Vanhan taidon uudelleen herättäminen
En ikinä kokenut osaavani soittaa pianoa. En edes tiennyt, mitä ne pianon kolme pedaalia tekee. Monet koulukavereista kävi tuolloin pianotunneilla – itse en edes kokenut, että soittamiseni oli harrastus. Opettelin soittamaan kosketinsoittimien mukana tulleen ohjekirjasen avulla ja kuuntelemalla biisejä kuulokkeilla yrittäen toistaa kuulemani nuotit. Siihen aikaan ei ollut Youtube-tutoriaaleja, tai ilmaisia nuotteja netistä ladattavaksi.
Olin noin 10-vuotias, kun sain kosketinsoittimeni. Niiden paikka löytyi kellarista, jossa en ketään ”pimputtamisellani” häiritisisi. Olin lumoissani musiikin luomisesta! Olin niin innoissani, että aloin harjoittelemaan joululauluja syyskuun tienoilla (näin jälkeenpäin ymmärrän hyvin, miksi kosketinsoittimeni oli kellarissa…). Olin niiden vanhanaikaisten, kömpelöiden kosketinsoittimieni kanssa yhtä ja aivan haltioissani, että vain painiketta painamalla loisin sointuja, ääntä, musiikkia.
Sitten se lopahti, ilman sen kummempaa syytä, kuin seinään. Vajaan vuosikymmenen kellarissa omaksi ilokseni pimputeltuani, en yhtäkkiä soittanutkaan enää ja kosketinsoittimet löysivät pian uuden omistajan. Tilalle tuli uusia harrastuksia, elämänmuutoksia ja ihmisiä. Soittaminen ei enää mahtunut kyytiin.
Jos jostakin saa niin valtavan määrän mielihyvää, että pitkän työpäivän jälkeen valitsee nälkäisenä harrastuksen sen sijaan, että rupeaa kokkaamaan, ei sillä taida olla mitään merkitystä, kuinka hyvä on.
Olin hylännyt vanhan ystävän vuosikymmeneksi, kunnes kolme viikkoa sitten, ajoimme pitkän työpäivän jälkeen poikaystäväni kanssa puolitoista tuntia kaatosateessa hakemaan minulle pianoa. Olin jo pari vuotta haudutellut ajatusta ikiomasta pianosta. Idean torppasi välillä ajatukset siitä, että olisi mukamas liian myöhäistä aloittaa uusi, paljon opettelua vaativa harrastus. Ehkä puoli vuotta korona-sumua ja enemmän kuin tarpeeksi kotona hengailua antoi tarvittavan sysäyksen? Tai ehkä pääsin vihdoin kolmenkympin kriisistäni eteenpäin…
Tällä kertaa en hankkisi kosketinsoittimia, vaan pianon, ja oppisin käyttämään niitä hemmetin pedaaleja. Selailin e-piano arvosteluja ja Youtube-testauksia, ahmin tietoa muutaman päivän, kunnes karsin finaaliin päässeet e-pianot. Nettikirppiksen kautta löysin haluamani mallin ja päätimme lähteä hakemaan sen. Tiesin, ettei e-pianokaan oikea piano olisi, mutta kerrostalossa ehkä se käytännöllisin ratkaisu ja taatusti askel eteenpäin kosketinsoittimista. Istuin autossa ja katsoin sadepisaroiden hakkaavan tuulilasia. Tunsin olon haikeaksi ja nostalgiseksi, mutta samalla puhkuin intoa.
Kun tuli aika istua pianon eteen testisoittamaan sitä jonkun tuntemattoman ihmisen kodissa, en kyennyt soittamaan mitään – yhtikäs mitään. Vatsaa kivisti epäilykset siitä, että ehkä tämä olikin huono idea ja tuhlaisin satoja euroja pianoon, joka pölyyntyy yksin nurkassa. Siitä huolimatta pakkasimme pianon autoon ja lähdimme kotia kohti. Vasta kotiin päästyämme aivoni ja sormeni tunnistivat vanhan ystävän ja, uskomatonta kyllä, jatkoin tasan siitä, mihin lähes vuosikymmen sitten olin jäänyt! Aloin soittamaan Coldplayn Scientistia ilman nuotteja – aivan kuin aikaa ei olisi kulunut hetkeäkään.
Näiden viimeisen kolmen viikon aikana, sen jälkeen kun uusi pianoa kotiutui meille, opin käyttämään pedaaleja ja lukemaan nuotteja paremmin kuin yli vuosikymmen aiemmin. Soitan pianoa heti töistä kotiin tultuani ja vielä kerran ennen nukkumaanmenoa. En saa tarpeekseni – ikään kuin yrittäisin ottaa takaisin sen menetetyn vuosikymmenen.
Milloin sitten saan sanoa, että ”osaan soittaa pianoa”? Ehkä en koskaan. Ehkä osaan jo? Ei sillä loppujen lopuksi väliä ole. Jos jostakin saa niin valtavan määrän mielihyvää, että pitkän työpäivän jälkeen valitsee nälkäisenä harrastuksen sen sijaan, että rupeaa kokkaamaan, ei sillä taida olla mitään merkitystä, kuinka hyvä on. Ehkä se on aikuisiällä aloitettu harrastus, ehkä henkiin herätelty vanha harrastus. Ehkä se on jotain suurempaa ja henkilökohtaisempaa.
Sillä ei myöskään ole mitään merkitystä, etten ikinä käynyt pianotunneilla, tai innostu ajatuksesta soittaa klassista musiikkia. Haluan soittaa The Star is Born-leffan soundtrackin, Coldplayn Everglow’n ja suurin piirtein kaikki Imagine Dragonsin biisit. Ehkä aion ottaa jopa pianotunteja, jos joskus siltä tuntuu. Toivon vain, ettei taika ikinä hälvene. Toivon myös, etten ikinä koe olevani riittämättömän hyvä.
