Luin hiljattain Suvi Tuomikosken tietokirjan Ammattiahdistus – Mikä minusta tulee isona? Aihe osui täydellisesti omaan elämäntilanteeseeni. Olen opiskellut peruskoulu mukaan laskettuna yhteensä parikymmentä vuotta putkeen. Korkeakoulututkintoja minulla on kahdelta eri alalta. En ole kuitenkaan niitä töitä tehnyt, sillä elämä löi hieman kapuloita rattaisiin. On ihan hemmetin ahdistavaa tajuta, ettei vielä kolmikymppisenäkään tiedä, mitä työkseen ja elämällään tekisi, vaikka kuvitteli tulevaisuuden olevan tässä iässä jo suhteellisen selvä. Ammattiahdistus ja työuran miettiminen onkin minulle erittäin ajankohtaista, ja Tuomikosken kirja auttoi siihen liittyvissä pohdinnoissa. En vieläkään tiedä, mitä tekisin, mutta ainakin osaan katsoa ongelmaa monelta kantilta ja tiedän, mitä ainakaan en halua. Kirja toi myös lohtua ja kannustusta siihen, etten ole täysin epäonnistunut. Epävarmuus ja itsensä etsiminen on normaalia.

Ammattiahdistus voi iskeä nuorena tai aikuisena silloin, jos ei yhtään tiedä, mitä haluaisi työkseen tai ylipäätään elämällään tehdä. Oman koulutusalan sopivuus saattaa myös alkaa epäilyttää. Toisaalta pitkällekin työurallaan ehtineenä voi alkaa ahdistaa, jos työolosuhteet eivät ole kohdillaan, elämäntilanne tai terveystilanne muuttuu tai työ ei muuten motivoi tai sovi omaan elämään. Alanvaihto saattaa olla edessä. Mitä seuraavaksi? Ammattiahdistusta voi aiheuttaa myös se, ettei pitkästä ja monipolvisesta koulutus- ja työurastaan huolimatta oikein tiedä, mikä on ammatiltaan. Jos on tehnyt paljon kaikenlaista, muiden kysymykset ammatista tai koulutuksesta voivat ahdistaa. Identiteetti on hukassa, vaikka sirpaleisessa ja monipuolisessa työurassa ei välttämättä ole mitään huonoa. Lisäksi eri ammattien arvostus on erilaista niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin näkökulmasta, mikä voi aiheuttaa ahdistusta. Entä jos et itse arvosta sitä mitä teet? Tai vaikka pitäisit työstäsi ja näkisit sen tärkeänä, muut eivät välttämättä osaa sitä arvostaa ja esimerkiksi palkkaus voi olla huono.

Tuomikoski käsittelee kirjassaan ammattiahdistusta, ammatinvalintaa, työntekoa ja hyvinvointia monesta näkökulmasta. Hän lähtee liikkeelle ihmisen psykologiasta sekä työnteon ja ammattien historiasta. Maailma on muuttunut, ihmiset eivät niinkään. Kirjassa käsitellään myös haaveammatteja sekä niiden puutetta. Tulevaisuuden ennustaminen on hankalaa, mikä saattaa aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta. Ensimmäiset työkokemukset saattavat tuntua merkityksettömiltä ja työuran kannalta epärelevanteilta, mutta niiden merkityksen huomaa usein vasta jälkeenpäin. Kaikella työkokemuksella on yleensä jotain annettavaa, ja oma osaaminen ja itsetuntemus rakennetaan osaksi niiden avulla. Tuomikoski pohtii myös tulevaisuuden työelämää ja siinä vaadittavia taitoja, pandemian vaikutusta esimerkiksi etätyön tekemiseen sekä työnhaun ja rekrytoinnin muuttumista. Työn sirpaleisuus on puolestaan suhteellisen uusi ilmiö, jota jotkut havittelevat pystyäkseen tekemään työstään ja elämästään omanlaisensa ja johon jotkut toisaalta olosuhteiden pakosta päätyvät.

Kirjassa käsitellään paljon myös työhyvinvointiin ja työn sopivuuteen liittyviä asioita. On tärkeää, että työ on omien arvojen mukaista. Olisi toki myös mukavaa, että muutkin ihmiset arvostaisivat sitä, mitä teet. Myös työmotivaatio on tärkeää hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta, erityisesti sisäinen motivaatio ulkoisen sijaan. Ihanteellista olisi, että työhön pääsisi uppoutumaan flow-tilassa ja kokea intohimoa ja iloa. Toisinaan työ saattaa kuitenkin aiheuttaa myös negatiivisia tunteita. Sopiva stressi kannustaa hyvää työntekoon, mutta liika on aina liikaa. Multitaskausta eli moniajoa on ihailtu, mutta todellisuus on, että ihmisten aivoja ei ole tehty sellaiseen. Usein multitaskaus johtaakin multipaskaukseen eli usean asian huonosti tekemiseen (uusi lempisanani!). Hyvinvoinnin, mukavan työn löytämisen ja hyvän elämän perusta on kuitenkin hyvä itsetuntemus: silloin voi tehdä itselleen sopivia valintoja.

Lohdullista oli ajatus siitä, että kaikilla ei todellakaan ole ollut vahvaa haaveammattia, mutta se ei haittaa. Erään lapsen vastaus kysymykseen ”mitä sinusta tulee isona” oli ”musta tulee mä”. Tätä ajatusta yritän itsekin sisäistää. Lopputulos voi olla hyvä ja odotetun kaltainen, vaikka tekisikin vähän erilaisia valintoja. Tuomikoski tuo myös esiin, että tulevaisuudessa koulutuksella ja ammatilla ei välttämättä ole enää niinkään suurta merkitystä, sillä koulutuksissa painopiste siirtyy työelämässä tarvittaviin perusvalmiuksiin. Oman ammattinsa ja työuransa voi sen jälkeen rakentaa itse niiden pohjalta.

Ammattiahdistus on hauskasti, eloisasti ja selkeästi kirjoitettu tietokirja. Se sisältää asiaa ja faktaa sekä kirjailijan omia kokemuksia sopivasti huumorilla höystettynä. Tuomikoski myös herättelee ajattelemaan asioita omakohtaisesti ja syvällisesti joka luvun lopussa olevilla pohdintaan tarkoitetuilla kysymyksillä. Konkreettiset esimerkit auttavat tuomaan teorian käytännön tasolle.

Luin kirjaa omasta näkövinkkelistäni, ja kiinnitin eniten huomiota sellaisiin asioihin, joilla on oman työhistoriani, urapohdintojeni ja elämäntilanteeni kannalta merkitystä. Joku muu saattaa saada enemmän irti joistain toisista asioista. Yhtä kaikki, Ammattiahdistus on loistava kirja omaa työuraansa ja paikkaansa maailmassa pohtivalle ja ammattiahdistuksesta kärsivälle. Kirja sopii varmasti myös sellaiselle, joka miettii esimerkiksi yleisemmällä tasolla työtään, hyvinvointiaan ja niiden linkittymistä toisiinsa. Kirjan lukeminen ei olisi pahitteeksi esihenkilöinä toimivillekaan.

Suvi Tuomikoski: Ammattiahdistus – Mikä minusta tulee isona?
Basam Books 2022
225 s