Keinoja selvitä kaamosmasennuksesta + kuulumisia

Ulkona on kylmä ja päivät enimmäkseen harmaita ja lyhyitä. Niinpä, taas on se aika vuodesta, jolloin ei tekisi mieli kuin maata kotona sängyssä tekemättä mitään. Kaamosaika on itselleni erityisen haastavaa, sillä se koettelee mielenterveyttäni ja jaksamistani, kuten varmasti monilla teistäkin. Suomen talvi on pitkä ja pimeä, mutta siitäkin päästään yli joka vuosi, joskus helpommin ja joskus vaikeammin. Koska hämärä vuodenaika on suurelle osalle meistä haasteellinen, halusin listata keinoja synkkenevistä ilmoista selviämiseen, jolloin pimeästä ajasta osaa jopa ehkä nauttia.

  • Valaise kotisi – polta kynttilöitä, asenna tunnelmavaloja sekä lukulamppu olohuoneeseen. Nämä piristävät ainakin omia talvi-iltojani ja luovat kivaa tunnelmaa.
  • Syö D-vitamiinia, se auttaa oikeasti. Saamme muutenkin nyt niin vähän auringonvaloa.
  • Juo lämpimiä juomia, kuten teetä tai glögiä – korkkasin perinteisesti oman glögikauteni tässä kuussa.
  • Liiku joka päivä edes vähän: käy kävellen kaupassa, venyttele, joogaa, mene ryhmäliikuntatunnille tai tee ulkoilukierros korttelin ympäri. Liikkumisen ei tarvitse olla mikään suuri suoritus, 15 minuuttiakin päivässä riittää.
  • Sisusta kotisi uuteen uskoon, tai ainakin joulua varten, jos olet yhtään jouluihminen!
  • Katso lempi elokuviasi ja -sarjojasi viltin alla villasukat jalassa.
  • Ulkoile luonnossa, esimerkiksi kävelemällä metsissä tai retkeilemällä kansallispuistoissa.
  • Järjestä illanistujaiset pienemmällä porukalla, sillä tässä maailmantilanteessa kotonakin voi viettää hauskaa baareissa oleilun sijaan.
  • Opiskele kahvilassa tai kirjastossa – minulle kotona työskentely on vaikeaa, mutta kahvilaan mennessäni töitä tulee tietoisesti tehtyä eteenpäin.
  • Aloita uusi harrastus, kuten pianon soitto, tanssi tai kalligrafia.
  • Näe ihmisiä, se piristää valtavasti! Marraskuun alkaessa tekee usein mieli linnoittautua yksin neljän seinän sisälle, mutta esimerkiksi lenkillä käyminen ystävän kanssa jutellen antaa uutta energiaa loppupäiväksi.
  • Pidä hemmotteluilta – tee kasvohoito, lakkaa kynnet, kuori iho ja ota lasi viiniä kaveriksi.
  • Kuuntele suosikkimusiikkiasi tai aloita uuden podcastin seuraaminen.
  • Halaa poikaystävää tai muuta läheistä ihmistä.
  • Käy kampaajalla, minun ainakin pitäisi käydä! Tai muussa kauneushoidossa, siitä tulee varmasti freesimpi olo.
  • Salli paha mieli ja huonot päivät, sillä niitä tulee varmasti jokaiselle syksyn ja talven pimetessä. Olen huomannut, että yön yli nukuttuani seuraava päivä on jo hieman parempi.

Kuten postauksen aiheesta saattaakin arvata, synkkenevä vuodenaika ahdistaa hitusen ja kiirettäkin on pitänyt opiskellessa. Siksi blogin päivittely on jäänyt vähän vähäisemmälle. En kuitenkaan aio ottaa paineita tietystä postaustahdista, vaan kirjoitan ajatuksiani silloin kun mieleni tekee. Olen valmistellut pientä yksiötäni talvikuntoon asentamalla valosarjoja sekä polttamalla kynttilöitä. Sisustusinto on tällä hetkellä kova, erityisesti seuratessani Elisa Lepistön sisustusjuttuja Instagramin puolella. Muun muassa keittiöön pitäisi hankkia vielä matto, eteiseen penkki ja ehkä jotkut verhotkin olohuoneeseen. Vaikka yksiöni onkin vanha ja elämää nähnyt, olen saanut siitä sisustamalla melko kotoisan, pikku asuinpaikan.

Joensuustakin on kaupunkina muodostunut minulle koti, jossa on yllättävän hyvä olla. Kuitenkin, joka kerta kun käyn Kuopiossa, on kaipuu sinne melkoinen: se on paikkana kaunis ja sopivan kokoinen, täynnä kivoja kahviloita ja ravintoloita. Kuopiosta muodostui kolmen vuoden aikana minulle suunnattoman tärkeä kaupunki, josta en aluksi ajatellut pitäväni saati sinne sopeutuvani. Ehkä tulevaisuudessa palaan vielä Savoon asumaan, ehkä en!

Keskiviikkona on luvassa kivaa tekemistä vastapainoksi opiskelulle ja kotona oleilulle, nimittäin Täky ry:n halloween-aiheiset illanistujaiset, jonne aion ehdottomasti osallistua! IHANAA päästä viettämään aikaa muiden luokkalaisten sekä ainejärjestöläisten kanssa, sillä ajan viettäminen Zoomissa ja Teamsissa alkaa pikkuhiljaa tympäistä. Perjantaina jatketaan, nimittäin silloin on vuorossa keilausta.

Sunnuntaina kävin brunssilla poikaystäväni kanssa (vai miesystävän, avopuolison, mieheni – keskustelimme tästä dilemmasta ystäväni kanssa viime viikolla), sillä en ollut vielä käyttänyt kaupunkisuunnistuksesta saamaani Fransmannin brunssikuponkia. Voin suositella Fransmannin brunssia (Sokos Hotel Kimmel) täydestä sydämestäni, kaunis paikka sekä älyttömän hyvää ruokaa!

Ihanaa lokakuun loppua <3!

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli hyva-olo

Syksyiset kuulumiset

Pakko myöntää, että viime aikoina on ollut väsynyt olo. Pääasiassa tämä johtuu opiskelukiireistä, sillä yliopiston kursseissa on enemmän tehtävää mitä ajattelin. 36 ”noppaa” (opintopistettä) tälle syksylle saattaa olla minulle liikaa. Voi siis olla, että joudun luopumaan muutamasta kurssista syksyn edetessä ja pimetessä, ennen kuin kroppani ja pääni sanoo itsensä irti. Onneksi viime viikonloppu Kuopiossa meni suurelta osin rentoutuessa ja kivoja juttuja tehdessä.

Yliopiston nopea opiskelutahti kummastuttaa minua – tuntuu, ettei aiheisiin ehdi perehtyä kuin pintapuolisesti enkä tiedä, opinko minä nyt oikeasti yhtään mitään. En tykkää kiireellä tekemisestä, en ole ikinä tykännyt, ja nyt on sellainen fiilis että pitää paahtaa sata lasissa, mutta seuraava homma ehtii silti tulla ennen kuin ehdin syventyä edelliseenkään. Onkohan tällainen yliopistoelämä sellaista mitä haluan? Harmittaa myös, etten ole ehtinyt kiireideni vuoksi päivittelemään blogia, sillä tänne kirjoittelu ja muu luova toiminta kiinnostelisi tällä hetkellä todella paljon.

Iloa kiireisen arkeen ovat kuitenkin tuoneet aurinkoiset syyspäivät, kävelylenkit, kynttilöiden polttaminen, opiskelu kahvilassa sekä kuivaheinien ostaminen maljakkoon. Ensimmäinen kukkakauppa jossa kävin ei myynyt kuivaheiniä, mutta he neuvoivat minut viereiselle kadulle toiseen liikkeeseen. Onneksi näin, sillä muuten pieni yksitoistaviikkoinen mäyräkoiran pentu olisi jäänyt näkemättä! Innostuin myös venyttelemään tällä viikolla pitkästä, pitkästä aikaa ja se oli paras päätös ikinä – kipeä niskani kiitti.

Olin pari viikkoa sitten hieman flunssainen, joten päätin tehdä Omaolossa oirearvion ja minut laitettiinkin parin tunnin päästä koronatesteihin. Nauroin mennessä Siilaisen terveysasemaa vastapäätä olevaan drive-in -näytteenottoon, sillä olin ainoa joka odotteli jonossa polkupyörän kanssa. Testi ei ollut ollenkaan niin paha kuin somessa oli peloteltu – suosittelen kaikkia käymään siinä ja menisin siihen ehdottomasti uudestaan jos tarve vaatisi. Testitulos tuli parissa päivässä ja se oli suureksi helpotuksekseni negatiivinen. Uskalsin tämän vuoksi käydä kylässä isotätini luona (hänen suostumuksellaan tietenkin) ja viivyin siellä melkein viisi tuntia syöden lounasta, kahvitellen ja niitä näitä jutellen.

Jouduin kipeän oloni takia juhlimaan fuksiaiset etänä, mutta onnistuin pääsemään viime viikolla fyysisesti paikanpäälle sitsailemaan. Ja olipahan tapahtuma :D! Tykkäsin yhteishengestä joka illan aikana vallitsi, mutta voin sanoa että vessahätä yllätti useammin kuin kerran. Huomasin myös, että tapahtumat jossa vain juodaan ilman mitään varsinaista ideaa eivät välttämättä ole minua varten.

Kuopiossa ollessani tein kierroksen CityPörssissä ja tein pari hienoa kirppislöytöä: musta, täydellisen kokonainen pikkulaukku, vanhanaikainen reppu sekä 100-vuotis juhlapainos Agatha Christien Stylesin tapauksesta. Pitkästä aikaa onnistunut kirpparikierros! Joensuun kirpputoreja en ole vielä ehtinyt katsastamaan, mutta toivottavasti sille jäisi tällä viikolla aikaa.

Lyhyesti sanottuna kiireinen, mutta silti loistava syyskuu takana.

Lue myös:

Uusia tuulia

hyvinvointi ajattelin-tanaan hyva-olo kirppisloydot