Hei palleroiset. Palaan sorvin ääreen aiheella nostalgiaruokia maalta.

Sipatti, tuo raavaiden peltomiesten roheiinipommi. Sitä oli tehny mieli jo jonkin aikaa, ja nyt päätin kokeilla, onko miusta emännäksi. Kas näin se käy:

Sipatti alias palvikinkku-maitokastike
– Kuullota pannulla pieniksi kuutioiksi pilkottu sipuli
– Lisää kuutioitu saunapalvikinkkupala, sellanen hyvä köntti, ja paistele, kunnes tuoksuu hyvältä
– Sekoittele joukkoon sopiva määrä vehnäjauhoja maitokastiketta eli hienostellen bechamelia ajatellen ja kääntele, kunnes rasva on imeytynyt jauhoihin
– Lisää tilkkanen maitoa ja sekoittele tasaiseksi, sitten vähän lisää ja lisää.. Muista sekoittaa!
– Kun kastike on sopivan paksuista, mausta se suolalla (varovasti – kinkussa on aika paljon suolaa!) sekä musta- ja valkopippurilla, myös hinttusen muskottipähkinää voi laittaa (mie en laittanu, koska meijän vauvat ei siitä tykkää)
– Tarjoile hirrrrveen kovien munien (6 minuutin keittoaika riittää, itse annoin mennä n. 20 minuuttia..) ja perunoiden (jos olet oikein perinteinen siis, mutta porkkanat ja parsakaalit on kanssa oikein hyviä lisukkeita) kanssa salipäivänä

Sellainen on sipatti. Kannattaa tarjoilla myös isovanhemmille, jotka tietävät, että läskikin, saati sitten kunnon palvikinkku, on arvokasta sapuskaa. Saattaapa herahtaa kyynel silmään, on tää sen verran vanha kunnon -resepti.

Oon ollu nyt hetkisen töissä. Viime viikolla pari päivää ja meen vielä maanantaiksi. Hyviä kokemuksia on tullu taas enemmän ku aiemmin päiväkodissa. Sitä kehittyy itsekin pikkuhiljaa – lapsissakin näkee muutosta viimekertaiseen. Aika ihanaa on aamulla avata sylinsä, kun joku pieni tulee siihen ja sanoo, että tahon syliin. Tai ei välttämättä sano mitään, tulee vaan. Tuntuu hyvältä se oivallus, että mie kelpaan tähän. Tämä puolituntematon lapsi on sitä mieltä, että oon turvallinen aikuinen, jonka polvelle voi kavuta. Ja seuraavassa hetkessä kuitenkin vaadin kiirehtimään pukemisen kanssa, siivoamaan lelut tai olemaan hiljempaa. Ja silti halutaan syliin. Saan niistä hellyyden hetkistä varmaan irti vähintään yhtä paljon, kuin ne lapsetkin.

Torstaina olis vielä yksi tentti Jyväskylässä, mutta taidan jättää sen väliin. Se kurssi on nimittäin aika turhan tuntuinen, lähinnä suunnattu psykologian pääaineopiskelijoille. Lisäksi miun pitää olla taas lauantaina täällä kotona, koska sillon vietetään äitin 50-vuotissynttäreitä. Äiti haluaa, että tarjolla on kahvia ja Pätkis-juustokakkua, ehkä voileipäkakkua, jos mie vaadin, että sellanen vähintään täytyy tehdä. Äiti ei ole oikein juhlaihmisiä.. Se karkas nytkin, oikeaksi syntymäpäiväkseen, ulkomaille, että välttyis juhlavaatimuksilta. Höperö. Jos mie joskus pääsen 50 vuoden ikään, järkkään kyllä sellaset karkelot, että siellä ei paljoa kysellä, joko keski-ikäisellä alkaa jalka painaa!

Pikkuveljellä kävi kuulemma taas naisen kanssa ohrasesti. En kyllä tajua sitäkään. Mikä piru niitä likkoja vaivaa kun ne ei nää, mikä kultakimpale se on? Fiksu ja reipas ja kommee, käy töissä ja auto on ja miehekkäitä piirteitä niin paljon, siisti poika ja ulospäinsuuntautunut, sosiaalisesti kompetentti jopa. Urheilee ja on perheeseenkin hyvät välit. Kiltti ja huumorintajuinen. Osaa juhlia, mutta myös ahertaa arkena. Pöh. Sen vaan sanon, että jos tiiän jonkun tahallaan sitä satuttavan, niin isosisko nousee kyllä takajaloilleen. Tekis mieli vähän pölläyttää sitä viimesintäkin.. Mutta ei se oo miun asia. Kyllä veikka hoitaa naiskuvionsa ihan ite.

Ja vielä yksi juttu: tukka. Se tehdään perjantaina 18.5. Tapasin kampaajan ja juteltiin. Letti tulee olemaan olkamittainen, hieman eteenpäin pitenevä polkka, joka värjätään ”aika tummaksi”. (Eli jotakin tähän suuntaan: http://hairstylegallery.wordpress.com/2011/04/19/lob-shoulder-length-bob/ Jos innostun, saatanpa joskus nirhaista sen samanlaiseksi, kuin Rihannalla tuossa alimmassa otoksessa: http://designhairstyles.com/short-length-haircuts-from-rihannas/ Muutkin naikkosen tukkatyylit on kyllä upeita ja luulen, että mikä tahansa noista vois olla miulle aika nappivalinta.) Otsiksesta keskustellaan sitten, jos malli ei jostain syystä (eli vanhan otsatukan jäänteistä johtuen) toimikaan ilman sitä. Huisia, en malta odottaa! Kuvat otetaan samana päivänä, kampaaja tekee meikin ja tuttu kuvaaja hoitaa kuulemma vaatepuolen. En kyllä ymmärrä, miten oon saanukin itteni psyykattua tälleen.. Että lyhyt tukka.. Nyt se pannaan testiin, luonne. Muuttuuko tyttö, jos tukka muuttuu? Vai tuleeko persoona peräti paremmin esiin, jos hiukset sopii siihen paremmin? Vai voiko hiukset sopia luonteeseen vai pelkästään naamaan? Toivottavasti molempia.

Ehkä ryhdyn aamupalalle. Ja lähden sitten tekemään hauis-ojentajatreenin. Vielä on aikaa kasvatella pattia lyhythihakautta varten.. Ja sitten sitä sipattia naamaan, niin johan paisuu! Ja vähintään kahella munalla!