Once upon a time in London…
Kävin sitten moikkaamassa Fionaa Lontoossa. Yllättäen tyttöjenviikonloppu muuttuikin kunnon Disneytapaamiseksi ja meitä olikin sitten koossa 7 hengen poppoo, kaikki ahdettuna Fionan luokse. Järjestelyineen kaikkineen meni matka todella mukavasti, vaikka viikonloppureissut ovatkin älyttömän väsyttäviä. (täällä puhuu Ella, joka on niin mummoutunut, että nukkuisi aina vaan jos vaan saisi…) Ollaan tutustuttu kesällä 2011 ja sittemmin nähty muutamaan otteeseen, Saksassa ja Hollannissa ainakin.
Reissu oli auringonpaistetta täynnä ja täysi nollaus arkeen! (ei niin viinanhuuruinen kuin tällä tavalla ilmaistuna kuulostaakin… :D) Ei vaan tullut mietittyä mitään työjuttuja, arkea, yliopistoa sun muita jokapäiväisiä juttuja. Porukka oli mitä mahtavin ja taas tuli sellanen tunne, että mikä vaan on mahdollista kun kaikki menee edestakaisin pitkin maita ja mantuja. Vähän jännitti meneminen ja muistin taas miten pieni, tyhjä ja söpö maa Suomi on. Suurkaupungissa ei pääse paikasta a paikkaan b ihan hetkessä ja muistutin itseäni taas, miksi ei kannata saapua kentälle klo 22:15… Voi realistisesti odottaa olevansa ehkä yhden aikaan perillä…
Lauantaina tehtiin Walking Tour isolla W:llä ja Fiona kierrätti meitä ympäri kaupunkia. Illalla käytiin vähän yöelämässä ja sunnuntaina madeltiin aamiaiselle ja itse kohti Gatwickiä!
Tässä vähän kuvia ihanasta Lontoosta: (muistin taas kuinka pidän kaupungista!)
Pakollinen L
Koska itse toimin kuvaajana niin tässä vielä Ella pällistelemässä Lontoossa:
Ja kaverit pakollisessa puhelinkoppikuvassa:
Oikeaa englantilaista pubiruokaa:
Agressiiviset pullero-oravat:
Jos Disney tarvitsee uuden brittibändin, niin olisi levynkansi jo valmiina:
Nyt nukkumaan,
Ella