Yksitoista viikkoa lihavuusleikkauksesta

Se on sitten yksitoista viikkoa lihavuusleikkauksesta. Ei mene kauaa, kun tulee kolme kuukautta täyteen. On ollut ilahduttavaa, miten hyvin olen tottunut tähän erilaiseen syömiseen. Syömisen rytmi on mennyt hienosti, en syö koskaan ylimääräisiä aterioita, vaan syön ateria-aikoina sen, mitä aion päivän aikana syödä. Tällä tavalla on mahdollista pitää kalorimäärät kohtuudessa. Eli jos otan jotain herkkua, syön niitä vain ruoka-aikoina ja koska syön ruoka-aikoina aina jotain ravitsemuksellisesti järkevää, jää herkkujen määrät aina pieniksi.

Viime viikolla en ottanut mitään uutta ruokavalioon. En kokeillut mitään uutta, mutta kanaa söin lähes joka aterialla. Koska hapankorput ja varrasleipä aiheuttivat minulle närästystä, ostin maissikakkuja, joilla korvaan leivän. Huomasin, että Friggsin linssimaissikakut ovat hyvin proteiinipitoisia, joten niitä olen pääosin syönyt. Leikkeleeksi on nyt valikoitunut ultrakevyt metvursti, joka on ainoita leikkeleitä, joita pystyn syömään. Leikkeleitä syön puhtaasti proteiinin vuoksi, jotta saan päivässä proteiinimäärät täyteen.

Viikon mitat

Tänään tuli taas otettua viikon mitat, projekti on edennyt kivasti myös viime viikolla ja hyvä niin.

  • Paino 87,8 kg. Viikon pudotus -1,4 kg, kokonaispudotus ENE-dieetin alusta -18,9 kg. Painoindeksi on nyt 30,7.
  • Käsivarren ympärys -2,5 cm, reisi, maha, vyötärö ja rinnanympärys -2 cm, pohkeesta ja takapuolesta on sulanut sentti. Kaulasta ei lähtenyt tälläkään viikolla mitään. Viime viikon mittaus oli vaatteiden päältä, joten voi olla, että näistä miinuksista osa olisi ollut jo viime viikolla nähtävillä, jos en olisi ollut laiska ja olisin ottanut vaatteita pois.
  • Kokonaisuudessaan on sulanut senttejä aika paljon. Vyötäröltä -16,5 cm, takapuolesta -16 cm, mahasta 14,5 cm, rinnanympäryksestä 12 cm, reidestä 11 cm, käsivarresta 6,5 cm, pohkeesta 4,5 cm ja kaulasta 4 cm.

Olen tuloksiin ehdottomasti tyytyväinen. On jännää, että nuo sentit eivät säväytä samalla tavalla kuin paino, vaikka senttejä on oikeasti lähtenyt hurjasti. Jotenkin ne kilot ovat itselle konkreettisempi tapa mitata onnistumista. Voi myös olla, että meille on iskostettu päähän se, että laihduttaminen tarkoittaa aina painonpudotusta.

Taistelua aikaa vastaan

Tämä projekti on siinä mielessä jännittävä, että on tiedossa heti alkuun, että lihavuusleikkauksen vaikutus kestää 1-1,5 vuotta. Sinä aikana paino tippuu joka tapauksessa. Ensimmäinen puoli vuotta paino tippuu vauhdilla ja sen jälkeen pudotustahti hidastuu, jopa pysähtyy pitkiksi ajoiksi. Käytännössä taistelen siis aikaa vastaan. Olen miettinyt, että kriittinen ja merkittävä aika projektin kannalta on ensimmäinen puoli vuotta. Jos puolen vuoden aikana jäädään kovin kauas tavoitteesta, voi olla, ettei loppuaikana onnistu tiputtamaan painoa haluamaansa määrää.

Olisi siis tärkeää, että ensimmäisen puolen vuoden aikana saisi painon tippumaan mahdollisimman lähelle tavoitepainoa. Kauhean paljon asialle ei voi itse tehdä, kuin huolehtia riittävästä nesteytyksestä, proteiinin saannista ja liikunnasta. Jokaisen kroppa on erilainen, joten toisilla paino tippuu hurjasti ja toisilla vähemmän. Toivon kuitenkin, että omalla kohdallani paino tippuu mahdollisimman paljon. Olisi mahtavaa, jos kesällä painoa olisi pudonnut 30 kg, jolloin loppuajalle jäisi noin kymmenen kiloa pudotettavaa. Se kymmenen kiloa on mielestäni vähän kuin hienosäätöä ja olisin varsin tyytyväinen, vaikka se ei kokonaan lähtisikään.

yksitoista viikkoa lihavuusleikkauksesta
Kuva: Pixabay

Kaikki eivät pääse normaalipainoon

Haaveilen normaalipainosta, mutta tiedän, että keskimääräisesti lihavuusleikkauksen käyneet ihmiset eivät pääse normaalipainoon leikkauksen jälkeen.

Terveyskylän mukaan leikattujen paino vuoden päästä leikkauksesta on -20% painosta lihavuusleikkauksen ajankohdasta laskettuna ja -25% painosta alkaen ENEstä. Käytännössä tämä tarkoittaisi omalla kohdallani sitä, että saisin enää tämän päivän painosta pois vajaa kahdeksan kiloa. Bariatric Services taas arvioi, että yleensä leikatut laihtuvat 70-80 % ylipainostaan. Tämä tarkoittaa käytännössä omalla kohdallani, että laihtuisin vielä tästä päivästä kymmenisen kiloa.

On myös tutkittu, että moni lihavuusleikattu lihoo takaisin jonkin verran ns. vaikutusajan jälkeen. Tämän vuoksi olisi hyvä, jos paino tippuisi vähän enemmän kuin tavoite on, jotta vaikka paino vähän nousisikin, olisi hyvässä painossa lopulta. Joka tapauksessa lihavuusleikkauksen toimivuus jokaiselle on aika yksilöllistä. On myös iso merkitys sillä, miten tässä aktiivisen laihtumisen aikana oppii hyviä elämäntapoja. Jos luisuu nopeasti leikkauksen vaikutuksen lakattua vanhoihin tapoihin, saattaa paino nousta nopeastikin takaisin.

Leikkauksen vaikutuksen jälkeen vatsalaukku on toki edelleen pieni, mutta on tärkeää, että ruokailut pysyvät edelleen maltillisina ja annokset pieninä.

Kova usko omaan projektiin

Minulla on kuitenkin kova usko omaan projektiin. Olen nyt laihtunut jo lähes kaksikymmentä kiloa ja kesäkuussa tulee vasta puoli vuotta leikkauksesta, joten siihen asti todennäköisesti laihdun vielä kohtuullisen paljon. On siis vielä täysin mahdollista päästä normaalipainoon tämän projektin aikana, jos kaikki menee hyvin. Joka tapauksessa tämä on minun matkani ja tavoittelen normaalipainoa. Jokainen kilo on askel kohti terveellistä olotilaa ja askel kohti hyvinvointia. Joka tapauksessa, vaikka painoni jumahtaisi tähän, eikä enää tippuisi, olen saavuttanut jotain, jota en pystynyt ennen lihavuusleikkausta saavuttamaan. Olen jo tänä päivänä paljon paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Löytöjä second hand -kaupasta

Löysin viime perjantaina uuden second hand -kaupan, jonka tuotot menevät vähävaraisten hyväksi. Kiertelin kaupan läpi ja löysin sieltä isojen kokojen rekin (44->). Rekillä oli pari tosi kivaa vaatetta, joiden arvioin olevan lähellä omaa kokoani. Ostin kaksi mekkoa, jakun sekä huivin. Toinen mekoista oli täydellisen sopiva, toinenkin mahtui, mutta muutaman kilon jälkeen näyttää vielä paremmalta, jakku oli hyvä, mutta istuvuus paranee, kun senttejä vähän vielä sulaa.

Olen ostellut nyt aika paljon vaatteita, mutta kaikki on ostettu joko alennusmyynneistä tai käytettynä. Painoa on tippunut niin paljon, että vanhat vaatteet ovat vain liian suuria. Vaatteita on pakko ostaa, mutta en halua vielä käyttää niihin kauheasti rahaa, kun paino vielä putoaa. ”Uusien” vaatteiden ostaminen on ollut kuitenkin ihanaa. Olen uskaltanut pukea polven yläpuolelle jääviä mekkoja paksujen sukkahousujen kanssa. Muutenkin huomaan, että on mukavampaa mennä paikkoihin, joissa on ihmisiä.

Tässä kohtaa, kun on kulunut yksitoista viikkoa lihavuusleikkauksesta ja painoa on pudonnut lähes kaksikymmentä kiloa, myös ihmiset ovat alkaneet huomata muutoksen. Muutama ihminen on sanonut, että näytän hyvältä ja jokunen on myös todennut, että olen laihtunut hurjan paljon. Odotan mielenkiinnolla näkyykö jotain muutosta siinä, miten ihmiset kohtelevat tai huomioivat minua. Vielä ei ole kauheasti sellaista muutosta näkynyt, mutta olen kuullut paljon siitä, että laihtuessa ihmiset huomaavat, että heitä kohdellaan paljon paremmin laihtumisen jälkeen. Itse en ole varsinaisesti kokenut, että minua kohdeltaisiin lihavana huonosti, mutta saattaahan olla, että jotain muutosta näkyy. Mielenkiintoinen sosiaalinen koe…

hyvinvointi hyva-olo terveys oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *