Jossain kohtaa postasin tästä ruokavammasta ja laihduttamisesta ja terveestäelämän toiveesta. NOH. Sehän on sellanen juttu, että perä ei laula, naama kuki ja suolet pysyy nukassaan, kun todella hoitelee vammaansa sille suotavalla tavalla ja pitää kiinni elämän pienistä nautinnoista sen suomissa rajoissa. Marjat, vihannekset ja hedelmät on vallottanu kaappia ihan vaan sesonginkin takia, mutta voi morjesta päivää, kun ne teköö hyvvee ihan koko muijalle! Jeesustelut nyt kuitenkin sikseen ja sanottakoon, että perkele, olen myös mussuttanu pitsaa poikineen, juonut kokista hampaat mustina, mässyttänyt karkkia ja sipsiä nälkääni, mutta sou wat! Joku kirjoitti johonkin blogiin, että aikuistumisen yks kulmakivi on, että tyytyy ja hyväksyy olonsa läskinä. Mä sanoisin kuitenkin, että se on keski-ikäistymistä tai jotain muuta tekosyy huttua, mutta tyytyväinen itseensä pitää olla! Läskineen ja näppyineen päivineen, eiks ni? Jos sä olet tyytyväinen koossa 52, se on ihan täysin fine. Mikäli akne ei haittaa, okei, pidä näpyt. Mä olen periaatteen akka ja sujut itteni kanssa. Ainoo minkä kanssa en ole sujut on tää vamma ja sen aiheuttamat jutut. Monesti puolustelin työpäivinä lounasjuttuja sillä, että en jaksa tai ehdi lähteä haeskelemaan mitään ihmeitä, mutta hei come oooooon. Salaattia on joka paikassa, hedelmiä on torilla ja kaupoissa, kanaa myydään kojuissa ja sans gluten on myös ilmestyny jopa leikkele kinkku looraan. Hoosiannaa siis Ranskalle tässä kohdin. Syödä hyvin ja terveellisesti aina kun muistaa vaivautua, mutta ennen kaikkea pitää huolta itestään nyt sen verran, että katsoo niiden suuhun tungettavien juttujen peruspilarit eikä tapa itteensä patongin himoissaan. Saa tapauttaa kuinka fiksulta ja valaistuneelta kuullostan.
Tässä taannoin muutama viikko sitten paahdoin hyötyliikkunnasta innostuneena rullaluistimilla meiltä muutaman kilsan ydin keskustaan ja sieltä muutaman kilsan eteenpäin toiselle puolelle tätä ydintä. Kiasus soikoon! Mikäli mulla ei olis ihanaa Toveria tekstarin päässä tsemppaamassa, helvettillinen määrä tolppaa, pylvästä ja aidan pätkiä mihin takertua, olisin niille luistimille prakannu. Tärisevin jaloin meinasin kompastua joka helvetin asfaltin loveen, luistimet tökki ja väpätti, lilluvat reidet hikoili ja kädet viuhto edessä, sivuilla ja takana pitääkseen edes osan tasapainon rippeistä matkassa mukana. Mä tunsin itteni niiiiiiin super tyypiks, kun moikkailin hyvä asfalttisen alamäen varrella tutuille ja pyyhin suurielkeisesti hikee otsalta ja näytin niin urheilulliselta ettei oo taivaallinen tosikaan. Jumppa- ja muista huhkinta orgasmeistahan vaahdotaan alati, mutta onhan siinä nyt näemmä sitten joku perä olemassa. Olo oli jälkeenpäin hyvä ja ennen kaikkea se, että sain näitä läskejä ihan totta liikkeelle oikein kunnolla enkä pompannut bussiin vaikka pysäkkejä on joka niemen notkossa kyllä. Vannoin myös etten ihan heti tätä muotoa hyötyliikunnasta harrasta, mutta ihan paskapuhettahan se nyt ainakin oli! Koukutuin uudelleen rullailuun ja miten hieno fiilis on rullailla rantaa pitkin ja suihkia hiet aaltoihin sen jälkeen.
Salille pitäis kans päästä, mutta joku tässä kesä vs sali-combossa kyhnyttää vastaan. Paljon kivempi hikoilla suorassa auringon paahteessa, uida polskia, rullailla ja lenkkeillä. Siitä puheen olleen, tässä toimistossa suljetaan ovet kiinni pikkasen kellosta varastamalla ja lähdetään Siipan ja Piskin kanssa hätyyttelemään muita uimareita.
