Kuulumisia reippaan vuoden päästä lihavuusleikkauksesta

Tämä blogi olikin jo vähän jäänyt, kun elämä on normalisoitunut sen verran. Sain kuitenkin kommentilla kyselyä siitä, miten menee ja ajattelin nyt kirjoitella sitten samassa kuulumisia reippaan vuoden päästä lihavuusleikkauksesta. Tai tarkemmin vuosi ja kolme kuukautta leikkauksesta. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti.

Ensin tärkein. Tänä päivänä voin todella hyvin. Olen saavuttanut tavoitepainoni eli painan nyt noin 62 kg. Paino on tippunut 44 kg ja painoindeksini on n. 22. Kroppa taipuu, jaksan liikkua eri tavalla ja hyvinvointi on niin henkistä kuin fyysistäkin.

Näytän mielestäni nyt aika kivalta, vaikka tietyissä paikoissa iho roikkuukin. Koitan vaatevalinnoilla peittää nuo roikkuvat, itselleni epävarmuutta tuovat paikat. Lähinnä käsivarret on sellaiset näkyvät, toki myös reisissä, vatsassa ja takapuolessakin on roikkuvaa, mutta ne paikat yleensä jäävätkin vaatteiden alle. Ja vaatteet, löydän itselleni vaatteita jokaisesta vaatekaupasta sekä secondhand-liikkeistä. Olen uusinut koko vaatekaappini tottakai, ja nyt minulla on kivoja ja istuvia vaatteita. Kaikki vaatteet näyttävät päällä kivoilta ja fiilis vaatekaupassa on aivan eri kuin ennen. Vaatekokona minulla on tällä hetkellä keskimäärin 36-38.

Itseinho on kadonnut ja tilalle tuli itsehyväksyntä

Ihmiset ovat melko vähän kommentoineet laihtumistani. Ne ihmiset, joita näen harvemmin, ovat toki sanoneet nähdessään, etteivät meinanneet tunnistaa ja, että oletpa kutistunut. Ne ihmiset, joita näen säännöllisesti, ovat varmastikin tottuneet pikkuhiljaa uuteen ulkomuotooni, ja sanoipa kerran yksi tuttu, että hän ei edes muista, että olisin muulta näyttänytkään. Itsekin olen pikkuhiljaa tottunut uuteen ulkomuotooni, mietin enää harvemmin ulkonäköäni ja kaikki se itseinho on kadonnut. Olen tämän hetkiseen painooni ja ulkomuotooni hyvin tyytyväinen, enkä koe, että painon välttämättä tarvitsee enää edes tippua. Viimeisten kuukausien aikana paino on tippunutkin tosi vähän, viimeisen puolen vuoden aikana noin kymmenen kiloa. Periaatteessa paino tippuu vielä jonkin aikaa, kesään tai jopa ensi jouluun asti, mutta uskoisin, että omalta kohdaltani, kun normaali paino on jo saavutettu, paino ei enää niin paljon tipu.

Voi siis sanoa, että leikkaus oli parasta mitä minulle on tapahtunut. Se antoi minulle mahdollisuuden uuteen alkuun, paransi itsetuntoni ja vei jatkuvan itseinhon ja häpeän pois. Leikkauksen kautta sain tasapainoisemman elämän, joka ei keskity ulkonäköön ja painoon. Minusta tuntuu, että olen hyväksytty, eikä tarvitse koskaan miettiä voinko mahdunko johonkin tai kestääkö joku painoani. Hyppelen iloisesti pakkashangella, puen päälleni kauniita vaatteita ja nautin elämästäni.

Suhde ruokaan

Suhde ruokaan ei ole vielä kokonaan parantunut. Huomaan, että syön liikaa karkkia, mutta syön sitä vähemmän kerrallaan. Jos ostan karkkipussin, se kestää kauemmin, mutta huomaan napostelevani siitä liian usein. Tarkoitus on koittaa vähentää herkkujen määrää, ettei paino tule takaisin. Annoskoot ovat myös hieman suurentuneet ja riippuu todella paljon ruuasta, mikä uppoaa paremmin ja mikä huonommin. Välillä syön liikaa ja siitä seuraa paha olo.

Ruuassa on siis paljon vielä opeteltavaa, ja tämä on syy miksi käyn myös edelleen vaa’alla säännöllisesti (1-2 krt/kk), että pystyn reagoimaan, jos paino lähtee nousemaan. Ruoka-ainehaasteet ovat nyt aikalailla ohi ja pystyn syömään mitä tahansa, mutta esim. suklaa maistuu liian makealta, jäätelö aiheuttaa helpommin huonovointisuutta ja tietyt muutkin ruoka-aineet ovat hieman huonompia.

Viiniä olen välillä ottanut lasin tai pari. Mitään isoa humaltumista ei ole tapahtunut, mutta toisaalta en myöskään jo väkevämpiä juomia, enkä pyri humalatilaan.

Elämä on nyt siis monella tavalla parempaa. En kadu mitään tässä prosessissa, ja olen monesti miettinyt, että olisi ollut hienoa ymmärtää tämä mahdollisuus jo aiemmin. Mutta onneksi tein sen nyt, sillä kaikki on sujunut hienosti ja elämänlaatu parantunut huimasti. Enää ei paino ole esteenä harrastuksille, liikunnalle, pukeutumiselle tai millekään muulle elämänalueelle. Jossain vaiheessa mietin haluanko ehkä tehdä korjausleikkauksen käsivarsien ihon vuoksi, mutta sitä täytyy miettiä vielä, sillä arvet ovat kuitenkin hyvin näkyvät.

Näin täällä tänään, palaan takaisin ja kerron taas kuulumisia. Toivottavasti blogini on antanut monelle hyödyllistä tietoa lihavuusleikkauksesta ja hälventänyt mahdollisia pelkoja tai epävarmuuksia aiheeseen. Olen kuitenkin pyrkinyt rehellisesti kertomaan koko matkan.