Nukkumisjärjestelyjä

Tuntuu ettemme ole tehneet mitään muuta tämän vuoden aikana, kun venkslanneet kolmiossamme edestakaisin nukkumisjärjestelyjen kanssa. Välillä mä olen tuhissut tytön kanssa lastenhuoneessa, kun perheen poikaosasto on nukkunut kahdestaan viereisessä makuuhuoneessa. Jossain vaiheessa taas mies siirrettiin sohvalle, tyttö veteli sikeitä omassa huoneessaan ja minä nukuin pojan kanssa toisessa makkarissa. Sitten tyttö tulikin mun ja miehen kanssa samaan huoneeseen, pojan mellestäessä öisin ylhäisessä yksinäisyydessään. Lähestulkoon kaikki mahdolliset variaatiot on siis tullut testattua parempien yöunien toivossa. Ja nyt vihdoin löysimme meille toimivan ratkaisun, kun poika meni nukkumaan siskonsa kanssa lastenhuoneeseen. 

Poikahan siirrettiin jo kerran pikkuväen huoneeseen nukkumaan, kun pidimme hänelle pienimuotoisen unikoulun, jossa hänet oli tarkoitus siirtää perhepedistä omaan sänkyyn nukkumaan sekä lopettaa yöimetys. Hyvin alkanut unikoulu päättyi kuitenkin melko nopeasti siihen, että valvoimme yhden yökukkujan kanssa joka yö muutamasta tunnista kolmeen tuntiin. Ja aika pian havahduinkin siihen, että jätkä nukkui taas välissämme tissi suussa. Eli se unikoulu meni sitten siinä. Päätin antaa ajan kypsyä ja odottelimmekin miehen kanssa kärsivällisesti siihen asti, että vauva täytti vuoden. Sen jälkeen lopetin yöimetyksen niin menestyksekkäästi, että uskalsimme jopa siirtää tyypin tytön kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Ja homma on sujunut siitä lähtien ihan todella hyvin muutamaa mekastusyötä lukuunottamatta.

Lapset nukkuvat ihan vieretysten, mikä on mahdollista pinnasänkymme umpipäätyjen ansiosta. Näin muksut eivät häiriinny toisistaan vaikka ihan lähekkäin nukkuvatkin, eikä kummankaan käsi tai jalka pääse tökkimään toisen selkää. Tyttö sai myös aika kivan pienen unipesän, kun siirsimme pojan pinniksen ihan tytön sänkyyn kiinni. Molemmat nukkuvat nykyisin niin sikeästi, ettei edes toisen yöhulinat pääse häiritsemään. Ja ihan ehdottomasti parasta on se, etten itse havahdu ihan jokaiseen uniseen ynähdykseen vaan pomppaan pystyyn vasta sitten, jos lastenhuoneesta kuuluu ihan oikeasti itkua tai kunnolla ääntä. Nukkumaan menotkin sujuvat aika mukavasti, vaikka joka ilta ennen lasten nukahtamista seuraakin vallaton kikatusseremonia. Pojasta nimittäin on ihan äärettömän hauskaa kurkistella siskoa sängynlaidan yli, joka saa tietysti myös tytön nauruhepuloimaan aika tavalla. Mutta yleensä he taintuvat viimeistään vartissa. 

Olen niin äärettömän helpottunut nyt, kun yöhommat ovat vihdoin kutakuinkin järjestyksessä. Muutama yöherätys tai ei ollenkaan tuntuvat niin luksukselta niiden jäätävän huonojen öiden jälkeen. Pojankin kanssa näköjään toimi aika, ihan niin kuin tytönkin kanssa aikoinaan. Toki yöpalvelujen lopettamisella oli myös osuutta yöunien parantumiseen, mutta niidenkin kanssa piti olla kärsivällinen ja odottaa oikeaa aikaa niiden pois jättämiseen. Ja nyt kun tyypit nukkuvat samassa huoneessa taisi se olla viimeinen positiivinen silaus meidän öihimme. Poika lopetti jatkuvan onko äiti vielä siinä vieressä tarkistelun, ja me voimme miehen kanssa nukkua tuhista ilman, että pitää kääntyä hipihiljaa tai kirota mielessään että pitikin aivastaa juuri pojan ei niin sikeässä unisykli vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa kohti sitä aikaa, kun yöheräilyt ovat enää pelkkä väsynyt muisto menneisyydestä.