Miten personal training muutti arkeni

Mistä kaikki alkoi

Harrastuskokeiluiltani olen spontaani. Saatan hetken mielijohteesta aloittaa uuden harrastuksen ja paneutua siihen täysin sieluin puoli vuotta ja sitten hylätä sen nurkkaan kuin vanhan lelun. Pelasin Kööpenhaminassa asuessani lentopalloa ja kävin Navy Seal-perusteisessa voimatreenissä. Stuttgartiin muutettuani viimeiseen neljään vuoteen on mahtunut hot joogaa, puolen vuoden Roller Derbyn pelaamista, surffailua, nyrkkeilyä, SUP-harrastuksen ylläpitämistä (suoritin myös SUP-ohjaajakoulutuksen) ja hei kävimpä myös Swing-tanssikursseilla… Tämä siis täyspäiväisen työn ja työmatkojen, sekä salitreenin ohella. Mitä hittoa?

En ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisin kyennyt ratkaisemaan kaaottisen ja epäloogisen harrastuskokeilujeni mysteerin. En tiedä kyllästynkö helposti, olenko sitoutumiskammoinen, loputtoman utelias kokeilemaan uutta, etsinkö sitä ”oikeaa”, vai riittääkö mulle, että opin uuden taidon ja siirryn sitten seuraavaan syventämättä taitojani sen enempää. Tämä johdonmukaisuuden puutos oli yksi syy, miksi halusin sitoutua kehittymiseen yhdellä osa-alueella ja päädyin personal trainingiin… Vai oliko kyseessä taas jälleen uusi spontaani kokeilu? Vaikka päätökseni personal trainingiin oli nopeasti tehty, ajatus oli muhinut jo kuukausia takaraivossa. Tämän hetkinen tasainen rahatilanne ja turhautuminen jumiin jääneeseen salitreeniin sai lopulta tekemään lopullisen päätöksen.

Omat tavoitteeni personal trainingiin

Salitreenistä olen aina tykännyt. Keskittyminen vain ja ainoastaan omaan kehitykseen ja panostukseen kiehtoo. Painojen kolina ja treenit, joiden jälkeen tunnet antaneesi kaikkesi tuo hyvän olon aallon. Jostain syystä myös kehittymisen mitattavuus vetää puoleensa: se hetki kun laitat 5 kiloa painoa edelliseen viikkoon verrattuna on päätähuumaava. Kolikolla on myös kääntöpuolensa: jos on jaksaminen nollassa, turhaudun helposti, jos en päädy samaan toistomäärään ja painoihin kuin edellisellä viikolla. Itsekriittiselle selkeä mitattavuus voi siis olla myös kompastuskivi. Mutta tässä kohtaa tulee myös personal trainer mukaan kuvioihin: vaikka hän laittaa mut koville ja puskee rajojani, osaa hän ottaa huomioon kokonaiskuvan ja muistuttaa, että on välillä ok, ettei jaksa painaa täysillä ja antaa 110%. Itsekriittiselle on tärkeää olla vierellä joku joka auttaa huomioimaan myös ne hyvin menneet suoritukset – jos taitoa ei vielä ole oppinut.

Yhteisen treenamisemme alussa oli tärkeää puhua rehellisesti tavoitteista. Tulin siihen tulokseen, etten lähde mukaan saavuttamaan bikinikroppaa, tai ylipäätään hakemaan kroppaa, jolla saan vastakkaisen sukupuolen huomiota. Tahdoin oppia ja saada treeneistä:

  • itsekuria
  • rytmiä ja rutiineja kaaottiseen arkeeni
  • lisää voimaa

Tavoitteista puhutaan tasaisin väliajoin, niitä päivitetään, niitä konkretisoidaan ja niitä ei unohdeta. Opin, että tämä harrastus onkin suhteellisen strategista ja vaatii omistautumista molemmilta osapuolilta. Vaikka maksan henkilölle olemaan oma henkilökohtainen ohjaajani, en silti voi saavuttaa tavoitteita, jos en itse pistä itseäni treeneissä likoon ja heijasta tavoitteitani treenien ulkopuoliseen arkeeni. Aluksi mietin, onko ajankohta oikea, kannattaako personal training ylipäätään, ja tulisiko odottaa, että esimerkiksi työmäärän suhteen arki rauhottuisi, mutta loppujen lopuksi on aina helppo löytää tekosyy ja kun oikein syitä etsii, löytää niitä aina elämäntilanteesta riippumatta.

Saanko rahalle vastinetta – kannattaako personal training?

Onko personal training sen kaiken rahan arvoista ja kannaako personal training harrastukseen ylipäätään ryhtyä? 90€. Sen verran maksaa treenaaminen tunnilta. Kahdeksan treenisessiota kuukaudessa tekee siis 800€, joka on isohko siivu palkasta. Sitoutua piti alussa yhteensä kolmeenkymmeneen treenisessioon, sen jälkeen olemme suhteellisen vapaasti sopineet jatkosta ja seuraavien kuukausien treeneistä. Mikä sai sitten jatkamaan, ja hyväksymään harrastuksen korkeat kulut?

Kehitys, tekniikan hiominen, treeniohjelma

Vaikka olen vuosien ajan urheillut paljon ja innolla, en ole ikinä kehittynyt näin lyhyessä ajassa näin paljon. Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut näkyviä muutoksia lihasten kehittymisessä ja ylipäätään koko ajatusmaailmassani urheilua kohtaan. Ajallisesti en ole treenannut enempää kuin aiemmin. Sen sijaan ne muutamat treenit viikossa olen täysin keskittynyt ja ohjaajan avulla löytänyt loistavan yhdistelmän liikkeitä tavoitteideni saavuttamiseksi. Netistä on helppo löytää erilaisia liikkeitä ja sarjoja, mutta mikä niistä sopii täysin itselle ja omille tavoitteille on vaikeaa hahmottaa. Toinen kompastuskivi on myös oikean tekniikan löytäminen. Kyykky näyttää teoriassa helpolta, mutta kun olalle nostaa omaa painoa vastaavan tankopainon, on tärkeää olla oikeassa asennossa liikkeen jokaisessa vaiheessa. Ilman ohjaajaa en totisesti olisi saanut tehtyä kaikkia liikkeitä tismalleen oikein. Tiivistettynä: personal trainerin kanssa treenaan fiksummin, tehokkaammin ja turvallisemmin. Pelkästään näistä syistä voin sanoa, että personal training kannattaa.

Henkilökohtaista palvelua

En pidä pinnallisista suhteista. Mulla on kovin vähän puolituttuja ja tutustuessani uusiin ihmisiin tarvitsen paljon aikaa. Haluan syventyä ja tutustua. Olen huono smalltalkissa, tutustuttuani jaan omasta elämästäni avoimesti kipeitäkin tarinoita. Annan myös paljon arvoa sille, että joku tuntee mut. Tästäkin syystä personal training tuntui omalta jutulta. Jos kemiat trainerin kanssa pelaa, saat rinnallesi luottokumppanin, joka näkee sut huonoina hetkinä ja parhaimpina hetkinä. Trainerini tietää milloin puskea, tietää mitä tehdä kun en löydä motivaatiota ja tietää kehoni ongelmakohdat.

Henkinen hyvinvointi

Muistan vielä tarkasti, kun sain viime joulukuussa treeneissä itkukohtauksen, kun eräs kollega oli edellisenä päivänä kysynyt olenko raskaana. En ollut. Sinä hetkenä vihasin kroppaani. Sinä päivänä vedin myös uskomattoman hyvän treenisuosituksen: sain trainerini avulla jalostettua huonosta fiiliksestä fyysistä voimaa ja energiaa, sen sijaan että olisin raivolla puskenut itku kurkussa ja häslännyt painojen kanssa. Ollaan me myös jaettu onnistumisen hetkiä kun olen kyykännyt oman kehonpainoni verran tai saanut ensimmäisen leuanvetoni. Ne onnistumisen hetket ei ole pelkästään itselle niitä saavutuksia, vaan trainerille myös tunne hyvin tehdystä työstä. Personal Trainer ei vain hoe ”jaksaa, jaksaa” vaan kuuntelee, neuvoo ja rohkaisee.

Arjen rytmitys

Mealplanning, kamojen preppaaminen, unirytmi – kaikki uusia elementtejä, joita oli sisällytettävä arkeeni, jotta jaksaisin ja pystyisin sisällyttämään kaiken toiminnan arkeeni. Personal Trainerin kanssa sovittuja treenejä ei voi viime hetkellä perua vain sen takia, että lounas tauko jäi välistä ja väsyttää kun edellisenä iltana tuli katsottua leffaa liian myöhään. Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut arjestani sekoituksen riittävästi ns. ”suunnittelematonta aikaa”, terveellisiä elämäntapoja ja treenirutiinin. Edellisenä iltana pakkaan vaatteet töitä varten ja kokkaan lounaan sekä välipalat. Aamulla teen ison smoothien, josta hörppään puolet ennen treenejä ja puolet treenien jälkeen. Ilman kaikkea tätä valmistelua en pystyisi selviämään päivistä jotka joskus alkavat 06:30 salitreenillä ja päättyvät kahdeksalta illalla tultuani työmatkalta kotiin.

Personal traning on siis erittäin yksilöllistä ja siihen ryhtymistä pohtiessa kannattaa tehdä omat tavoitteet selväksi. Eikä niiden tavoitteiden tarvitse olla suoraan yhteydessä urheilusuorituksiin – eikä treenien edes välttämättä tarvitse olla salilla, vaan vaikkapa ulkona! Kuten omista tavoitteistani näkyy, oli personal trainingin tavoitteena priorisoida henkinen ja fyysinen hyvä olo jokapäiväisessä arjessa. Omalla kohdallani löysimme ohjaajani kanssa yhteisen sävelen erittäin nopeasti, mikä varmasti vauhditti treenien onnistumista. Verrattuna aiempaan kaaottiseen arkeeni, jossa urheilu oli lähinnä jotakin, johon ryhdyin ”jos sattui jäämään aikaa”, en tahdo enää palata.

Kommentit (2)
  1. Stuttgartin korona-arki – Monday blues | Lily
    17.10.2020, 16:46

    […] nyt ehkä tosi oudolta, mutta mitä myös kovasti ikävöin, on ihmisten halaaminen! Esimerkiksi treeniohjaajani kanssa meillä oli aina treenien alussa tapana halata ja toverillisesti taputtaa selälle – […]

  2. Kiukkutreenit ja miten pääsin niistä yli – Monday blues | Lily
    18.9.2020, 11:45

    […] pitää välillä osata nauttiakin – ei se aina ole suoritus”, tokaisi coachini viime viikon treeneissä empaattiseen tyyliinsä taputtaen samalla rohkaisevasti selkääni. […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *