Ehkä ensi elämässä?

Hei te kihloissa tai naimisissa olevat, tai ilman mitään virallista määritettä vakavasti parisuhteessa olevat. Olen itse myös vakavassa parisuhteessa, olemme puhuneet kihloihin menemisestäkin, mutta emme koe, että meidän pitäisi kiirehtiä asiaa. Elän tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa nyt, kun asumme yhdessä poikaystäväni kanssa.

Kuitenkin, aina aika ajoin mieleeni palaa eräs entinen, ei ehkä poikaystäväkään, mutta ”juttu”. Välillämme oli hetken aikaa jotain, kunnes huomasimme ettemme sovi toisillemme. Tämä mies aiheutti minulle paljon pahaa mieltä ja epäselvyyksiä, joista toipuminen vei oman aikansa. Kuitenkin tämä mies on jäänyt mieleeni, ja ilmeisesti hänkin kokee näin, sillä yhteyttä pidämme edelleen, noin kerran kuussa ihan kavereina tietenkin vain. Hän on myös sanonut, että olisi halunnut sanoa minulle vielä jotain, mutta ei enää viitsi jottei sekoittaisi päätäni. Koen, että tämä mies sopisi sanontaan ”toinen aika, toinen paikka”. Koen että meidän ei kuulu olla yhdessä mutta silti hän jotenkin on elämässäni ja mielessäni läsnä.

En mistään hinnasta eroasi tai vaihtaisi nykyistä poikaystävääni, olen rakastunut häneen ja minusta tuntuu että hän on elämäni mies, jonka kanssa menen naimisiin ja perustamme perheen. Haluaisinkin siis kuulla, onko siellä muita parisuhteessa olevia, joilla on tällainen mies, jonka kanssa koette jääneen jotain kesken?

Suhteet Rakkaus Syvällistä

Yliopistoluennolla

Kyllä nyt mummoa ketuttaa! Olin tänään siis kielitieteen luennolla yliopistolla, aihe oli varmasti kaikille uusi ja uusia käsitteitä tuli aikamoista tahtia. Kuuntelu siis olisi varmaankin ollut ihan suotavaa. Luennotsijana kokenut alansa ammattilainen, joka varmasti tietää aiheesta kaiken – ja mitä tekevät yliopisto-opiskelijat, ”aikuiset”?

Yksi on Facebookissa ja kun opettaja kysyy vastausta edellisellä luennolla saatuihin tehtäviin niin: ”En kyllä valitettavasti tiedä”.

Toinen tekstailee jonkun kanssa kokoajan. Moni piirtää kukkia lehtiöön.

Opettajan kysyessä vuorotellen vastauksia edellisen luennon tehtäviin (6 pientä kysymystä) ei rivissä kukaan osaa vastata.

Luentosalin ovi käy kokoajan, joku lähtee puhumaan puhelimeen, joku tulee reippaasti myöhässä, yksi lähtee omia aikoijaan…

Sitten ne muut; juttua riittäisi heillä vaikka kuinka paljon! Vieressäni olleet tytöt tirskuvat vähän väliä milloin millekin ja rivi takanani ei malta millään olla jakamatta mielipiteitään kaikesta mahdollisesta muusta paitsi kielitieteestä.

Argh! Keskittyminen herpaantuu kyllä tosi tehokkaasti kun luennolla käy jatkuva puheensorina. Onneksi luennoitsija sentään luennon loppupuolella kysäisi eniten ääntä pitävältä porukalta, että onko heillä joku juttu menossa tai onko jotain kysyttävää. Kymmenen minuuttia ennen luennon loppumista, alkavat kaikki pakata! Luennoitsijan ääni häviää rapinan, kohinan ja vetoketjujen äänten alle, eikä toivoakaan että viimeisiin dioihin saisi selvennystä. Onko siellä muita opiskeljoita, joita haittaa melu luennoilla? Vai olenko ainut hikipinkotylsimys, joka oikeasti haluaisi opiskella ja päästä tenteistä ensimmäisellä yrittämällä (=vähemmällä työmäärällä) läpi?

Työ ja raha Opiskelu