Kulutusjuhlat ovat päättyneet

Nykyinen kuluttaminen muodostaa vakavan ympäristöhaitan.

Heti alkuun seuraa synnintunnustus: ostokäyttäytymiseni oli vuosien ajan impulsiivista ja kaukana vastuullisesta. Ostin valtaosan vaatteistani pikamuotiketjuilta ja kaikkeen muuhun paitsi oikeaan tarpeeseen. Vaikka muuten olen ollut monessa suhteessa tiedostava, pikamuodin kuluttaminen oli pitkään kohdallani kummallinen sokea piste. Osittain kyse oli tietoisesta itsepetoksesta: en yksinkertaisesti halunnut ajatella vaatekaappini ympäristövaikutuksia, sillä se olisi ollut liian epämukavaa. Olen aina rakastanut kauniita asioita ja pukeutuminen on ollut iso osa identiteettiäni. Koin, että joutuisin luopumaan liiasta. 

Jossain vaiheessa en vain voinut enää sulkea silmiäni siltä, miten suunnaton ympäristöhaitta pikamuoti on. Kun olin aikani katsellut Googlesta löytyviä kuvia vaatevuorista sekä lukenut järkyttäviä lukemia siitä, minkälaisia päästöjä tekstiiliteollisuus tuottaa, pikamuodin kuluttaminen meni aika lailla kerrasta poikki. Vaikka olin aina tiedostanut pikamuodin olevan haitallista, mittakaava tuli minulle yllätyksenä. Muotiteollisuuden on arvioitu tuottavan noin kymmenen prosenttia kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä. Se on enemmän kuin lento- ja laivaliikenteen päästöt yhteenlaskettuna. Ympäristönäkökulman lisäksi pikamuoti on myös eettisesti täysin kestämätön valinta. Esimerkiksi Verta, hikeä ja T-paitoja -dokumentti tarjoaa kevyen mutta monta näkökulmaa kattavan kurkistuksen aiheeseen. Vaatetehtaat polkevat ihmisoikeuksia työolosuhteillaan ja palkoillaan. Me kuluttajina mahdollistamme tämän kaiken, mutta voimme myös myötävaikuttaa valinnoillamme muutoksen syntyyn.

Pikamuodin ongelmallisuus tiedostetaan, mutta se yksin ei ole riittänyt aikaansaamaan muutosta kulutuskulttuurissa. Koko talousjärjestelmämme on rakennettu kuluttamisen ja talouskasvun varaan. Yksilönä tehdyt valinnat voivat tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan, eikä kaikkea vastuuta voikaan yksiselitteisesti sysätä kuluttajien harteille. On kuitenkin kiistatonta, että ihmiskunta ei voi jatkaa nykyisellä tiellä enää kovin kauaa ja muutoksen täytyy lähteä liikkeelle jostain. Esimerkiksi viimeisin IPCC-raportti vahvistaa, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo. Olisi toiminnan aika. Kestävien ratkaisujen luomiseen tullaan tarvitsemaan poliittista päätöksentekoa ja lainsäädäntöä, mutta voima muuttaa kulutuskeskeistä kulttuuria piileskelee yksilöissä. 

Saamme tällä hetkellä virikkeitä kuluttamiseen kaikkialta: mainoksista, kulttuurista, sosiaalisesta mediasta, ihmisistä ympärillämme. Markkinointi pyrkii luomaan tarpeita ja myymään mielikuvia. Kun kuluttaminen on vallitseva normi, sitä ei välttämättä koskaan pysähdy kyseenalaistamaan. Esimerkiksi ennen itselleni arkinen shoppailun konsepti on alkanut tuntumaan todella kaukaiselta. Olen vuosien varrella lähtenyt lukuisia kertoja kiertelemään kauppoja vaikka en olisi sillä hetkellä tarvinnutkaan yhtään mitään. Palasin harvoin kotiin tyhjin käsin. Tällä hetkellä olen onnistunut rakentamaan ympärilleni kuplan, missä vastaava holtiton ostokäyttäytyminen on paheksuttavaa ja hieman häpeällistä. Yleinen asenneilmapiirin muutos voisi kaikessa raadollisuudessaan olla tehokas turhan kuluttamisen karsija. Tuottaako tarpeeton materia enää iloa, jos siitä kantaa häpeää?

Näin jälkikäteen on ollut vaikea ymmärtää, miksi omien kulutustottumuksieni kriittinen tarkastelu ja muuttaminen oli omalla kohdallani niin pitkällinen prosessi. Mitä oikein pelkäsin? On itsestäänselvä latteus, että materia ei tee onnelliseksi. Käytännössä tämä ei ollut niin itsestäänselvää. Materialismionnellisuudesta luopuminen pelotti. Laastarin repäisemisen jälkeen turhalta kuluttamiselta vapautuneet resurssit ovat alkaneet pikkuhiljaa näyttäytyä mahdollisuutena. Tarpeettoman kuluttamisen väistyttyä minulla on ollut mahdollista panostaa taloudellisesti enemmän pakollisiin menoeriin, kuten asumiseen ja ruokaan. Olen viime aikoina jopa leikitellyt ajatuksella nelipäiväiseen työviikkoon siirtymisestä. Elämäntapaintiaaniksi leimaantumisen uhallakin sanon, että koen löytäväni onnea ja merkityksellisyyttä nykyään yksinkertaisista asioista. Tiedostan olevani lähtökohtaisesti etuoikeutettu; kaikilla ei ole varaa valita, mitä ja miten paljon kuluttaa. Haluan kuitenkin alleviivata, että en ole koskaan ollut satumaisen rikas tai elänyt yli varojeni. Siitä huolimatta olen saavuttanut kulutustottumuksia muuttamalla niin paljon, että en itsekkäistä syistäkään haluaisi enää palata entiseen.

puheenaiheet vastuullisuus ajattelin-tanaan uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (1)
  1. Uusia alkuja – mmariinas | Lily
    3.10.2022, 20:31

    […] on tietyllä tavalla jatkumoa kulutustottumuksieni muutokselle, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Vaikka loikka pois oravanpyörästä on ollut varsin konformistinen, on pienessä mittakaavassa […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *