Ihana ihana syksy

Vihdoinkin syyskuu! Olen viimeisen kuukauden ajan fiilistellyt tulevaa syksyä ihan kunnolla, sillä se on ehdottomasti lempi vuodenaikani. Vaikka kesäiset helteet näyttivät jatkuvan vielä pitkälle syksyyn, olen onnellinen kun kaapista pystyy pikkuhiljaa etsimään lämpimiä neuleita sekä sukkahousuja hameiden kanssa pidettäväksi. Ostin jopa pari viikkoa sitten pitkään haaveilemani baker boy -hatun täydentämään syysgarderobiani.

Syksyssä parasta on kerrospukeutumisen lisäksi ruska, tunnelmalliset syysillat rikoselokuvia katsellen ja kaakaota juoden, kynttilöiden polttaminen, kirjojen lukeminen sekä syyssateet. Sadepisaroiden ropina ikkunaa vasten on ihanaa ja samaan aikaan todella rentouttavaa. Koska olen ollut jo usemman viikon poissa blogimaailmasta, ajattelin että olisi kiva päivitellä omia kuulumisiani sekä tavoitteita ja tekemisiä tähän syksyyn.

Minä ja poikaystäväni lähdemme sunnuntaina tätini ja hänen miehensä mökille Sallaan. Olen erityisen innoissani siitä, että pääsen tänä syksynä näkemään ensimmäistä kertaa kunnollisen Lapin ruskan, sillä olen haaveillut siitä jo monta vuotta. Aloin myös opiskelemaan avoimessa yliopistossa! Aluksi valitsin kirjallisuuden perusopinnot, mutta luettuani ensimmäisen kurssin kirjoja aihe ei napannut sillä tavalla kuin olin kuvitellut. Rakastan kyllä lukemista ja kirjoittamista, joten yllätyin kovasti ettei kirjojen lukeminen tuntunut niin hyvältä kuin olin kuvitellut. Jonkin aikaa pohdittuani päätin vaihtaa kirjallisuuden psykologian perusopintoihin, sillä psykologiaa tarvitaan lähes jokaisella alalla. Nyt odottelen vastausta anomukseeni opintojen vaihdosta.

Marraskuun alussa muutamme pois Kuopion keskustasta, sillä tässä kuussa tullut vuokrankorotus sekä joka ilta rallia ajavat 18 -vuotiaat ikkunamme alla eivät enää innosta. Uusi asuntomme on vasta peruskorjattu ja hiukan nykyistä asuntoamme isompi. Olen innoissani, mutta samalla haikeissa tunnelmissa, sillä asuntomme alkoi vuoden jälkeen tuntua pikkuhiljaa kodilta.

Olen jatkanut tänä syksynä ammatinvalintapsykologilla käymistä ja onnekseni olen saanut rajattua muutamia aloja kevään hakua varten. Haen edelleen rohkeutta kouluun hakemiseen, sillä jännitän kovasti sitä, etten pääse opiskelemaan tai ettei ala sittenkään ole sitä mitä haluan. Koitan kovasti työstää näitä negatiivisia ajatuksia sekä pyrkiä olemaan rohkea. Mikäli koulupaikka ei tänäkään keväänä aukea, olen harkinnut korottaa yo -tutkintoni arvosanoja, sillä niitä painotetaan enemmän ja enemmän tulevien vuosien hauissa. Olen rehellisesti sanottuna melko stressaantunut ja hämmästynyt, miksi en vieläkään tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Mutta sitten muistan, että suurin osa ei tiedä. Olen myös ahdistunut, että olen liian vanha korottamaan arvosanojani tai pääsemään kouluun. Sitten pysähdyn ja mietin niitä ihmisiä, jotka ovat päässeet 26 -vuotiaina yliopistoon, jotka opiskelevat vielä kolmekymppisenä, käyvät lukion aikuisena tajutessaan, kuinka he haluavatkin opiskella lääkäriksi. Olen juuri 21 -vuotta täyttänyt, nuori nainen. En ole yksin, eikä minun tarvitse olla niin ankara itselleni.

Nauttikaa syksystä, se kääntyy yllättävän nopeasti marraskuuksi!

Kommentit (2)
  1. vilhelmiina hellstén
    11.9.2019, 19:56

    Täällä yksi, joka aloitti ammattikorkeassa opiskelun ”vasta” 25 vuotiaana 🙂 Ei kannata olla ankara itselleen! Ihanaa syksyä sinulle <3

    1. Ihanaa kuulla, että olet löytänyt oman juttusi. Luo toivoa tännekin suuntaan. Kiitos samoin sinulle <3!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *