Mary Shelley: Viimeinen ihminen

Mary Shelley (1797–1851) tunnetaan parhaiten kauhuromaanistaan Frankenstein (1818). Vuonna 1826 häneltä ilmestyi tulevaisuuteen sijoittuva, ruton aikaansaamasta ihmiskunnan tuhosta kertova romaani The Last Man. Vuonna 2022 Viimeinen ihminen julkaistiin ensimmäistä kertaa suomeksi Antti Immosen kääntämänä.

Viimeinen ihminen kertoo 21. vuosisadan lopun englantilaisesta yhteiskunnasta ja ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavasta ruttopandemiasta minäkertoja Lionel Verneyn näkökulmasta. Vuonna 2073 Englannin kuningas on luopunut kruunustaan ja muuttanut Englannin tasavallaksi, mikä ei miellytä osaa aatelistosta eikä vallanhimoista kuningatarta. Lionel Verney on kuninkaan entisen ystävän orvoksi jäänyt poika. Suhteet ylhäisöön eivät kuitenkaan auta, sillä kuningatar on halveksinut syvästi pojan isää, eikä apua tipu. Lionel asuu vaatimattomissa oloissa siskonsa Perditan kanssa ja työskentelee paimenena. Huolimatta pitkäaikaisesta kaunastaan kuningasperhettä kohtaan Lionel yllättäen ystävystyykin entisen kuninkaan pojan, Adrianin, kanssa. Adrian on hyväsydäminen ja viisas eikä vähääkään vallanhaluinen. Lionel ja Perdita pääsevät Adrianin ja hänen siskonsa Idriksen ystävällisyyden ja hyvän tahdon ansiosta asumaan Windsorin linnan maille ja osaksi valtaapitävien elämää. Vuosien varrella päähenkilöt seuraavat sivusta ja kokevat hankalia ja monimutkaisia rakkausuhteita. Lopputuloksena Lionel avioituu rakastamansa Idriksen kanssa, ja Perdita löytää itselleen vallanhimoisen lordi Raymondin.

Kirjan alkuosassa kuvataan Lionelin ja hänen läheistensä kasvun sekä ihmissuhteiden lisäksi Englannin politiikkaa ja yhteiskuntaa. Maan protektoriksi on monia vaihtoehtoja, sekä halukkaita ja vallanhimoisia että toivottuja mutta ei niin innokkaita. Vallasta ja politiikasta kiistelevät tasavallan kannattajat ja vanhaa valtamuotoa kannattavat aateliset. Kuvaukset osoittavat hyvin sen, että valta ja vallanhimo tuovat lähinnä onnettomuutta. Kun Englannin asiat hieman rauhoittuvat, Kreikassa paljon aikaa viettänyt Raymond lähtee puolustamaan Kreikkaa sodassa Turkkia vastaan. Istanbulin taistelussa vuonna 2092 vastaan tulee turkkilaisia sotilaitakin pelottavampi rutto.

Rutto alkaa levitä koko maailmassa ja tappaa ihmisiä armottomasti. Samalla tuntuu, että luonnonvoimatkin hyökkäävät ihmisiä vastaan. Englantilainen yhteiskunta on vaikean tilanteen edessä. Epidemialle yritetään epätoivoisesti keksiä ehkäisy- ja hoitokeinoja, kaupankäynti tyrehtyy ja muualta maailmasta saapuu pakolaisia. Rutto lähestyy vääjäämättä myös Englantia, vaikka pitkään oli uskoteltu ja elätelty toivoa, että lämpimissä maissa levinnyt tauti ei kestäisi saarivaltion kylmiä ja karuja olosuhteita.

Kirjan kertoja kuvaa hyvin ruton ja sen seurausten aiheuttamaa pelkoa, epätoivoa, surua ja tuskaa. Ruton tuomat vaikeudet yhteiskunnassa tuovat esiin toisaalta ihmisten avuliaisuuden, toisaalta myös kurittomuutta ja rikollisuutta. Rutto riehuu maailmassa vuosikausia. Talvisin helpottaa, mutta kesän lähestyessä ihmisiä alkaa taas kuolla. Kun englantilaisia on jäljellä enää parituhatta, he lähtevät Ranskan kautta Sveitsiin etsimään parempia asuinseutuja. Ihmisten määrä vähenee vääjäämättä, kunnes jäljellä on enää yksi.

Vaikka tarina sijoittuu noin 150 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeiseen aikaan, ei Shelley ole ottanut ainakaan nykyihmisen näkökulmasta kovinkaan suuria vapauksia tulevaisuuden kuvauksissaan. Ja ymmärtäähän sen, kun teknologia on ottanut valtavia harppauksia vasta hänen aikansa jälkeen. Ajan kuvaus ei kuitenkaan ole häiritsevän vanhanaikaista, sillä Shelley keskittyy hyvin paljon esimerkiksi ihmisten tunteiden kuvaamiseen, joka on sinänsä melko ajatonta. Hauskana yksityiskohtana kuvitteellisesta tulevaisuuden teknologiasta mieleen jäi höyhensiivillä varustettu ilmapallo, jolla saattoi taittaa pitkiäkin matkoja suhteellisen nopeasti ilmateitse. Toki myös Englannin muuttuminen tasavallaksi oli varmasti aikalaisista ennenkuulumatonta.

Romaanissa esiintyy myös profeetta. Uskonnon ja jonkinlaisen profeetan nousu tuntuu olevan yleinen ilmiö maailmanlopusta kertovissa tarinoissa (vrt. esim. Norppaöljy ja Asema 11). Ihmiset tarvitsevat toivoa, ja joku on aina valmis sitä antamaan, vaikka tarkoitusperät olisivatkin kyseenalaisia. Shelley (tai Verney) pohtii aihetta hyvin osuvasti, sillä nykyaikanakin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja terveysmarkkinoilla valtaan pääsevät helposti ne, jotka asiansa todenperäisyydestä välittämättä uskaltavat olla äänekkäimpiä:

”On outoa mutta kiistatonta, että ihmisystävä, joka haluaa tehdä hyvää ja on kärsivällinen, järkevä ja lempeä ja perustelee asiat vain totuuden avulla, pystyy vaikuttamaan vähemmän ihmisiin kuin sellainen, joka ahneena ja itsekkäänä käyttää mitä keinoja hyvänsä, vetoaa tunteisiin ja valehtelee sumeilematta tarkoitusperiensä edistämiseksi. Näin on ollut aikojen alusta saakka.”

Viimeinen ihminen on hienosti kirjoitettu kuvaus ihmissuhteista, politiikasta ja ihmiskunnan tuhosta. Vähempikin olisi kuitenkin riittänyt. Kaikki tapahtumat ja kuvaukset olivat hyviä, mutta niistä olisi voinut kirjoittaa vaikka kaksi täysin erillistä kirjaa. En ihan ymmärrä, miksi kirjan alussa kuvattiin Lionelia ja hänen lähipiiriään niin syvällisesti. Kirjan kannalta olennaista ruttoa sai odottaa melkein puolet kirjasta.

Kirja on laajuudestaan huolimatta erittäin hyvin kirjoitettu. Tekstin sujuvuus on varmasti osaksi myös suomentajan ansiota. Kirjan lopussa on lisäksi pitkä lista suomentajan huomautuksia ja viittauksia esim. Shelleyn siteeraamiin teoksiin, kulttuuriin sekä historiallisiin henkilöihin ja paikkoihin. Viittausten lukeminen samaan aikaan romaanin kanssa helpottaa vanhan tekstin sisäistämistä, vaikka ilmankin pärjäisi yllättävän hyvin.

 

Mary Shelley: Viimeinen ihminen
ntamo 2022
639 s
Kääntäjä: Antti Immonen