Yskä
Blogin päivitystahti kiihtyi näemmä nollasta sataan parissa päivässä. Tätä se on, kun tulee juttuja. Muun muassa tällaisia:
Miulla on ollu kova yskä jo muutaman päivän. Perjantai-iltana kylki oli yhdestä kohtaa jo melko kipeä, ja nukuin lattialla pörrömatolla, etten ois uponnu patjaan yskiessäni. Siinä oli muuten yllättävän hyvä nukkua.
Lauantaina se sitten tapahtui. Yskäisin oikein kunnolla, ja kyljessä tuntui ja kuului rutsaus. Ajattelin, että no, joku pikku muljaus siellä vain, kunnes tajusin, että kävely ei tunnukaan kovin kivalta. Eikä itse asiassa myöskään hengittäminen. Iski paniikki: murtuiko siellä nyt jotain saakutti?
Ei kun soittelemaan kyytiä päivystykseen. Itku kurkussa selitin parille kaverille, että nyt on hätä, kunnes vanha ystävä pelasti. Vei sairaalaan. Pääsin aika nopeasti lääkärille, joka kuunteli keuhkot ja paineli kylkiluita. Siitä röntgeniin. Seisoin säteissä miten seisoin ja menin kuvien kanssa takaisin Eki-sedän pakeille.
”Eivät näköjään osanneet ottaa röntgenissä näitä kuvia oikein. Kun nyt on sellainen tilanne, että ei näistä oikeastaan sinun kylkiluitasi näe. Mutta keuhkot kylläkin, ja ne näyttäisivät ehjiltä. (”Näyttäisivät EHJILTÄ”?!) Ja sehän se tärkein on. Murtumille emme kuitenkaan pysty tekemään muuta, kuin lääkitsemään kipua ja lepäämään.”
En jaksanu edes kimpaantua röntgenhoitajille. Pyörittelin vaan silmiäni.
”Mutta mitenkäs – onkos sinulla ollut ongelmia selkäsi kanssa?”
”Eöööh, ei kyllä.. Mitenniin, näyttääkö se pahalta?”
”No kyllähän se vähän. Katsopas, tämä tässä (näyttää s-kirjaimen muotoista valkeaa rypylämatoa keskellä kuvaa) on sinun selkärankasi. Sehän on aika kiero.”
”Aaaa. No se voi kyllä johtua siitä, että seisoin vähän miten sattuu. Kun ei siellä käsketty mitenkään ryhdikkäästi olla, ja miuhun koski aika paljon, ni..”
”Vai niin. Otapas vielä paita pois niin katsotaan sitä.”
(Ottaa paidan poooois. Ottaa housut pooois. Ottaa sukat.. Siis pelkän paidan ottaa.)
”No ei tässä kyllä silmällä mitään erota. Mutta sitten on vielä nuo nikamat.”
”Mitäs niistä?”
”Ne näyttävät siltä, että kyseessä voisi olla vanhempikin ihminen.”
(Syvä huokaus, jonka perään tietäväinen, alistunut ilme.) ”Niin. No se ei kyllä yllätä oikeestaan ollenkaan. Miulla on syömishäiriötausta, vuosien anoreksia. Ei se taida olla ihmekään, jos on nivelissä kulumaa..”
”Aivan. No siltä tämä tosiaan näyttää, että nivelet ovat pyöristyneet. Syöthän sinä D-vitamiinia?”
(Häkeltynyttä änkytystä, kun ajatus ei kulje.) ”Eöh, juu, kyllä. Monivitamiinia. Ja itse asiassa otin kyllä ihan pelkän D:nkin käyttöön tässä syksyllä. Että kyllä. Ja paljon maitotuotteita. Mutta kun aikanaan etenkin se maito jäi aika kokolailla pois.”
”No hyvä, pidä huoli, että saat riittävästi kalsiumiakin. Ja liikuntaa taidat harrastaa runsaasti, se on hyvä juttu. Mutta kirjoitan sinulle reseptin tuohon yskään..”
”Ettei murru ainakaan enempää luita.” (Vaivautunutta naurua.)
”Heh, niinpä.”
Viides lepopäivä alkamassa, hieman riepoo. Ahdista ei, mutta jotenkin vähän ällöttää. Kylkeen koskee edelleen, mutta ei siellä kyllä murtumia voi olla, se koskis enemmän. Killitän vahvaa kodeiiniyskänlääkettä ja olen pöllyissä. Ja torstaina ois opiskelijahipat – saa nähdä, jääkö kodeiini miun ainoaksi likimentiksi siellä, kun muut nauttii boolia.
Mutta kunhan nyt paranis tää yskä. Ei ole kivaa herättää naapureita kuudelta aamulla tukehtumisääniin. Eikä häiritä kaikuvissa saleissa keskittyviä luennoitsijoita ja opiskelijoita.Kuulostan samalta, ku vuosikymmeniä tupakoinut isäni aikanaan. Hyh.
Nyt sitä sitten testataan. Kuinka polla kestää lepoa?