Uusi vuosi, vanha odotus

Muistan ajatelleeni viime jouluna sen olevan viimeinen joulu kahdestaan. Tänä jouluna en uskaltanut enää olla niin toiveikas. Lapsi kulki mukana ajatuksissa kuitenkin kaikissa pyhäpäivien toimissa. Kovin montaa sellaista hetkeä ei ollut, joihin lapsi ei olisi tullut mukaan.

Vaikka odotus ei ole juuri nyt yhtä raastavaa kuin vuosi sitten, tuntuu jonkinlainen paine koko ajan kasaantuvan pään sisälle. Työt alkoivat taas lomaviikon jälkeen aivan kuin aina ennenkin. Projekteja pitää alkaa suunnitella ja toisia lopetella. Ihan kuin mitään ei koskaan tulisikaan tapahtumaan.

Välillä mietin miksi meidän odotuksemme kestää niin kauan. Toiset ovat porskuttaneet ohitsemme joka vaiheessa. Monella kanssaodottajalla on ollut lapsi kotona jo pitkään.

Olen ehtinyt kyseenalaistaa monen monta asiaa. Olemmeko me sittenkään edes paperilla mitenkään uskottavia vanhempia? Olemmeko rastineet vääriä asioita terveystietolomakkeeseen? Lähetimmekö vääränlaiset valokuvat kohdemaahamme? Onko hakemuksemme hukkunut jonnekin toimistolaatikkoon? Vai onko vaan niin, että juuri meidän lapsemme polku vaatii meiltä vähän enemmän kärsivällisyyttä.

Tai jospa ensi viikolla olisi meidän vuoromme.

perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (1)
  1. Tuttuja tunteita nuo!
    Meilläkin on ollut hidas prosessi ja tuntuu, että muut ohittavat koko ajan.Mutta ei auta kun kulkea omaa polkua, jokainen adoptioprosessi on omanlainen.

    Onneksi palvelunantajalta saa välillä kirjeitä, jotka luovat toivoa siitä, että joskus vielä tulee päivä kun saa lapsen kotiin. 😊 Lähes jokainen saa lapsen ennemmin tai myöhemmin.

    Kaikenlaisia ajatuksia ja epäilyksiä tässä matkan aikana tulee!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *