Stressiä pukkaa

Apua. Uusi Lily ja olen ihan pihalla tän kanssa. Hyvä kun löysin mistä pääsee luomaan uutta postausta.  No, kaipa tätäkin oppii käyttämään ajan kanssa.

Tiiättekö sen tunteen, kun joka yö joudut heräämään vessaan, koska pissattaa? Hyvä uni katkeaa vaikka olisi ihanaa nukkua koko yö. Mulla nuo koko yön unet on ollut vain haaveena viime viikkoina, tai jopa kuukausina. Olen pitänyt taukoa Betmiga-lääkkeestä, että siitä olisi edes joskus jotain hyötyä. Neurologinikin sanoin, että kannattaa ottaa sitä kuuriluonteisesti. Nyt viime kuukausina olen vain sinnitellyt yliaktiivisen rakkoni kanssa eikä onneksi suurempia ”läheltä piti”- tilanteita ole sattunut.

Päätin aloittaa lääkkeen taas, koska olen kyllästynyt heräämään joka yö vessaan. Uni on katkonaista, kun ei saa nukkua koko yötä ja olen entistä väsyneempi.  Aiemmin otin sen aina aamulla, ettei töissä tarvitse koko ajan ravata vessassa. Tällä kertaa päätin ottaa sen illalla, jos yölliset vessakäynnit loppuisivat. Ja ne ovat loppuneet! Ette usko kuinka ihanaa on nukkua koko yö katkeamatonta unta. Eikä aamulla ensimmäisenä herätessä tarvi juosta vessaan. Viikonloppuna olisin nukkunut varmasti pitkään, ellei pieni tassu olisi tökkinyt poskeani, koska ilmeisesti nälkäkuolema uhkasi kolmikkoamme.

Mutta vähän väsymyksestä. Taas kerran. Koska olen erittäin väsynyt enkä edelleenkään juuri jaksa muuta tehdä kuin työpäivän ja sen jälkeen nukkumaan. Maanantaina tein oivalluksen, että mikäli haluaisin pitää itsestäni huolta, esimerkiksi liikkua säännöllisesti, mun olisi pakko olla sairauslomalla. Koska molempia en tällä hetkellä jaksa tehdä. Mutta kynnys sairauslomalle jäämiseen väsymyksen takia on erittäin korkea. Terveyden kyllä pitäisi mennä aina työn edelle, mutta siltikin. Taas yksi asia missä mulla olisi opeteltavaa.

Töissä työtilanne on tällä hetkellä sietämätön. Joka tuutista muistutetaan kuinka kiire on koko ajan, kuinka ylitöitä tehdään arkena ja viikonloppuna ja pakostakin mulle tulee stressiä asiasta. Stressi on huono yhdistettynä tähän sairauteen ja huomaankin jo oirehtivani sen takia. Kipuja on ollut jo kuukauden verran paljon enemmän mitä aiemmin ja väsymys on paikoin todella paha. Joskus tuntuu, kuin aivot lakkaisi toimimasta kokonaan, menee ”säästötilaan”, sanat on hukassa. Olen jo viikon sisällä huomannut monta kertaa etsiväni jotain yksinkertaista sanaa, mitä en vaan saa suusta ulos. Tulee niin ääliö olo.

Mutta kivaa kun kevät tulee. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä tää talvi ei oo tuntunut loputtomalta. Ehkä siksi, että olen ensimmäistä kertaa tänä vuonna todella pitänyt talvesta. EI ole haitanneet pakkaset eikä lumi yhtään. Pakkasastmani toki kiukuttelee kovilla pakkasilla ja aiheutta hengityksen salpautumista, mutta niistäkin on selvitty, kun ei tarvitse pitkää aikaa kerralla viettää kylmässä. Kesälomiakin pitäisi suunnitella ja töissä ne tavallaan jo lyötiin lukkoonkin. Mulla jäi viikko sijoittamatta, kun en tiedä miten voin olla pois syksyllä alkavasta kuntoutuksesta. Tosin ei se hassummalta kuullostaisi tehdä viitenä viikkona kolmea työpäivää + yhtä päivää kuntoutusta viikossa, jos saisi aina perjantain lomapäiväksi loppuvuodelle. Tiedä sitten kummasta hyötyisi enemmän, viikon lomasta putkeen vai osittaisesta työviikosta.

Nautitaan lisääntyvästä auringosta ja lämpenevistä päivistä!

Hyvinvointi Oma elämä

Kipuilua, töitä ja väsymystä

Mun tekis mieli repiä kieli irti.

Tätä kielen kipua on jatkunut nyt voimakkaampana pari viikkoa. Oikeastaan mulla on historiaa jo kielen kipuilusta vuosia ennen diagnoosia ja silloin mulle sanottiin, että kuvittelen koko asian. Itse asiassa en edes muistanut tuota aiempaa kipuilua kuin vasta tilattuani entisestä työterveydestäni kaikki potilaskertomukseni. Mutta siellähän se luki, useampaan kertaan. Nykyinen kielen kipuilu alkoi diagnoosiin johtaneesta pahenemisvaiheesta. Eli toukokuussa 2017. Eli onhan siitä tovi tässä jo kärsitty. Mutta tässä on ollut paljon parempia päiviä. Kipua ei aina edes huomaa, kipuunkin voi näköjään tottua. Turtua. Mutta kun paha päivä iskee, niin tekisi mieli repiä kieli irti. Sattuu. Polttaa. Pistelee.

Ja tämä kipu paheni yhtäkkiä. En oikein keksi muuta syytä kuin stressin. En pitäisi tätä kuitenkaan pahenemisvaiheena. Oirekorostumana ehkä, johtuen stressistä? Töissä oli hieman epämiellyttävä koulutus asiasta, mitä en todellakaan haluaisi tehdä. Ilmaisin esimiehelleni, ettei tämä ihan kuulu työkykyneuvottelussa sovittuun, mutta oli kuulemma vain koulutus. Kuitenkin minun tulisi toimia jatkossa koulutuksen mukaisesti. Olen jo kahdesti ilmaissut esimiehelleni, että haluan vaihtaa tiimiä, ettei suunta, mihin tätä tiimiä ajetaan, ole mieluinen eikä työhyvinvoinnilleni suotuisa. Odotan maaliskuun puolivälissä olevaa kehitys- ja palkkakeskustelua innolla, koska mulla on paljon sanottavaa.  Meidän tulee etukäteen täyttää kehityskeskustelulomake ja olenkin sen täyttämistä jo pikkuhiljaa aloittanut.

Pidän työpaikastani, pidän tiimikavereistani, pidän esimiehestäni. Mutta työnkuvaan haluaisin ehdottomasti muutosta. Se työ mitä alun perin menin tekemään, on muuttunut tämän parin vuoden aikana runsaasti. Tiimimme on nykyisin ns. kokeilutiimi ja olemme pilotoineet uusia  toimintatapoja. Ja ilmeisesti jatkossakin tulemme kokeilemaan. Itse haluaisin suhteellisen rutiininomaista työtä, jotta mäsä ei ainakaan stressin takia kiukuttelisi.

Ja sitten tuo väsymys. Kun ei sen takia kehtaisi sairaslomallakaan olla. En edelleenkään osaa hyväksyä väsymystä osaksi sairautta, vaan ajattelen edelleen, että olen vain laiska vätys, kuka ei vaan jaksa tehdä mitään. Vuosia ennen diagnoosia kärsin erittäin pahasta väsymyksestä, jolloin sain diagnoosin vakavasta tyuupumuksesta ja vaikeasta masennuksesta. Vaikka kuinka yritin tolkuttaa, etten ole masentunut. Mulla oli koko ajan tosi huono omatunto siitä, etten jaksanut tehdä mitään ja nukuin kaiken vapaa-ajan. Sinänsä helpottavaa, että diagnoosin myötä on varmistunut, että se taisikin vain olla fatiikkia. Kyllä neurologin papereissa itseasiassa lukikin, että vaikuttaa fatiikilta, muttei hän koskaan minulle siitä sanonut, koska eihän mulla ollut diagnoosia. Olisin vaan pelästynyt turhaan.

Tällä viikolla nukahdin Skype-palaveriinkin ja vetelin tirsoja vielä vartti kokouksen päättymisen jälkeen. Onneksi olin tuolloin etätöissä kotona enkä toimistolla. Joinain etäpäivinä olen suosiolla nukkunut puolen tunnin unet, koska en vaan meinaa pysyä hereillä. Onneksi on tuo etätyömahdollisuus. Saamme itse rytmittää päivämme oman rytmimme mukaan ja päiväunet sopii siis kuin nakutettu snne väliin. Kunhan tulee tehtyä työaikaa vastaava määrä töitä päivän aikana, sama se mihin aikaan sitä töitä tekee.

Mutta viikonlopun viettoon ja lataamaan akkuja! Hyvää viikonloppua!

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Terveys