassa). Kaardemummaa ei myyty kuin omituisina (kokonaisina) siemeninä, jotka piti aukoa ja murskata itse, eikä minulla tietenkään ollut mitään murskaamiseen kelpaavia välineitä,  joten tyydyin vähän hieraisemaan niitä kuorimaveitsen perällä ja tyytymään siihen.

Sitten havahduin siihen tosiseikkaan, ettei minulla ole sähkövatkainta. Jee! Onneksi ohjeessa ei vaadittu munien ja sokerin vaahdottamista, sillä silloin olisi pitänyt jättää leikki sikseen. Voin ja sokerin kanssa pärjäsi sauvasekoittimellakin ihan kohtalaisesti – ja jos ihan rehellisiä ollaan, en ole ehkä ikinä saanut sähkövatkaimellakaan voista ja sokerista vaahtoa, ja hyviä leivonnaisia on silti tullut. Lopulta päädyin sekoittamaan koko taikinan perinteisesti käsin.

Edellinen vuokralainen oli jättänyt metallisen muffinivuoan, jonka vuorasin leivinpaperipaloilla, täytin taikinalla ja työnsin tuotokseni uuniin. Halpishillon paistonkestävyydestä ei ollut etukäteistakuuta, mutta koska se ei räjähtänyt eikä valunut pois tortuista, julistan sen täten paistonkestäväksi. Renkuloita varten en viitsinyt ostaa puolen kilon pakettia tomusokeria, joten ne on tehty kuohukermasta, joka on ”vatkattu” sauvasekoittimella pressopannun lasiosassa. Kyllä hätä keinot keksii 🙂

Summasummarum, ulkonäkö on outo ja tortut ovat liian vaaleita, mutta ne ovat tunnistettavissa Runebergin tortuiksi ja maistuvatkin melkein oikeilta, ja sehän riittää. Nam! Hyvää Runebergin päivää itse kullekin näin vähän myöhässä (leivontaurakasta uuvahdin niin, etten jaksanut enää tehdä postausta loppuun samana iltana).