Egonsa boostaajat

Seuraavalla tekstillä on oma tarinansa, mutta julkaisenpa sen nyt tässä joka tapauksessa. Sen enempää taustoittelematta. Tässä kontekstissa se ehkä herättää ihmetystä, ja siksi onkin syytä selventää, että kyseessä on teema ”Tämä v*tuttaa somessa”. Kas näin:

Somessa ärsyttää monikin asia, mutta monet niistä voidaan tiivistää yhden otsikon alle, ja näin päästään revittelemään yhden postauksen sisällä oikein kunnolla. Tämänkertainen vitutuksen tykyttävä alkulähde määriteltäköön yksityisasioilla hehkuttamiseksi eli imagopäivityksiksi.

Hyvin yleinen imagoboostauksen tyyppi on elämäntapapäivitykset. Nämä liittyvät ensisijaisesti ruokaan ja liikuntaan. Mitä ylellisempi, kalliimpi, ekologisempi tai spesifimpi erityisruokavalioon (laktoosi-intolerantikkoja, diabeetikkoja ja keliaakikkoja lukuun ottamatta) kuuluva ruoka on kyseessä, sitä kovempaa luokkaa edustaa myös päivitys. Liikunnassa valttia ovat pitkäkestoiset ja raskaat suoritukset. Myös uudemmat, harrastajansa elämänkatsomuksesta kertovat muotilajit, kuten fiksipyöräily, saunajooga ja golf saavat aikaan toivottua rispektiä. Elämäntapapäivityksissä on oleellista korostaa, kuinka itsestäänselvä kokonaisuus mm. kahden tunnin vuorikiipeily ja huipulla maatuvasta käärepaperista nautittu kaviaarivoileipä shampanjan kera on. On hyvä myös mainita, kuinka hyvä olo tästä kaikesta tulee. Shampanjan ei tarvitse olla shampanjaa. Reaalitilanteessa vichyvesi onkin hyvin yleinen juoma. Sama periaate pätee muihinkin tilapäivityksiin. Kaviaariksi käy mainiosti vaikka jäniksenpaska, ja parin tunnin hikilenkiksi postilaatikolla pyörähtäminen. Tärkeintä on luotu vaikutelma tyydyttävästä arjesta ja korkeasta elintasosta.

Astetta henkilökohtaisemmalle alueelle lukijan päästävät perheeseen liittyvät tilapäivitykset. Niissä hypetellään yleisesti mm. aviomiehen remontointitaitoja, lasten näppäryyttä erilaisissa askarteluissa, perhejuhliin tehtyjä tarjoiluja, oman kodin kauneutta ja toimivuutta, lasten menestystä urheilukisoissa, aviomiehen järjestämiä hemmotteluja, omia suorituksia työssä tai kotiäitiydessä, kyläilyjä sukulaisten luona jne. Erityisesti lapsia on syytä käyttää näissä hyväksi, sillä lapsilla saa aina sympatiaa. Lisäksi lapset ovat oivallinen kilpailun alue, sillä heidän käyttäytymisensä kertoo suoraan vanhempien älykkyydestä, koulutustasosta, ulkonäöstä jne. Lapset ovat vanhempiensa pieniä klooneja, joissa isukin ja äitylin kädenjälki näkyy suorana korrelaationa. Mitä parempi äiti, sitä loistavammat lapset. Aviomiehen kätevyys taas kertoo vaimon tasosta sikäli, että hän on onnistunut valitsemaan ja nappaamaan itselleen niin loistavan miehen. ”Eikä vähempi toki kelpaisikaan.” Jälleen tärkeintä on elämänlaatu. Kateuden herättäminen ystäväperheissä on aina plussaa, sillä se pönkittää omaa hyvinvointia.

Loppuun todettakoon vielä, että kuvat toki kertovat paljon. Hc-tason ”imagopäivittelijät” tyytyvät postaamaan pelkän kuvan grillipihveistä tai mökkirannan maisemasta, sillä he luottavat visuaaliseen todistusvoimaan. Tämän taustalla on myös uskomus yleisön päättelykyvystä: pelkkä kuva jättää vaikutelman sopivan aukkoiseksi, ja näin ollen katsojan älykkyys saa juuri riittävän paljon ärsykkeitä luodakseen päätelmiä päivittäjän täydellisestä elämästä.

Muistakaahan pitää imagoa yllä! Merkityksellisintähän on se, mitä muut teistä ajattelevat, muistakaa se. Ei niin väliä, onko aviomies oikeasti niin ihana, tai voisiko sen tilapäivitysten kirjoittamiseen käytetyn ajan käyttää vaikkapa niiden lasten lätkäharkkojen seuraamiseen. Tai edes antaa asian odottaa kotiin asti – mutta kun se on nykyään niin näppärää niillä kännykkäsovelluksilla! Mistä ja milloin vain, vaikka sieltä vuoren huipulta vaelluksen päätteeksi tai saunasta kesken super slim -joogan!

 

Kommentit (17)
  1. Vieras Mies
    13.6.2012, 06:38

    Pienemmät, muutaman hengen, jutut saa sovittua hienosti fb:n ulkopuolella niin kuin ennenkin. Enemmän organisointia vaativat tapahtumat esim. polttarit on varsin näppärää hoitaa fb:n kautta, koska siinä on monet tarvittavat ominaisuudet samassa.

    Doodle ja sähköpostikin menee, mutta jos kaikki vastaa yhteen sähköpostiin ja keskustelu rönsyilee niin 10 hengen porukalla se tarkoittaa aika isoa sotkua. 

    Tuo ärsyttää itseäkin, että nykyään ei voida soittaa tai tekstata vaan jätetään viesti FB:hen. Eihän siinä, jos viesti ei vaadi välitöntä reagointia, mutta kun olet itse mestoilla ja ihmettelet kaverin uupumista ja soitat perään niin vastaus on ”joo mä jätin sulle viestin”. No kappas, empä ole seurannut jokaista viestintävälinettä. 

    Summa summaru: oikea ”työkalu” oikeaan tarkoitukseen. FB:stä on moneksi muttei kaikkeen :).

  2. Totta. Nykyään koetaan hirmu vaikeaksi soittaa tai laittaa tekstaria ihmisille, jotka jää tän ”reaaliaikaisen” (sitä se on, enemmän tai vähemmän) suunnitteluympäristön ulkopuolelle. Kyseinen henkilö ei oo myöskään sanomassa omaa mielipidettään siinä muiden säätäessä, joten kyllähän se työtä teettää. Mutta ennen asioista tuskin onkaan sovittu ihan niin pikkutarkasti. Juhlakutsut on lähetetty mustaa valkoisella, ja ne on tullu, ketkä on päässy. Ja omaa kalenteria on ehkä rukkailtu enemmän tähän yhteiseen aikatauluun sopivaksi. Nyt jokainen pääsee ilmoittamaan omat kissanristiäisensä ja ehkä näin myös perustelemaan, miksi juuri hänen aikatauluaan tulisi noudattaa. Kyllä siinä miusta on vissi ero.

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *