Minäkuvan muuttuminen?

Riemuitsin tänään elämäni toisesta M-koon vaatteesta: urheilupaidasta. Ja samalla hymähtelin itselleni, että tuleekohan joskus se päivä, jollon M-koon ostaminen ei tunnu miltään ainakaan sen vuoksi, että kyseessä on M-koon vaate? Ja toki, L on varmaan mulle edelleen kans ihan passeli, ei noi kaapissa jo olevat L-koot päällä roiku. Xl:t ja XXL:t pistin jo kierrätykseen.

Mitenhän kauan kestää, ennen kuin ”muistan” olevani hieman vähemmän lihava? Ennen kuin käy niin, että peiliin katsominen ei hymyilytä? Kunnes unohdan peilata itseäni jatkuvasti näyteikkunoista kaupungilla liikkuessani?

En olekaan muistanut aikaisemmin mainita eräästä havainnostani,  (yhtä riemastuttava kuin tämä M-koko nyt tuntuu olevan) jonka tein keväällä ylppärijuhlissa.  Minä otin automaattisesti, ilman sisäistä monologia ja ohjeistusta, kakkua vain kapean siivun! Kuulostaa pieneltä ja mitättömältä jutulta, mutta ei sitä ole, kuten kaikki lihavat ja herkuista pitävät tietävät. Juhlissa se on aina sitä: ”Miten ison palan ilkeän ottaa, kattookohan nuo muut, että ei kyllä tonkaan läskin kannattais noin isoa palaa ottaa, otanko nyt vähän ja haen sitten lisää, no nyt siellä ei ole muita, nyt voin hakea toisen palan…” ja niin edelleen. Mieli tekis, liha on heikko ja hävettää. Minua ainakin. Mutta nyt tajusin vasta juhlista kotiin ajaessa, että olin ottanut sellaisen kapean noin peukalon levyisen siivun aikaisemman paksun kolmion sijasta, ihan kuin huomaamatta.

Vaikka minäkuvan muuttuminen varmasti viekin aikaa, niin käyttäytymisen muuttumista ainakin on tapahtunut.