Mikä lapselle nimeksi?

Meillä käydään toisinaan keskusteluja mahdollisista tulevista lapsista ja heihin liittyvistä asioista. Nykyään ehkä hieman vähemmän kuin ennen, koska -nurinkurista kyllä – suurin osa isoista kasvatuksellisista keskusteluista on jo käyty. Lapsia on toistaiseksi 0, mikä ei kylläkään johdu näistä edellämainituista keskusteluista 😀 Meidän lapset elävät kuitenkin puheissa välillä paljonkin, jopa siinä määrin, että joitakin vuosia takaperin eräs kollegani oli aivan vakuuttunut, että meillä on jo useampia lapsia, ja oli ällistynyt kuultuaan totuuden. ”Mutta kun sä aina puhut teidän lapsista!”. Niinpä. 

Nimiasia tulee olemaan meille iso juttu, jos joskus sinne asti päästään, että meillä on se lapsi jonka pääsee nimeämään. Nimiäkin ollaan siis tahkottu jo monet kerrat, ja meillä on ollut useamman vuoden jo ykkös- ja kakkosvaihtoehdot valmiina sekä tytölle että pojalle. Eilen kuitenkin Mies bongasi netistä jonkun suosituimpien lastennimien listan maailmalla ja Suomessa viimeisenä parina vuotena, ja sai melkein hepulin. Huusi minut äkkiä paikalle katsomaan. 

Meidän molemmat ykkösnimivaihtoehdot, jotka olivat vielä viisi (!) vuotta sitten melko harvinaisia kun niitä valitsimme, ovat olleet useassa maassa suosituimpien nimien listalla viimeiset pari vuotta. Myös kakkosvaihtoehdot löytyivät uusien hittinimien listalta, ja samoin ne muutamat varavaihtoehdot, jotka ovat olleet vielä harkinnan tasolla. 

Voihan paska. Mitä me nyt laitetaan meidän lapselle nimeksi?!?

PS. Ei, en ole raskaana. 😀

Puheenaiheet Raskaus ja synnytys Höpsöä

Voihan Runeberg

Suomalaiset liputuspäivät eivät ole koskaan olleet itselleni mitenkään erityisen tärkeitä – ne ovat aina vain olleet, ja olen huomannut ne yleensä siitä, että joku naapuri on laittanut lipun salkoon (ja sitten käynyt tarkistamassa kalenterista että kenen päivä se tänään taas olikaan). Runebergin päivästä olen tykännyt normaalia enemmän lähinnä siksi, että, noh, tortut

Edes ulkosuomalaisuus ei ole saanut minua kaipaamaan kummemmin liputuspäiviä. Mutta kun toissapäivänä bongasin http://heiniskitchen.blogspot.ae/  -blogista Runebergin torttujen ohjeen, iski valtava torttu-, lumi- ja Suomikaipuu. Normaalisti olen ostanut meille kaupasta yhdet Runebergin tortut, ja vaikka kauniina ajatuksena alunperin oli ostaa joka vuosi eri firman torttuja ja päätyä lopulta löytämään ne parhaat, niin yhtenäkään vuonna en ole muistanut kaupassa, kenen tekeleitä olemme aiemmin maistaneet, joten se siitä vertailusta. Ties vaikka olisimme syöneet joka vuosi samoja 😀

Nyt päätin kuitenkin ryhdistäytyä. Koska lomaakin oli vielä jäljellä, marssin kauppaan Heinin ohjeen kanssa. Eihän se taas mennyt niinkuin Strömsössä.

Tällaiset kuitenkin tuli. 

20150205_201740.jpg

Kuva taattua laatukamaa tabletilta.

Niin. Ensinnä ostin vääränlaista ruskeaa sokeria – jotain vaaleanruskeaa ruokosokeria, kun ohje olisi vaatinut jotain tummaa mitäliesokeria (ja miehen mukaan sitä vieläpä olisi ollut ko kaupassa). Kaardemummaa ei myyty kuin omituisina (kokonaisina) siemeninä, jotka piti aukoa ja murskata itse, eikä minulla tietenkään ollut mitään murskaamiseen kelpaavia välineitä,  joten tyydyin vähän hieraisemaan niitä kuorimaveitsen perällä ja tyytymään siihen.

Sitten havahduin siihen tosiseikkaan, ettei minulla ole sähkövatkainta. Jee! Onneksi ohjeessa ei vaadittu munien ja sokerin vaahdottamista, sillä silloin olisi pitänyt jättää leikki sikseen. Voin ja sokerin kanssa pärjäsi sauvasekoittimellakin ihan kohtalaisesti – ja jos ihan rehellisiä ollaan, en ole ehkä ikinä saanut sähkövatkaimellakaan voista ja sokerista vaahtoa, ja hyviä leivonnaisia on silti tullut. Lopulta päädyin sekoittamaan koko taikinan perinteisesti käsin.

Edellinen vuokralainen oli jättänyt metallisen muffinivuoan, jonka vuorasin leivinpaperipaloilla, täytin taikinalla ja työnsin tuotokseni uuniin. Halpishillon paistonkestävyydestä ei ollut etukäteistakuuta, mutta koska se ei räjähtänyt eikä valunut pois tortuista, julistan sen täten paistonkestäväksi. Renkuloita varten en viitsinyt ostaa puolen kilon pakettia tomusokeria, joten ne on tehty kuohukermasta, joka on ”vatkattu” sauvasekoittimella pressopannun lasiosassa. Kyllä hätä keinot keksii 🙂

Summasummarum, ulkonäkö on outo ja tortut ovat liian vaaleita, mutta ne ovat tunnistettavissa Runebergin tortuiksi ja maistuvatkin melkein oikeilta, ja sehän riittää. Nam! Hyvää Runebergin päivää itse kullekin näin vähän myöhässä (leivontaurakasta uuvahdin niin, etten jaksanut enää tehdä postausta loppuun samana iltana).

Puheenaiheet Ruoka ja juoma DIY Höpsöä