Yhdeksän viikkoa lihavuusleikkauksesta on kulunut ja aika tarkkaan kaksi kuukautta, sillä leikkauspäiväni oli 6.12. ja tänään on helmikuun kuudes. Viime viikolla laitoin kyselyä klinikan ravitsemusneuvojalle syömisvaikeuksistani ja sainkin vastauksen. On kuulemma normaalia, että makuaisti muuttuu ja tulee haasteita tiettyjen ruoka-aineiden kanssa. Minulla nämä haasteet ovat kuitenkin normaalia suuremmat. Ravitsemusneuvoja ja -terapeutti olivat yhdessä miettineet tilannettani ja antoivat vinkkejä, miten tässä tilanteessa voisin toimia, jotta saan riittävästi proteiinia ja muita ravintoaineita. Päätin, etten nyt ihan kauheasti murehdi syömisistä. Koitan nyt syödä sellaista ruokaa, jonka tiedän uppoavan ja katson sitten muutaman viikon päästä uudelleen tilannetta.

Jotta tilanne ei ainakaan helpottuisi, aloin kärsiä vatsansuojalääkkeen loppumisen jälkeen närästyksestä. Laitoin tästä viestiä klinikan kirurgille ja sain kuulla, että on hyvin harvinaista, että vatsalaukun ohitusleikkauksen jälkeen tulee närästystä. Kirurgi suositteli jatkamaan vielä vatsansuojalääkkeen käyttöä toistaiseksi. Vaivan ei pitäisi olla pysyvä. Lisäksi kysyin myös käheytyvästä äänestä, sillä uskon äänihuulien vaurioituneen hengitysputkesta. Siitä kirurgi totesi, että myöskään tämän vaivan ei pitäisi olla pysyvä. Minulla on siis paljon harvinaisia vaivoja, mutta katson siltikin luottavaisesti eteenpäin. Leikkauksesta on kuitenkin kulunut vasta kaksi kuukautta, joten uskon, että moni asia vielä normalisoituu. Ilmeisesti jossain jutuissa voi mennä puolikin vuotta, ennen kuin tilanne on normaali tai normaalimpi.

Vähäisesti liikuntaa

Viime viikolla tuli vähäisesti liikuntaa. Maanantaina käytiin perheen kanssa uimahallissa ja kävin yksin uimahallissa myös torstaina, mutta siinä oli koko viikon liikunnat. Viikonloppuna meille tuli vieraita molempina päivinä, joten minulla meni aikaa loppuviikosta siivoamiseen sekä leipomiseen. Yhtenä päivänä töissä meni myöhäiseksi. Edes harrastuksiin en ehtinyt viime viikolla, joten siitäkään ei kertynyt liikuntaa. Tällä viikolla pitää ottaa pikkuisen aktiivisemmin liikunnan kanssa. Uimahallissa käynti on ollut todella kivaa ja siellä yleensä olen saanut liikuttua puolisentoista tuntia kerrallaan, myös sauna on tehnyt tosi hyvää.

Tänään menemme perheen kanssa taas uimahallille, joten se on hyvä aloitus liikuntaviikkoon.

Viikon mittaukset

Näin maanantaina on taas perinteeksi käynyt mittauspäivä. Mitoissa on viikon aikana tapahtunut pieniä muutoksia. Fiilis on siitä kyllä tosi hyvä.

• Paino 90,4 kg. Viikossa pudotusta -1 kg ja kokonaispudotus ENE-dieetin alusta on -16,3 kg. Enää muutama kilo kahteenkymmeneen ja muutama sata grammaa siihen, että paino alkaa numerolla 8!
• Painoindeksi on nyt 31,7. Lähtöpainossa painoindeksi oli 37,4. Viikon aikana painoindeksi on pudonnut 0,3 yksikköä. Merkittävästä ylipainosta lievään ylipainoon on vielä matkaa 1,8 yksikköä. Painossa se tarkoittaa vielä noin 5 kilon pudotusta.
• Muista mitoista pudotusta oli tullut reidestä -1,5 cm, takapuolesta -0,5 cm, vyötäröstä -2 cm ja kaulasta -1 cm.
• Maha oli pysynyt samassa mitassa ja plussaa oli tullut pohkeeseen +1 cm ja rinnanympärykseen +1 cm. Osa muutoksista voi johtua nesteistä tai kropan muodon muuttumisesta laihtumisen myötä.

Olen tyytyväinen muutoksiin, on kiva nähdä miten mitat vaihtuvat matkan varrella. Välillä tuntuu, että muutoksessa menee kovin paljon aikaa, mutta kun sitten miettii, että koko prosessin alusta on vasta 2,5 kuukautta, niin eihän tämä nyt niin kauhean hidasta ole ollut. Sorrun silti välillä vertailemaan omaa matkaani muiden matkoihin, jonka tiedän olevan turhaa ja tyhmääkin. Meillä kaikilla matka on erilainen ja lähtötilanne myös. Huomaan siltikin välillä miettiväni, että miksi minun painoni tippuu hitaammin kuin jonkun toisen.

