Neljän vuoden terapiajakso
Lähes kolme viikkoa sitten elämässäni loppui todella pitkään kestänyt ajanjakso. Kun pääsin sinä tiistaina kello kymmenen jälkeen aamulla kotiin, kyynelet valuivat poskilleni ja käperryin poikaystäväni viereen itkemään. Tuntui, kuin olisin menettänyt hyvän ystävän ja että osa minusta olisi lopullisesti poissa.
Olen käynyt lukion toisesta vuodesta lähtien koulupsykologilla. Elämässäni oli tapahtunut monia surullisia tapahtumia, joiden vuoksi avun hakeminen oli tärkeää ja luonnollistakin. Luulin psykologikäyntieni päättyneen lopullisesti lukion jälkeen, mutta päästyäni uuteen kouluun sain sähköpostiini jännittävän viestin. Samainen koulupsykologi työskenteli myös uudessa koulussani ja kysyi haluaisinko jatkaa käyntejä hänen luonaan. Vastasin myöntävästi. Oli helpottavaa saada purkaa omia ajatuksiaan ja pelkojaan selittämättä menneisyyttään kokonaan uudestaan.
Jo viime syksynä oli selvää, että tuleva kevät ja kesä olisivat käyntieni viimeisiä hetkiä. Pelkäsin pahinta ja erityisesti sitä, miten tulisin pärjäämään ilman ulkopuolista tukea. Viimeiselle käynnilleni tein selviytymissuunnitelman, jossa kävin läpi keinoja ja ihmisiä, joiden avulla helpottaisin masennusta, stressiä sekä ahdistusta. Käynnin lopussa psykologi kiitti minua tästä yhteisestä matkastamme (sillä olin ollut hänen pitkäaikaisin asiakkaansa), hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin. Olisin halunnut sanoa niin paljon, kiittää vielä enemmän, ilmaista edes jollain tavalla suruni siitä, miten tämä kaikki loppuu. Mutta en sillä hetkellä pystynyt. Astuttuani kouluviraston ovesta pidättelin kyyneleitä, jotka vuodatin vasta kotiovelle päästyäni. Oli vaikeaa tajuta, että se kaikki oli nyt ohi.
Tulen mahdollisesti näkemään psykologiani vielä pari kertaa syksyllä. Mutta sen jälkeen käynnit eivät ole enää mahdollisia. Olen silti äärettömän kiitollinen, kuinka hänen kaltaisensa ihminen on käyttänyt minuun aikaansa ja kuunnellut mielessäni pyörivät huolet ja murheet. Toivon, että kaikilla olisi mahdollisuus saada samanlaista terapiaa ja hoitoa mitä itse olen saanut. Mielestäni ihmisten kohtaaminen, olipa kyseessä sitten pidempiaikainen ystävyyssuhde tai lyhyt yhteinen hetki, on elämässä parasta.