Sitä sun tätä

Musta tuli kandi! Ei se mikään yllätys ollut, mutta hauskaa, että se on vihdoin virallista! Aika hullua ja aikuista, mutta vielä hullumpia juttuja edessä. joten tulevaa kohden. Tuntuu, että kaikilla on pieni keski-opiskelun-kriisi menossa. Mitä meistä tulee isona? Kysymys alkaa vaikuttaa liiankin ajankohtaiselta. Itsellä on vielä yli vuosi varmaan sitä koulunpenkillä istumista, mutta sekin on alle puolet yliopistourastani. Jännää!

Tuntuu, että oon ollut täällä Saksassa jo ikuisuuden ja pieni osa minusta identifioi itseni jo ekspatriaatiksi, sellaiseksi pitkäaikaiseksi. Todellisuudessa takana on alle kaksi kuukautta eikä se ole pitkä aika! Kun mietin Turkua ja opiskeluja niin ne tuntuvat erittäin kaukaisilta. Jos yhtä tenttiä ei lasketa niin olen viimeksi istunut luennolla viime helmikuussa. Kai sitä muistaa taas, miten opiskella, kun palaa? Pakko alkaa pian muistella, kun päälle viikon päästä alkaa yksi verkkokurssi. Aiheena olisi ”Management of IS Projects”, mikä nyt voi olla mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Eka maisterikurssi Suomessa, mutta luulen, että sekin tarkoittaan vaan enemmän hommaa. Nyt päivärytmi on sujunut täällä herään – töissä 8-16 – salille ja kotiin kahdeksan aikaan. Matkat syö jo niin paljon ja valitettavasti, kun olen näin unikeko haluan aikasin nukkumaan (tai minkäs sille voi kun väsähtää klo 21 illalla 😀 ). Eli odotan innolla kuinka verkkokurssi mahtuu päivärytmiin… Ensiksi pitäisi varmaan etsiä kirjasto (onneksi google on mun paras kaveri). Jos saisin valita, etsisin ihanan aamupalapaikan, jonne menisin lukemaan vaikka 7-9 ennen töitä. Tämä tarkottaisi vain sitä, että heräisin varmaan klo 5 aamulla. Pimeät aamut klo 6 ei taida kuitenkaan olla paras ratkaisu. Katsotaan, voin kertoa, miten kurssi etenee, jos jotakuta kiinnostaa. Samalla kirjotan saksankielistä blogia ja harjoittelusta saan raportin kirjoitettua opintopisteitä, joten kyllä tältä vuodelta jotain pisteitä vielä tulee. Helpottaa aina tulevaisuudessa 🙂

Viime viikonloppuna mulla oli arvovieras Pariisista ja kiitos hänen viikonloppu tuntui ihan minilomalta. Ollaan tunnettu Wilman kanssa jo Ranskasta asti eli 6 vuotta.

Meille suositeltiin ravintolaa/baaria Voilaa (Wörthstraße 5) ja sopivasti sattu siellä olemaan Happy Hour kun asteltiin sisään. Kyllä oli hyvät drinkit!

Olen huomannut, että ystäväpiiristäni löytyy hurja määrä ympäri maailmaa viuhottavia ihmisiä. Onko se vain mun kaveripiiri vai onko nykyajan nuoret vaan koko ajan menossa? Tätä mietin kun istuttiin Ottobrunnin olkkarissa, jossa Saksa-vuonna tutustumamme perhetutut jututtivat Wilmaa hänen Buenos Aires kokemuksista. Olisinko uskonut tätä kuusi vuotta sitten, kun Wilman oli kylässä Marcloptissa ja käytiin kävelyllä pienessä kylässä eikä oikeen vielä tunnettu kunnolla? Muut ystävät eivät tiedä edes, missä ovat keväällä – suunnitelmissa vilisee Turkua, Helsinkiä, Espanjaa, New Yorkia ja Johannesburgia. Hullua! (Ja huom olen kyllä tietoinen, että itsekkin toistaiseksi maailmalla toista ”kautta” heti putkeen)

Ja taas karkasin aiheesta! Wilman kanssa shoppailtiin, syötiin hyvin ja kierrettiin Müncheniä. Lauantaina kävin ekaa kertaa juhlimassa täällä ja se oli superkivaa. Tykkään reggaetonista (=Zumbamusaa) ja täällä on täydellinen pop up klubi, jossa käytiin Wilman kanssa. Harmi, että musta ei oo yökukkujaksi eikä toistaseksi oo löytyny kavereita, jotka yhtä lailla hinkuis lattariklubille – muutenhan (hömhöm nii varmaan :D) olisin siellä JOKA LAUANTAI! Sunnuntaina sitten maukkaan aamiaisen jälkeen tallustettiin väsyneinä katsomassa Nymphenburgin linnaa ja käveltiin keskustaan. Kadut olivat peitetty värikkäillä lehdillä ja puut yhtä kauniita. Sunnuntaifiilis oli huipussaan ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. Täällä maailmalla välillä niin kaipaa, että ihan vaan sitä, että saa hengata ja höpötellä hyvän ystävän kanssa.

Josta tuli mieleen, että saan yhden rakkaan tänne tasan kahden viikon päästä!! 🙂 🙂 Sillon on tiedossa oikee miniloma, kun töistäkin vapaana torstai ja perjantai.

Ulkona on kovin harmaata tai pimeää ja yllättävän viileä. Lauantaina olisi tarkoitus jatkaa matkaa Salzburgiin. Toivottavasti kaikki natsaa, koska rajat on suljettu ja Bayern-lippu käy vaan osista junia…

Muuten arki rullailee perustylsästi. Tällä viikolla tajusin taas, miksi vihaan steppiä. Ihan turhaa ja aaaaaivan liian vaikeaa. Eikä auta, että ohjaaja naureskelee edessä ”et hei täähän on helppoa ja sama ku äskenkin”. Joo, kaipaan enemmän tehokkuutta treeniin enkä halua tuntea jotenkin epäonnistuneeni sen jälkeen…

Saa kommentoida, jos käy juttuja lueskelemassa. En pure! Varsinkin kun oon linkannu tän facebookissa niin varmasti, joku tänne eksyy 🙂 (tai sit vaan toiveajattelua ja kirjottelen ihan turhaa. Samapa tuo, I will never know, jos kommentteja ei näy. 😉 )

Terkkuja ja lämpimiä haleja, älkää vilustuko!

– Ella