Kehon dysmorfia

Olen huomannut, että painon putoamisen myötä minun on vaikea nähdä muutosta. Sitä kutsutaan kehon dysmorfiaksi, mutta on hyvä ymmärtää, että kehon dysmorfia voi olla myös vakituisempikin häiriö, joka ei liity mihinkään kropassa tapahtuvaan muutokseen. Voit lukea kehon dysmorfiasta tarkemmin esimerkiksi Terveyskirjaston sivuilta. Näin nopean painonpudotuksen yhteydessä on hyvin tavallista, että laihtuvalle henkilölle syntyy kehon dysmorfiaa. Se tarkoittaa sitä, etteivät aivot ehdi laihtumiseen mukaan ja peilikuva näyttää edelleen samalta kuin ennen laihtumista.

Itse en kauhean hyvin näe muutosta itsessäni. Näytän ajoittain mielestäni jopa lihavammalta kuin aiemmin. Huomaan kyllä, että poskeni ovat kaventuneet, mutta muualla kropassa muutosta on vaikea nähdä. Mieheni ja äitini totesivat, että selkeä muutos on näkyvissä, mutta itse tarvitsin sen havaitsemiseen valokuvia. Kaivoin ennen prosessia otetun alusvaatekuvan ja otin itsestäni uuden. Laitoin kuvat kuvankäsittelyohjelmassa vierekkäin ja kyllähän se muutos siinä näkyi. Peilistä sitä on vain hankala havaita, varsinkin, kun edelleen löytyy isoja makkaroita eri puolilta kehoa. Uskon, että sekin asia siitä ajan kanssa korjaantuu, mutta tällä hetkellä vielä minä olen merkittävästi ylipainoinen. En siis mitenkään voikaan näyttää vielä hoikalta.

Samalla, kun nyt ihmettelin, että näkyykö se laihtuminen missään, tajusin vanhaa kuvaa katsoessani kuinka lihava olen oikeasti ollut. On jännä huomata, että tämä dysmorfia toimii myös toiseen suuntaan. Olen jollain tavalla kieltänyt uskomasta sitä, kuinka lihava olen ja peilissä näytin aivan eriltä kuin todellisuudessa olin. Jotenkin kamalaa, kun omiin silmiinsä ei voi luottaa. Sitä miettii mistä muista asioista omat aivoni valehtelevat.

Kadunko leikkausta?

Kadunko leikkausta näin yhdeksän viikkoa lihavuusleikkauksesta? Voin sanoa täysin rehellisesti, etten kadu, en missään nimessä, ainakaan toistaiseksi. En olisi ilman leikkausta koskaan pystynyt laihtumaan näin paljon. Olin epäterveellisen lihava ja oli vain ajan kysymys, koska se olisi näkynyt terveydessä. Nyt jo liikkuvuus on ollut huono, polvissa oli kipua ja uniapnea heikensi yöunia. Jaksaminen oli myös heikkoa, puhumattakaan henkisestä terveydestä. Kaikki nämä hankaluudet leikkauksen jälkeen ovat todennäköisesti ohimeneviä, joten tässä vaiheessa en pystyisi katumaan mitään. Nyt jo, reipas 16 kiloa kevyempänä moni asia on paremmin, vaikka en vielä pystykään syömään hyvin. Annan itselleni ja kropalleni aikaa toipua ja otan rauhallisesti, elän päivä kerrallaan ja keskityn positiivisiin juttuihin. Lisään liikuntaa elämääni ja nautin jokaisesta alaspäin putoavasta luvusta niin vaa’alla kuin mittanauhassakin. Muut ihmiset eivät ole painon putoamisesta sanoneet ja se on tietenkin kohteliastakin. Äitini toki sanoi nähdessään minut, koska tiesi, että kyse on painonpudotusprojektista. Myös mieheni on ahkerasti sanonut aiheesta, kun tietää minun painivan asian kanssa.

Jatkuvasti saa lukea, miten lihavuus vaikuttaa eri sairauksien syntyyn. Eilen juurikin oli juttua siitä, että lihavuudella on iso merkitys esim. selkäkipujen ja nivelrikon synnyssä. Samanlaisia tuloksia on myös monen syövän ja toki näiden suomalaisten perussairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien kanssa. Haluan katkaista itseltäni sen riskin, että sairastun vakavasti sen takia, että olen lihava. Toki siltikin voi sairastua, mutta pienennetään riskiä.