Muumipapan viimeinen portti

10157235_10152373738497241_4862460712175861222_n.jpg

Olin eilen oman elämäni mammojen ympäröimä. Se todella helpottaa kummasti toisaalla olemisen tarvetta: tässä on niin hyvä olla, että sekin melkein sattuu. Miksi edes haikailisin muualle  – seuraavasta portista mentyäni (viittaus porttiteoriaan) onni todennäköisesti tekisi niin kipeää, että pääsisin hengestäni.

Tuntuu niin hyvältä, että ihan hävettää. Mitä hyvää olen tehnyt ansaitakseni tällaisen auvon? 

Onnellisuudelle ei etsitä ainoastaan syitä, vaan se kaipaa myös kohteita. Joinakin päivinä rakastan koko maailmaa niin, että olen ratketa nahkani saumakohdista. Riskaabelia tästä tekee se, että en tiedä, missä ne ovat. 

Leijumaan jäänyt onnentunne kostautui yöllä, kun näin unta hyvästä ystävästäni. Hän makasi kyljellään sängyllä ja sanoi minulle yksinkertaisesti ja selkeästi: ”Tuu tänne.” 

Sitten taisin kohdentaa sen rakkauteni.

Kai meidät kasvatetaan suuntaamaan lämpimät tunteemme johonkin fyysiseen, konkreettiseen  – milloin mihinkin. Usein se on taloudelliseksi eduksi jollekin toiselle. 

Mitä jos vain opettelisin rakastamaan kaikkea, joka päivä? Enkä pelkästään silloin, kun olen edellisenä iltana päättänyt neljän kuukauden tipattoman ja siksi niin tavattoman irrallaan omasta kehostani, että tällainen buddhalainen lämpö säteilee minun ja kaikkeuden välillä aivan luonnostaan. 

Tarkoitan, että olen osa sitä kaikkeutta, joka saa miltei pakahtumaan. Mielenkiintoinen ajatusleikki papalle, joka usein kaipaa parempiin hetkiin ja paikkoihin. Ymmärrätkö: silloinhan hylkäisimme samalla itsemme. 

Missä muualla muka voisimme olla, kuin juuri siinä? Kiinteästi osana sitä kaikkea, jonka hyvyyteen tahdomme uskoa.

Yhtäkkiä huomaan, että minussa on yllättävän paljon mammamaista voimaa. 

Kommentit (3)
  1. Tuo Sirke Happonen on kyllä uppoutunut aiheeseen. Selailin läpi hänen väitöskirjansa ”Vilijonkka ikkunassa: Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike” ja se oli mykistävän hyvä. Täytyypä tuo uusikin lukea.

  2. Tää kuva on Sirke Happosen tuoreehkosta Muumioppaasta. Pikkusisko oli hankkinut sen hyllyynsä. Luettuani monista hahmokuvauksista itseni, totesin, että haluan myös itelleni ainakin yhden pätevän psykologisen oppaan. Tuo opus on kirjotettu siihen tyyliin, ettei siitä voi olla ammentamatta oppia omaan elämäänsä. 

    Itsehän olen Muumipapan lisäksi ainakin Mörkö, Homssu, Muumipeikko ja Vilijonkka. Kaikissa riittää kehitettävää, mutta myös onnen aiheita.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *