Rakastan Harry Potter -kirjoja, niiden tarinankerrontaa ja kieltä ja niihin luotua mielikuvituksellista taikamaailmaa. J. K. Rowlingista on viime vuosina tullut hieman kyseenalainen henkilö mielipiteidensä vuoksi, mutta se ei minun mielikuvissani vaikuta Harry Pottereihin. Nautin niiden lukemisesta edelleen. Merkittävä rooli suomalaisessa Harry Potter -kulttuurissa on ollut kirjojen suomentajalla, Jaana Kapari-Jatalla. Viimeisen Potter-kirjan ilmestymisen jälkeen hän kirjoitti kirjan sarjan suomentamisesta. Luin Pollomuhkun ja Posityyhtysen jo sen ilmestymisen jälkeen vuonna 2008. Nyt tartuin siihen uudestaan, kun se tuli vastaan paikallisen kirjaston Potter-teemaviikolla.

Kirjassaan Jaana Kapari-Jatta muistelee seitsenosaisen fantasiakirjasarjan suomentamisprosessia ja vastaa kysymyksiin, joita monet lukijat ovat hänelle esittäneet vuosien aikana. Hän kertoo yleisesti kirjojen suomentamisesta ja kääntäjän työstä. Hän pohtii Harry Potterien suosiota, niiden tuomaa julkisuutta sekä kirjojen ja kielen myötä muotoutunutta suhdettaan Rowlingiin. Kielen ja mielikuvien kääntämisen lisäksi merkittävä osa Potterien suomennostyötä on ollut nimien ja uusien termien kääntäminen. Kapari-Jatta kertoo, miksi on suomentanut tietyt asiat ja jättänyt toiset alkuperäiskielen mukaisiksi. Hän avaa hyvin mielenkiintoisesti taustaa erilaisten nimien synnystä ja yhteydestä englannin- ja suomenkielisten sanojen välillä.

Jaana Kapari-Jatta on tehnyt aivan mielettömän upeaa ja tärkeää työtä suomentaessaan suositun kirjasarjan. Suomenkielisistä Pottereista olisi jäänyt hyvin tärkeä ulottuvuus pois, jos ne olisi käännetty sen suuremmin ajattelematta ja jätetty esimerkiksi nimet tai tietyt termit englanninkielisiksi, niin kuin monien muiden kielten käännöksissä on tehty. Rowling kirjoittaa todella hauskaa ja värikästä kieltä ja viljelee itse keksimiään mutta olemassaolevia sananosia ja merkityksiä sisältäviä sanoja. Itse en osaa englantia niin hyvin, enkä varsinkaan lapsena osannut, että nimien ja muiden Rowlingin keksimien sanojen kaikki merkitykset olisivat auenneet. Suomentaja avaa käännöksillään myös tätä näkökulmaa suomalaiselle lukijalle. On myös hauskaa huomata, että vaikka kaikkia englanniksi toimivia vitsejä tai hienoja kielellisiä leikkejä ei voi suoraan suomentaa, Kapari-Jatta on oppinut Rowlingin kielenkäytön ja ajattelutavan ja voinut hyödyntää sitä muissa yhteyksissä, kuten esimerkiksi Historian taikakaudet -oppikirjan nimessä (englanniksi tylsästi A History of Magic).

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille Potter-faneille ja muuten vain kirjojen kääntämisestä kiinnostuneille. Kirjan luettuaan ymmärtää, että hyvä kääntäminen ei ole vain suoraa sanojen muuttamista kielestä toiseen, vaan se vaatii kielitaidon lisäksi syvällistä lukemista, näkemystä ja mielikuvitusta.

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi 2008
164 s