Vain nukkumaan

Oltiin kavereiden kanssa laivalla ja tutustuttiin aika moneen mieheen. Oli taas super hauska reissu. Toisena iltana eräs selkeästi yritti iskeä minua ja hieroi hartioita. Juteltiin ja pussailtiin. Hän jopa tarjosi pari drinkkiä ja salaatin kun minulla oli nälkä. Kysyi jos voitaisiin nukkua yhdessä ja suostuin siihen, sillä ehdolla, ettei seksiä tule olemaan. Tämän piti olla ok ja hänelle piti riittää suuteleminen sekä halailu, johon vastasin, kunhan saan myös nukkua sitten.  Hän tuli vielä hyttiimme, jossa kaverini yrittivät nukkua. Ei ollutkaan kauhean kiva, kun hän alkoi kuitenkin yrittää, vaikka pelisäännöistä oltiin sovittu. Ensin otin vain käden pois ja seuraavalla kerralla sanoin, että nyt nukuttaisiin, eikä seksiä heru. Tästä hän taisi vähän suivaantua ja kysyi jospa yläpedin kaveri haluaisi panna. Tuskinpa hänkään haluaa, sanoin takaisin. Mies kuitenkin nousi ylös ja kysyi jos olisi päässyt hänen viereen ja vastapäisen sängyn kaverini oli kuullut koko jutun. Eipä ottanut ystäväni häntä viereensä, joten mies pukee päällensä ja poistuu hytistämme sanoen hänen halunneensa vähän läheisyyttä. Hän oli varmistanut minulta, etten ollut pannut kenenkään hänen kavereiden kanssa edellisenä iltana ja ettei minulla ole poikaystävää tällä hetkellä, sitten hän kuitenkin kehtasi edes kysyä noin ystävältäni.  Sitä paitsi mitä halailu ja pussailu ovat, jos ei läheisyyttä?

Laitoin hänelle viestiä sunnuntaina tästä ja kyllä hän pyysi anteeksi. Harmi vain, ettei taida mies uskaltaa sinne treffeille kysyä mistä oli laivalla puhe. Varmaan nolottaa sen verran juttu ja vielä en tiedä kysynkö kaikesta huolimatta, jospa hän silti haluaa nähdä minut.

Toinen vähän vastaavanlainen tapaus sattui, kun matchäsin uudelleen hänen kanssa ja alettiin taas juttelemaan. Hän tuli tapaamaan minua kotiin puoleksi tunniksi ja halusi tulla samana iltana yöksi. Kävin tietenkin ei sitten seksiä keskustelun ja taas piti miehelle käydä tämä asia. Ei varmaan mikään yllätys, että hän yritti minua ja ensin taas laitoin käden pois sekä seuraavalla kerralla jouduin aika painokkaasti sanomaan, etten halua. Väitti minua panettavan, koska olen kostea. Hänhän itse oli kostuttanut sormia ennen yrittämistä. Mainitsin tästä ja kuulemma mussutin, joten hän lähti.  Enkä voi sietää sellaisia sanoja, jotka eivät kuvaa äänensävyäni tai sanomisiani. Laitoin perään tietenkin viestiä. Minun pitäisi kuulemma ilmoittaa hänelle, kun haluan panna koska nyt oltiin nähty kolmesti. Minä en taas laskenut lyhyttä tapaamista treffeiksi, eikä hän ollut kertaakaan katsonut minua silmiin. Lisäksi ensimmäiset treffit olivat, mitä olivat ja niistä oli rutkasti aikaa. 

Miksi miehet eivät usko, vaan yrittävät silti, vaikka pelisäännöistä ollaan jo sovittu ja niiden pitäisi olla kristallin kirkkaat? Sitten suututaan kun ei saada!

Kommentit (3)
  1. Onpa tosi ikävä lukea sun kokemukista, ja siitä, että sun rajoja ei ole kunnioitettu ja niitä on toistuvasti rikottu. Toi ei todellakaan ole ookoo. Miten sä oot saanut pääsi kylmänä noissa tilanteissa?

    1. No onneksi ottanut asian silleen että nuo miehet ovat olleet erittäin typeriä ja naureskellut niille sisäistä naurua.

  2. Koska monesti naiset ei halua antaa siksi itsestään ”helppoa” kuvaa vaan haluavat tulla kieltäytymisestä huolimatta valloitetuiksi.

    Ja kieltämättä olisihan se outoa ”sopia” että noniin, nyt sitten pannaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *