Alanvaihtaja
Joku voisi sanoa mua uhkarohkeaksi, ajattelemattomaksi tai riskinottajaksi, kun heitän tässä vaiheessa elämääni entisen koulutukseni kankkulan kaivoon ja vaihdan alaa. Totta puhuen mua itseänikin välillä mietityttää, että olikohan tämä veto nyt ihan järkevä kun kaikkien välivuosien, opiskeluvuosien ja kotona olon jälkeen olisin voinut vihdoin mennä ihan oikeisiin töihin, ja tienata aikuisten määrän rahaa. Tänä vuonna mittariinikin paukahtaa vieläpä 30-vuotta, eli tässä ei olla enää ihan mitään supernuoriakaan. Mutta samalla myös tiedän, että tämä oli fiksuinta mitä olen koskaan tehnyt. Mä en halunnut tyytyä vaan päätin ottaa riskin sekä taloudellisen tappion ja lähteä tavoittelemaan ihan oikeita unelmiani.
Mä olen kirjoittanutkin täällä blogin puolella työkuvioistani hiukan epämääräisesti kertomatta mitä ihan oikeasti teen työkseni juurikin siitä syystä, etten vielä ennen viime loppukevättä tiennyt ihan varmasti mikä musta tulee ja mitä ihan oikeasti haluan työkuvioiltani. Nyt voin avata asiaa hiukan enemmän. Valmistuin vuonna 2014 sairaanhoitajaksi ja olen myös ylioppilas sekä lähihoitaja.
Sosiaali- ja terveysala tuntui kaikista vahvimmin omalta jutultani lukion jälkeen mutta jäin arpomaan haluaisinko sairaanhoitajaksi vai fysioterapeutiksi. Päätöksen kanssa vaiheillessani päätin opiskella itseni lähihoitajaksi, jotta tietäisin onko musta ihan oikeasti alalle. Ja olihan musta. Hoitoala on ihan täysin mun juttu mutta se ei ole läheskään intohimoni. Tiesin jo opiskellessani sairaanhoitajaksi etten jäisi alalle mutta halusin ihan ehdottomasti käydä koulun loppuun. Ja hyvä niin nimittäin sain sairaanhoitajana elämääni ihan valtavan paljon rohkeutta, näkökulmia sekä kokemuksia, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois.
Vaikka olin miettinyt alan vaihtoa en ollut oikeastaan koskaan ajatellut milloin se tapahtuisi, ja jätin ajatuksen ikään kuin muhimaan mieleeni sillä tavalla, että voisin palata siihen sitten joskus. Ehdin olla töissä valmistumiseni jälkeen ainoastaan vajaan vuoden ennen kuin jäin taas äitiyslomalle kuopuksemme synnyttyä, enkä silloin vauvahuuruissani miettinyt tuon taivaallista tulevaisuuttani ja alanvaihtosuunnitelmatkin unohdin kokonaan.
Kuitenkin siinä vaiheessa kun töihin paluuni alkoi häämöttämään jo konkreettisen ajan päässä sitten joskus sijaan huomasin, kuinka paljon se minua ahdisti. En ollut valmis siirtymään lopullisesti työelämään alalle joka oli mielestäni ihan kiva. En myöskään halunnut palata alalle jossa etenemismahdollisuuksia ei juurikaan ole. Tietysti työtehtäviä olisi voinut vaihtaa mutta perustyö ja palkka pysyvät käytännössä aina samana.
Niinpä aloin viime alkukeväästä kartoittamaan pikkuhiljaa sitä mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä. Ja vähitellen oma uusi alani löytyi ja aloin varovaisen innostuneesti tavoittelemaan unelmiani. Hyppäsin mukaan suunnittelemaan Lasten Festareita, vaihdoin hoitoalan keikkatyöt tapahtuma assistentin hommiin ja hain kouluun johon pääsin sisään. Ja kuten Instagram (@morningloryannika) seuraajani jo tietävätkin minusta tulee siis kulttuurituottaja enkä voisi olla asiasta enää yhtään enempää innoissani!
Tiedän löytäneeni itselleni juuri sen mun jutun ja intohimoni. Vaikka seuraavat ties kuinka monta vuotta tulevat olemaan tuskanhikeä, stressiä, väsymystä sekä armotonta pakertamista, enkä osaa yhtään vielä sanoa miten töiden, koulun ja perheen yhteensovittaminen tulee onnistumaan, uskon kuitenkin kaiken olevan sataprosenttisesti sen arvoista. Olen itsestäni ihan uskomattoman ylpeä, että uskalsin tehdä tämän vaikkakin tuleva kaikkien positiivisten fiiliksieni lisäksi ahdistusjännittää ihan hemmetin paljon. Mutta nyt mä investoin tulevaisuuteeni ja siihen, että saan tehdä elämässäni jotain mistä aivan takuuvarmasti pidän. Tästä on kutkuttavan jännittävän innostavaa jatkaa eteenpäin ja heittää samalla hyvästit vanhalle ammatilleni.