Okei. Kello on 8 aamulla ja täällä on 32 raatia hikeä mittarissa. Meidän makkariin paistaa aamuaurinko ja kaksoisleuasta niskaan, reisistä kainaloihin me kylveään hiessä. Aaaargh!!!! Kiireettömien viikonloppujen pitkään nukutut aamut antaa odottaa itseään talveen kai ja jotain hyväähän tässäkin; päiväthän on pidempiä, kun saa ajoissa itsensä sängystä ylös. Ei silti naurata… Piski vaihtaa asentoa ja kolahtelee suurieleisesti lattialle, läähättää niin, että mietin joka kerran onko slaagi nyt vai kohta edessä. Siippa ähisee ja puhisee, siirtyy parvekkeelle lepolasseen, kierii ja pyörii, nukahtaa hetkeksi ja tulee sänkyyn aloittaakseen saman uudelleen. Mun hyvät unenlahjat on ihan lapsesta asti ollut vitsi. Ne on taivaalliset. Siinä kohdassa jos tämän daamin yöunet häiriintyy, on vähintään asunto lähtemässä alta tai Ilman johtolankaa-sarjan tapahtumat siirtyneet mun elämään. Helteen ja näiden kanssani nukkuvien miesten kanssa yöt ähisten ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että naurun aiheet alkaa olla loppu. Loputtomilla hermoilla varustettu Siippani ei ole koskaan näkyvästi pahalla päällä, mutta kappas helteen vaikutusta… Siippa on ärtyinen ja kiukutteleva. Minä itsekö? No ihanan lauhkea oma itseni, tietty… Piski tuntuu olevan ainoa, joka koiran tavoin osaa ja tajuaa ottaa tilanteesta kaiken irti. Nukkuu paljon, makoilee parvekkeella odottaen tuulen virettä, hakeutuu varjoon ja liikkuu rauhallisesti. 

Päivien päätteeksi me ollaan kirjoittamattoman säännön mukaan nautittu täysin siemauksin Välimerestä. Kamat on valmiina joka päivä eteisessä, vesipullo tankattuna jääkaapissa ja odotus katossa iltapäivän saapuessa. Ne on ainoita hetkiä, kun hiki ei raiskaa eikä kukaan läähätä. Enkä tarkoita, että kuumuudesta ei meidän tiimi pitäis, mutta yöt omassa ja toverin hiessä pyöriessä ei nyt vaan oo ihan meidän juttu…. Tuuletinta kehiin siis ja sassiin!